keskiviikko 30. marraskuuta 2016

Kieliopinnot hyväksyttiin!

Sain äsken Jyväskylän yliopistolta sähköpostia: kaikki Turussa suorittamani kieliopinnot on hyväksytty myös Jyväskylässä. Tämä tarkoittaa sitä, että minun ei todellakaan tarvitse enää suorittaa kandidaatintutkintoa varten yhtään kurssia.

Päivän hyvä uutinen, kiitos, Jyväskylä!

maanantai 28. marraskuuta 2016

Ei elettäkään pannun suuntaan

Kahvi on kiinteä osa minun (työ)elämääni. En lopeta kahvinjuontia ikinä, en koskaan enää saa niin vakavaa terveysherätystä, että sen tekisin. Kahviin liittyy myös tämä pikku juttu joka minulle sattui:

olin jutunteossa, kuinkas muuten. Haastateltava oli varustanut (tai ehkä hänen äitinsä oli) hienon kahvitarjoilun, joka odotti valmiina neuvottelupöydällä. Haastateltava kysyi minulta heti aluksi, maistuuko kahvi. Kiitos kyllä, sanoin minä.

Sitten kävi kuitenkin niin, ettei sitä kahvia tarjottukaan. Tai minä en ainakaan tunnistanut mitään merkkiä, joka olisi saanut minut tarttumaan pannun kahvaan ja kaatamaan itselleni. Ei se oikein kai minun hommaani ollutkaan, emännöiminen.

Haastateltava puhui vuolaasti eikä siis tehnyt elettäkään pannun suuntaan. Tuoreet pullat ja herkulliset voileivät tuoksuivat minun nenäni alla. Sain haastattelun tehtyä, kuvat otettua ja loppulauseet lausuttua. Puin takkia ylleni, kun haastateltava sanoi, että olisi siinä kahviakin ollut.

- No, jospa sitten toisella kertaa, sanoin minä.

Kumpi meistä nyt mahtoi toimia väärin? Eikä muuten ollut ensimmäinen kerta kun tämmöistä tapahtuu.

Kotimatkalla huomasin mielenkiintoisen pikku kaupan ja päätin pistäytyä sisällä. Puodissa oli sen omistaja, nainen, joka ensi töikseen tahtoi tietää, olenko saanut hiljattain kahvia.

- En ole, sanoin,

ja ennen kuin huomasinkaan, istuin hauskassa pikku keittiössä syömässä kakkua ja juomassa kahvia. Paikalla oli myös muuan takki päällä kahvia ryystävä mies, jolta minä tiedustelin, onko hän talon väkeä vai onko hänetkin temmattu kadulta tänne Huvikummun keittiöön kahvittelemaan. Ei ollut, talon väkeä siis ja kyllä vaan, hänet myös oli kutsuttu vieraaksi; hän oli jakeluauton kuljettaja.

Meillä oli tosi mukava juttutuokio.

- Et usko, miten hyvään saumaan tämä tuli, sanoin minä emännälle kun tein lähtöä.

Kun sitten ajoin kotiin, ajattelin, miten mukavaa olisi, jos tuollainen Huvikummun emäntä olisi ystävänä. Voisi noin vain mennä käymään, ilman kalenteria ja sopimista ja ilman, että kukaan siivoaa hulluna monta päivää.

Kiitos siitä, kahvista ja kaikesta muusta.

lauantai 26. marraskuuta 2016

Haluan avata sen pahuksen pullon

Myönsin itselleni äsken lomaa. Ilmoitin toimeksiantajille, etten ole käytettävissä kahteen viikkoon joulukuun lopussa. Sitten otin kalenterin ja vedin päivät yli.

Minusta on tuntunut jo jonkun aikaa, että olen todella loman tarpeessa. On kuin olisin jatkuvasti töissä: jos en ole menossa jutuntekoon tai tulossa sieltä, täytyy minun kuitenkin kirjoittaa. Halloween-koriste kököttää ulkorappusilla, koska en ole ehtinyt korjata sitä pois.

Sain viime jouluna lahjaksi viinipullon. Olen koko vuoden aikonut maistaa viiniä, mutta en ole voinut, koska seuraavana päivänä on aina töitä. Kesällä vein pullon maalle, että josko siellä sitten. Syksyllä toin pullon takaisin kaupunkiin.

En nuku enää kunnolla ja minä olen sentään ollut tosi hyvä nukkumaan.

Meillä ei enää siivota tai jos siivotaan niin huonosti.

Tämä ei käy laatuun. En minä voi olla aina käytettävissä.

Onkohan nyt käynyt niin, että kun opiskelun ja työn ja kaiken muun yhdistelmästä putosi tuo opiskelu pois niin yhdistelmän raskaus alkaa toden teolla tuntua? Iskee joku poststudentaalinen stressi?

tiistai 22. marraskuuta 2016

Ei mahtunut, mahtoiko edes löytyä?

Kustannus-Mäkelä vastasi eiliseen sähköpostiini ja kertoi, ettei käsikirjoitukseni "valitettavasti mahtunut kustannusohjelmaan". Lisäksi Mäkelä itse pahoitteli vastauksen viivästymistä.

Voihan marraskuu. Miten minusta tuntuu, että käsikirjoitusta ei edes löydetty mistään? Kerrankos niitä hukkuu.

Eipä muuta.

Ja Magedin, jos käyt täällä niin tiedoksi vaan, että se linkki toimi yhden kerran. Nyt ei toimi enää.

maanantai 21. marraskuuta 2016

Mitä kuuluu, käsikirjoitus, äiti täällä

Tänään olen lähettänyt posteja.

Ensin lähetin sähköpostia niihin kahteen kustantamoon, jotka eivät vielä ole vastanneet lastenkirjatarjoukseeni mitään. Puhun nyt siitä lastenkirjasta, jonka kirjoitin genreenharjaantumiskurssilla.

Tiedustelin - kohteliain sanakääntein - mitä mahtaa kuulua vuosi sitten lähettämälleni käsikirjoitukselle. Muistin lisätä ystävälliset terveiset.

On mielestäni täysin kohtuullista kysyä, mitä kuuluu vaivalla kirjoitetulle, moneen kertaan hiotulle, rakkaalle käsikirjoitukselleni. Toivottavasti sille kuuluu hyvää.

Iltapäivällä lähetin postia, ihan perinteistä, Jyväskylän yliopistolle. Academic and Professional English -kurssin suoritus oli ilmestynyt Nettiopsun opintosuoritusotteeseeni ja kun siellä ennestään jo olivat merkinnät ruotsista ja suullisesta englannista, saatoin nyt lähettää otteen plus selostukset kurssien sisällöistä korvaavuusanomuslomakkeen kanssa matkaan.

Postittelun välissä kirjoitin rästissä olleita juttuja. Yksi niistä oli tavattoman tylsä, niin puiseva, että se oli lähes vitsi. Mietin sitä tehdessäni, että jos tätä katsoo tietystä kulmasta, voi luulla, että minä v.....len haastateltavalle.

Niin tylsää juttua kirjoittaessa tulee ajatelleeksi, että onko tämä oikea tapa käyttää tätä kirjoittamisen työkalua, jota olen viimeiset vuodet niin ahkerasti hionut.

Ei ole. Se on vääryys sekä minua kohtaan että sitä, josta sen jutun tein.

Ai, että miksikö en tehnyt parempaa? Kun ei ollut aihetta. Joskus se vaan menee niin.

lauantai 19. marraskuuta 2016

Olen tyytyväinen itseeni enkä edes osaa hävetä

Sähköpostiini kilahti äsken arviointi Academic and Professional English -kurssista. Sain kiitettävän. Se oli enemmän kuin uskalsin odottaa, joten nyt on hyvä mieli.

Hyvä mieli on ollut muutenkin viimeiset pari päivää. On ihan älyttömän hienoa ajatella, mitä kaikkea voi tehdä nyt, kun on hoitanut tärkeän asian kuntoon. Mitä kaikkea esimerkiksi voisi opetella tai muuten harrastaa. Ei tarvitse enää ajatella, että no niin, tässä minä nyt yritän pitää hauskaa, vaikka oikeastaan minun pitäisi...

Pieni huoli minulla on siitä, saanko kielikurssini hyväksytettyä osaksi tutkintoa. Nämä Turussa suoritetut englanninkurssit olivat laajuudeltaan kaksi ja kolme opintopistettä, kun Jyväskylän humanistinen tiedekunta edellyttää kahta kolmen opintopisteen kurssisuoritusta. Mutta sehän selviää ihan pian, kun pääsen kysymään.

Mikä lienee syy tai seuraus, mutta elämä tuntuu juuri nyt paremmalta kuin koskaan. En löydä mitään yhteistä niiden viisikymppisten naisten kanssa, jotka tuntuvat katkerilta, väsyneiltä ja kaikin puolin elämään kyllästyneiltä. Varmasti jokaisella on syynsä olla mitä on, mutta olen niin kiitollinen siitä, että olen minä enkä kukaan muu.

tiistai 15. marraskuuta 2016

Mitäs nyt?

Vajaa kymmenen minuuttia sitten löin viimeisen pisteen kandidaattitaipaleeni viimeiseen työhön kun sain  Academic and Professional -kurssin portfolioni valmiiksi.

Aloitin tämän matkan syyskuussa 2013. En ole huippunopea, en edes nopea enkä taatusti mikään neropatti. Voin silti olla todella tyytyväinen itseeni juuri nyt. Aion olla.

Palautan portfolion torstaina, kun meillä on viimeinen kurssitapaaminen.

Englanninkielinen portfolioni sisältää varmasti virheitä. Pyysin vaativimmissa osissa apua tyttäreltäni, joka osaa englantia mallikkaasti: hän tarkisti tekstin, jonka kirjoitin. Osa teksteistä on suoraan minun koneeltani ilman ulkopuolista tarkistusta, joten niissä niitä virheitä sitten on. Olkoon.

Seuraava opiskeluun liittyvä työni on se, että kokoan kaikki todistukseni ja toimitan ne Jyväskylään sikäli kuin niitä ei siellä jo ole. Ensi keväänä pääsen - jos kielikurssit hyväksytään - anomaan opintosuoritusoikeutta Jyväskylän yliopistolta.

Vaan voi hyvänen aika sentään. Tein sen.

Mitäs nyt tehdään?

Ai niin, yksi neuvo vielä: jos olette nyt aloittamassa opiskelua, niin suorittakaa pakolliset kielikurssit heti. Sillä tavalla niistä on eniten hyötyä.

p.s. oikeastaan aloitin taipaleeni jo 2011 syksyllä, kun ilmoittauduin Turun avoimeen suomen kielen perusopintoihin. Mutta vasta, kun pääsin Jyväskylään kirjoittamisen perusopintoihin päätin tähdätä tutkintoon.

sunnuntai 13. marraskuuta 2016

Tältäkö tuntuu kun ei osaa kirjoittaa?

Portfolio on viittä vaille valmis. Kirjoitin sitä pahuksen tutkielmaa viisi tuntia putkeen ja nyt illemmalla vielä vähän muita tekstejä.

Viiden tunnin kirjoitusrupeamalla saisi suomeksi jo melkein pienoisromaanin aikaiseksi, nyt tuli valmista vain reilut kaksi liuskaa. Sanakirja - entisestään repaleiseksi plarattu - oli taas ahkerassa käytössä.

Nyt täytyy sitten toivoa kovasti, että Jyväskylän yliopisto hyväksyy tämän kurssin. Tarkoituksenihan oli suorittaa tekstinymmärtämiskurssi, mutta kun sellaista ei enää järjestetä täällä Turussa. Academic and Professional English on nyt tekstinymmärtämiskurssin tilalla vaikka kurssin sisältö onkin muuttunut. Tämä tulee aiheuttamaan ongelmia joillekin opiskelijoille, niin ymmärsin kurssilla kuulemistani jutuista.

Tänään täytyy vielä viimeistellä yksi lehtijuttu ja varmaan kirjoittaakin eräs toinen. Mutta juuri nyt ei huvita kirjoittaa eikä paljon ajatellakaan, pääkoppa on joutunut koville tänään. Tältä varmaan kirjoittaminen tuntuu niistä, jotka eivät mielestään osaa? Siis suomeksi kirjoittaminen, suomalaisista.

torstai 10. marraskuuta 2016

Ei ihan kökkendaaliksi mennyt

Nyt on Academic and Professional -kurssin suullinen esitys pidetty.

En oikeastaan jännittänyt yhtään eikä ollut mitään syytäkään. Valmistauduin huolellisesti ja vaikka viime päivityksessä annoinkin itselleni arvosanaksi kökkendaalin niin nyt olen valmis vähän korottamaan sitä. Esitykseni oli ihan hyvä ja sujui ihan hyvin - eiköhän tuo kolmosen arvoinen ainakin olisi?

Tänään oli toiseksi viimeinen kurssikerta ja meitä oli paikalla peräti kuusi opiskelijaa. Näköjään kaikki, jotka eivät vielä olleet käyttäneet kahta luvallista poissaoloaan, käyttivät nyt sen toisen. Ei se silti pelasta heitä suulliselta esitykseltä, sen he joutuvat tekemään ensi kerralla.

Aika monet ovat jo saaneet portfolionsa valmiiksi. Minulla on vielä pahasti kesken, mutta aion korjata vahingon viikonloppuna.

Ensi torstaina tähän aikaan voin toivon mukaan kertoa, että olen saanut kandidaattitaipaleeni viimeisen kurssin valmiiksi.

maanantai 7. marraskuuta 2016

Luottamukseni ei horju vaikka tosiasiat puhuvat vastaan

Olen keksinyt uuden arvosanan: kökkendaali. Saan sen varmasti englanninkurssilla pitämästäni suullisesta esityksestä. Ja ehkä koko kurssista.

Kurssi ei muuten lopukaan vielä tällä viikolla vaan vasta 17.11. Sillä ei ole mitään merkitystä sen suhteen, että kurssi on liian lyhyt eikä edistä oppimista juuri lainkaan. Se ei ole opettajan vika vaan sen, joka on a)päättänyt lyhentää kurssia ja b)lisätä kurssin sisältöä. Lopputulos tästä on se, että aikaa on liian vähän kaikelle.

Rehellisesti sanoen minulle on nyt tärkeintä saada tästä kurssista suoritusmerkintä vaikka sitten kökkendaalilla joka ei siis ole mikään korkea arvosana.

Nyt, kun kurssin päättyminen joka tapauksessa on jo kovin lähellä, olen yhä petollisen levollinen portfolioni valmistumisen suhteen. Tosin olen kirjoittanut suurimman osan mutta aika huolettomasti ja ihan varmasti vain sinne päin. Vaativin osuus, tieteellinen "tutkielma" on tekemättä. Tai on siinä jo otsikko.

Niin ja ensin on se suullinen esitys. En tietenkään pysty tuosta vaan heittämään jotain akateemista esitelmää kun turistienglantikin teettää töitä. Kirjoitin ensin pienen tekstin suomeksi ja käänsin sen sitten englanniksi parhaani mukaan. Juonesta saa selvän, mutta virheitä voi olla ja onkin. Yleisilmeeltään teksti on kuin peruskoulun kolmasluokkalaisten ryhmätyö, jonka aiheena on Paras kouluruoka. Vaikka aiheena ei olekaan ruoka.

Eipä mitään. Sitä, että läpäisen Academic and Professional English -kurssin puoltaa ainakin ja erityisesti se, että opettajamme tekee ylipitkiä työpäiviä ja horjuu burnoutin partaalla (anteeksi jos olen väärässä). Hän tuskin tahtoo piinata meitä lisätehtävillä, tuskinpa haluaa nähdä minua toista kertaa kurssillaan. Se, että läpäisen, koituu meidän molempien parhaaksi.

Siihen luottaen.