maanantai 18. syyskuuta 2017

Lähetin tutkintohakemuksen

Tänään lähetin hakemuksen humanististen tieteiden kandidaatin tutkinnosta. Vielä perjantai-illalla lähetin tiedekuntaan todistukset suorittamistani kieliopinnoista, sillä jostain syystä en onnistunut ensimmäisellä lähetyksellä todistamaan niitä tarpeeksi. En siltikään, vaikka minulla on kielikeskuksen päätös siitä, että Turussa suorittamani opinnot hyväksytään Jyväskylässä.

Ehkä lähetin aluksi jonkun väärän paperin ja mitäpä sillä enää on väliä. Tänään kuitenkin opintosuoritusotteeni oli päivittynyt ajan tasalle eli siihen malliin, että minulla on 183 opintopistettä ja oikeus hakea tutkintoa.

Hakemuksen teko oli helppoa, tein sen sähköisesti Korpissa. Nyt sitten vain odotan päätöstä.

Kun aloitin opiskelun avoimessa yliopistossa, en tiennyt tämän päättyvän tutkintoon. En kai edes tiennyt, että avoimen väylän kautta on mahdollista opiskella näinkin pitkälle. Aloin vain opiskella aikuiskasvatustiedettä syistä, joita en enää jaksa muistaa. Nyt kuitenkin näen, että kaikki, mitä olen tehnyt, on ollut hyödyllistä ja kaikesta huolimatta myös johdonmukaista. Elämässä menee usein näin, ainakin minulla on mennyt.

Opiskelutaipaleellani ei edes ole mitään harhapolkuja. Perusopinnot aikuiskasvatustieteestä, suomen kielestä, kirjallisuudesta ja kirjoittamisesta. Kirjoittamisen aineopinnot. Pakolliset kieli- ja viestintäopinnot. 183 op. Siinä kaikki.

Juuri nyt minusta tuntuu, etten kykenisi opiskelemaan yhtään mitään. Luin iltalehdestä, että minulla on aivojumi. Tai ei siellä kirjaimellisesti niin  sanottu, minä tulkitsin sen niin ja sitä se on.

Aivojumi. Se on vakavaa.

tiistai 12. syyskuuta 2017

Maturiteetti hyväksyttiin

Hyväksyttiin se, vaikka otsikko jäi tekemättä. Arviointi valmistui nopeasti, kiitos siitä.

Tänään kokosin kaikki todistukseni suoritetuista opinnoista ja yritin sitten selvittää, minne niitä pitää lähettää, jotta yliopiston opintosuoritusotteeni saataisiin ajan tasalle ja pääsisin anomaan tutkintoa.

Skannasin todistukset ja kun löysin mielestäni sopivan osoitteen, pistin menemään. En silti ole yhtään varma, että tein oikein, mutta kaipa vastaanottaja sen kertoo.

Tässä alkaa ihan tosissaan häämöttää yhden opiskelutaipaleen päätepiste. Ei nyt vielä kuitenkaan sanota hyvästejä, odotetaan vielä tutkintoa.

Minulla on muuten edelleen ne kaksi käsikirjoitusta yhdessä kustantamossa, josta en ole saanut vastausta. Kun käsikirjoitusten lähettämisestä on kulunut jo puolitoista vuotta en enää usko, että mitään vastausta edes tulee. Varsinkin nyt, kun luin Hannu Mäkelän oivallisen Otavan aika -kirjan, siinä nimittäin annetaan todella synkkä kuva mitä tulee tavallisten ihmisten mahdollisuuksiin saada kirjoja julki.


perjantai 8. syyskuuta 2017

Maturiteetti on tehty -ainakin kertaalleen

Palasin äsken Jyväskylästä, jossa kävin yliopistolla tekemässä maturiteetin eli kypsyyskokeen.

Löysin helposti oikean salin mutta en tietenkään ottanut mitään riskejä asian suhteen: olin oven takana puolitoista tuntia ennen sen aukeamista.

Aihe, jonka omasta kirjekuorestani löysin, kuului. "Kirsti Ellilän kirjailijantie". Kandidaatintyössäni haastattelin Ellilää.

Tehtävä oli helppo ja sain aika nopeasti konseptin täyteen viimeistä ruutua myöten. Harmi vain, että kun sitten lähdin pois ja kävelin taas kohti keskustaa, tajusin, etten laittanut kirjoitelmaani otsikkoa. Maturiteettiohjeiden ensimmäinen kohta taitaa koskea hyvää otsikointia.

Perästä kuuluu. Jyväskylän-reissu oli muutenkin vähän epäonninen, sillä taidan olla hiukan kipeä. Siellä kalliissa hotellihuoneessa, josta aiemmin kerroin, hikoilin, palelin, valvoin ja odotin tuskaisesti aamua päästäkseni pois. Ei ollut yhtään kivaa.

Jyväskylässä on muuten silmiinpistävän paljon katujuoppoja. Aamulla, kymmenen maissa näin esimerkiksi kävelykadulla kolme nuorta miestä tai lähes vielä poikaa selkeästi juovuksissa kaljakantamusten kanssa. Nuorukaiset eivät näyttäneet miltään pitkäksi venähtäneistä opiskelijabileistä tulevilta humanisteilta vaan ihan alan miehiltä.