Terveiset kaukaiselle matkaseuralle

Luin toimittaja Pirjo Kauppisen omaelämäkerrallisen Elämän polte -kirjan. Teos on ilmestynyt jo toistakymmentä vuotta sitten, mutta ei osunut ennen silmiin.

Kirja sai taas muistelmavaihteen päälle. Kas näin:

1980-luvun alkupuolella pääsin toimittajana viikoksi Jugoslaviaan Aurinkomatkojen kutsumana. Olin nuori enkä koskaan ennen edes lentänyt. Sain lentokoneeseen viereeni toisen nuoren naisen, viehättävän vaalean tytön, Hän esittäytyi Kauppisen Pirjoksi ja kertoi olevansa töissä naistenlehti Jaanassa. Taisimme molemmat vähän jännittää lentämistä, vaikka Pirjo oli sentään tehnyt sitä ennenkin.

Viikko Jugoslaviassa vierähti nopeasti ja sangen iloisissa tunnelmissa. Kävimme Splitissä, Hvarissa ja Vela Lukassa. Joka paikassa meitä kestittiin ruhtinaallisesti eikä ruoasta saati juomasta ollut pulaa. Välillä taisi mennä vähän överiksi ja muistan ainakin sen, miten Vela Lukassa hotellin henkilökunta tuli häätämään rannalla mekkaloivaa suomalaistoimittajien joukkoa sisätiloihin jotta muut hotellivieraat saisivat nukkua. Olimme muistaakseni äityneet laulamaan työväenlauluja. Paljon paremman vastaanoton saimme, kun lauloimme eräissä kyläjuhlissa Pirjon kanssa suomalaisia kansanlauluja oikein esiintymislavalla.

Jos jotkut meistä välillä käyttäytyivät vähän epäasiallisesti, se ei ollut ainakaan Pirjo. Hän oli  ystävällinen, käyttäytyi hyvin ja tunsi rajansa. Muistan kuinka me otimme rannalla kuvia toisistamme ja hän poseerasi niin iloisesti ja huolettomasti, ettei voinut kuvitellakaan minkään pahan ikinä uhkaavan häntä. Oli kovin järkyttävää sitten paljon myöhemmin lukea lehdistä, että hän oli kompastunut portaissa ja halvaantunut.

Terveisiä vain Pirjolle, jos joskus satut lukemaan! Emme ole tuon kaukaisen Jugoslavian-matkan jälkeen tavanneet kertaakaan.

Mitä tulee noihin ilmaisiin ulkomaanmatkoihin, niin niitä ei kovin usein kohdalle satu, minulle ainakaan. En edes tiedä, kutsuvatko matkatoimistot enää toimittajia matkoille vai joko nyt luotetaan vain matkabloggareihin.

Tarkoitushan tietenkin oli, että matkalla olleet toimittajat kirjoittavat jotain noista kohteista ja näin varmaan kaikki tekivät. Vieläkin voin sanoa, että jos suunnittelette matkaa entisen Jugoslavian alueelle, suosittelen Hvaria. Se oli kaunis paikka.

Pääsenkö proseminaariin?

Yritin lisätä tuohon sivuun luettelon, jossa listaisin lukemiani kirjoja. Katsotaan, jos saan sen näkyviin.
Olen lukenut viime kuukausina paljon, mutta en muista nimeltä juuri yhtään kirjaa. Olisinpa tallettanut jonnekin kaikkien lukemieni kirjojen nimet! Sitä voisi katsella silloin kun tuntuu, ettei ole ikinä tehnyt mitään.

Kirjat unohtuvat. Tuskin olen ainoa, joka voi ottaa kirjan käteensä, lukea sitä ja tuntea hämärästi, että on saattanut joskus ennenkin lukea saman kirjan?
Miksi oikeastaan edes oletan, että kun kerran lukee kirjan, muistaa sen aina? Eihän se niin mene. Etenkään oppikirjojen kohdalla se taatusti menee ihan toisin.

Ilmoittauduin kirjoittamisen aineopintojen proseminaarikurssille. Olin ensimmäinen ilmoittautuja. Joku toinen on ilmoittautunut myös, mutta ainakin kolme tarvittaisiin vielä, että kurssi järjestettäisiin.

Kirjoitin taas tänään sivun verran pientä kirjaani. Yllätin itseni nauramasta omille jutuilleni. Se on hyvä merkki. Luin kaiken kirjoittamani läpi eikä se tuntunut ihan kauhealta.

Eipä muuta.

Katson iltahämärässä ikkunasta ja näen, kun kullanvärisellä viljapellolla kulkee kullanvärinen olento.

Mistä sen erottaa?

Liikkeestä.

Sisältää paljastuksen

Nopeaälyisyys ei koskaan ole ollut leimaa-antava ominaisuus minulle. Järjenjuoksuni on hitaahkoa ja verbaalinen säkenöinti toisten heiniä. Keksin kyllä osuvia sanontoja erilaisiin tilanteisiin, mutta yleensä päivän tai pari myöhässä.

Mitäköhän tällä pohjustan? Meni niin pitkään tuota alkukappaletta sorvatessa, että ajatus unohtui.

Sitä vissiin, että kirjoittamisen aineopintojen kallistuessa loppuaan kohti oivalsin vihdoin, mitä olen tekemässä. Kun siis kurssin nimi on Genreen harjaantuminen on tarkoitus harjoitella genren ominaispiirteitä eikä voittaa kirjallisuuspalkintoja.

Harjoittelu tarkoittaa sitä, että voi kokeilla erilaisia tapoja tehdä asioita ja että erehtyminen sallitaan.

Olen kertonut monta kertaa genreenharjaantumiskurssista, mutta en vielä kertaakaan sitä, mitä yritän tehdä. Häveliäisyys saa nyt riittää kun ei siitä työn kannalta ole edes ollut mitään hyötyä.

Kirjoitan lastenkirjaa. Hyvin perinteistä ja yllätyksetöntä tarinaa, jonka päähenkilönä on pieni tyttö. Hän on joko kahdeksan-  tai kymmenvuotias ja vaikka asialla on suuri merkitys, en tiedä vielä, kumpaa.

Arvatkaa, olenko katunut! Olen. Viime kesänä, vuosi sitten, olin ihan varma genrestä ja ideastani mutta sitä intoa riitti tuskin jouluun saakka. Mutta vaikka valinta kaduttaa, työ on tehtävä loppuun asti. Aloitin kirjan kirjoittamisen tekstikokoelmakurssilla. Genreenharjaantumiskurssilla harjaannutaan ja seuraavalla kurssilla työ viimeistellään ja tehtävä on jos aikoo joskus valmistua.

Huonomminkin voisi olla. Olisin suuruudenhulluuskohtauksen riivaamana saattanut valita genrekseni viisisataasivuisen sukuromaanin tai jotain muuta yhtä yltiöpäistä. Lastenkirjan ei tarvitse olla kovin pitkä. Jos muuttaisin päähenkilön kolmevuotiaaksi, tarina voisi olla hyvinkin lyhyt.

Näyttää siltä, etten edes halua oppia kirjoittamaan paremmin.

Tällä kurssilla työ lähetetään jossain vaiheessa kahdelle ihmiselle väliarviointia varten. Toinen on oma ohjaajani, toinen joku muu, minun tapauksessani ystäväni Äidinkielenopettaja. Nämä kaksi arvioijaa antavat tekstistä lausunnon ja näiden uusien osviittojen mukaan kirjoittaja kirjoittaa loput. Tällä kurssilla tekstiä pitää muistaakseni syntyä noin 75 liuskaa vähintään.

Olen pettänyt kaikki itselleni ja teille antamani lupaukset ja livennyt kaikista aikatauluista. Työ edistyy silti, kirjoitin sitä tänäänkin vähän. Ja eilen.

Huomennakin voin kirjoittaa, mutta en illalla, silloin olen hoitamassa luottamustehtävää. Toimittajana sitä joutuu eriskummallisiin tilanteisiin, mutta tämä on ihan uutta: menen tuomaroimaan missikisoja. Lehdistön ihannetyttö on nyt minun vastuullani.