tiistai 29. syyskuuta 2015

Taas tajusin jotain uutta

Ei vieläkään tietoa proseminaarin aikataulusta ja pian on jo lokakuu...

Ennen seminaaria pitää tehdä ennakkotehtävä. Se ei ole sen kummempi kuin miettiä, mikä kirjoittamisen alueista kiinnostaisi noin tutkimusmielessä eniten. Minulle se on selvää: eniten kiinnostaa kirjoitusprosessi ja toiseksi eniten kirjoittamisen opettaminen.

Oma kirjoitusprosessini on nyt siinä vaiheessa, että lisäilen uutta tekstiä kertaalleen kirjoitettuun käsikirjoitukseen. Eilen sinne putkahti yksi uusi henkilökin.
En ole koskaan aikaisemmin tehnyt tällaista. Tai ei, nyt valehtelen: olen tehnyt yhden kerran, mutta siitä on kaksikymmentä vuotta aikaa eikä kai sitä enää lasketa.

Jossain kirjoittamisen opintojen vaiheessa joku opettajistani - tai joku muu - sanoi, että tärkeintä on saada teksti kirjoitettua kerran alusta loppuun. En silloin ihan ymmärtänyt, mitä hän tarkoitti. Olen aina ollut kärsimätön ja huono muuttamaan kirjoittamaani. Ei niin, ettenkö hyäksyisi ajatusta tekstin muokkaamisesta tai että kuvittelisin (enää) olevani niin hyvä kirjoittaja, että kirjoitan yhdellä istumalla täydellisen tekstin. Ei. Olen vain liian laiska. Nyt kuitenkin huomaan, miten mukavaa on muokata käsikirjoitusta, kun tietää, mitä siinä tapahtuu, näkee kokonaisuuden. Taidan nyt käsittää paremmin niitä, jotka hiovat käsikirjoituksiaan hiomasta päästyään eivätkä malttaisi luopua niistä.

Voi sentään.
 Freelance-toimittaja voi kitistä palkkioistaan ja olla sitä mieltä, että häntä riistetään, mutta kirjailijaa vasta riistetäänkin jos tuntipalkkoja lasketaan. Rahan takia ei kannata kirjailijaksi pyrkiä, ennemmin vaikka perhepäivähoitajaksi tai linja-autoa kuljettamaan.
Kävin eilen ostamassa tyttärenpojalle syntymäpäivälahjaksi kirjan. Kassalla huomattiin, että kirja myytiin alennuksella, vaikka sitä ei ollut hintalapussa. Lopullinen hinta oli kolme euroa. Kolme euroa jonkun vuosien tai ainakin kuukausien työn tuloksesta. Mahtaako kirjailijalle päätyä edes yhtä euroa?

Kirjakauppa oli puolillaan Sofi Oksasen Normaa. Mietin kassajonossa seistessäni, että jos Norma olisi jonkun tuntemattoman kirjoittajan esikoinen niin mahtaisiko se olla piankin alennusmyynnissä vai kuinka kävisi? En ole tietenkään vielä lukenut kirjaa.

Norman voisi laittaa ostoslistalle. Samoin Anja Snellmanin uusimman. Ostan kirjoja itselleni tosi harvoin, niitä on jo muutenkin paljon. Unelmapäivä olisi kuitenkin sellainen, että voisi mennä kirjakauppaan ja valita vapaasti kiinnostavia kirjoja minkä jälkeen saisi ryömiä jonnekin mukavaa ja pehmeään koloon lukemaan.
Siinä voisi mennä muutama viikko niin ettei huomaakaan.

tiistai 22. syyskuuta 2015

Tarina on kerrottu

Genreenharjaantumiskurssin tehtäväni eli lastenkirja on nyt kertaalleen kirjoitettu. Tuntuu hyvältä, kun sai tarinan kerrottua, vaikka valmiiksi tuota ei missään tapauksessa voi sanoa.

Seuraavaksi kirjoitan kirjaa uudestaan. En alusta loppuun vaan lisäilen sinne tänne. Kirjoitan jonkun aivan uuden kohtauksen ja laajennan joitain vanhoja. Nyt olisi oikein into päällä kirjoittamiseen, mutta ei aikaa. Tämä aika, jonka nyt käytän tämän tekstin kirjoittamiseen, on pois laskuista; on jo lähes nukkumaanmenoaika enkä pysty tekemään työtä väsyneenä.

Odotan joka päivä tietoa proseminaarin aikataulusta. Pahin vaihtoehto on se, että seminaaripäivä on siirtynyt maanantaista torstaiksi tai perjantaiksi, kummatkaan päivät eivät käy minulle. Mitäs sitten tehdään?

Aikaisempi huoleni siitä, että matka Turusta Jyväskylään on hankala, taitaa olla turha. Täältä pääsee Pieksämäen junalla reilussa kolmessa tunnissa. Omalla autolla en lähde, edestakainen matka yhtenä päivänä on liian pitkä. Jos junalipun ostaa ajoissa, se ei edes ole kovin kallis.

Ei sillä, ettenkö matkustamisesta tykkäisi - istumisesta on kysymys. Paikoillaan istuminen on piinallista. Olen joskus ja itse asiassa aika monta kertaa katsellut joissain seminaareissa tms. istuvia ihmisiä, heitä, jotka istuvat samassa asennossa koko ajan ja ihmetellyt, miten taivaan tähden nuo ihmiset kykenevät tuohon? En ymmärrä.

Nytkin on takamus sen verran kovilla, että parasta vetäytyä makuuasentoon.

keskiviikko 9. syyskuuta 2015

Taas seminaarista ja freelancerin työehdoista

Syksyn proseminaariin on nyt ilmoittautunut ainakin kuusi ihmistä, joten se toteutuu. Nyt pitää selvittää, miten pääsen helpoimmin Turusta Jyväskylään ja takaisin. Missä tahansa liikennevälineessä istuminen on joka tapauksessa ihan kamalaa.

Muuten opiskelu on nyt siinä vaiheessa, ettei siitä ole paljon kerrottavaa. Kirjoitan sitä lastenkirjaa ja sain juuri välipalautteen ohjaajaltani sekä ns. vertaispalautteen ystävältäni Äidinkielenopettajalta. Niiden pohjalta jatkan kirjoittamista. Olen ollut todella hidas ja myös laiska, mutta oikeastaan siitä on vain hyötyä. Kun en turhaan hoppuile tekstin kanssa, näen sen aina välillä uusin silmin.

Kansalaisopiston kurssit alkavat ja oma kirjoittajakurssini on niin ikään alkamassa. Keväällä pidin kolmea kurssia, nyt pidän vain yhtä. Olen totta puhuen vähän helpottunut, sillä muuta työtä on sen verran, etten juuri lisää kaipaa. Kirjan kirjoittamiselle täytyisi myös jäädä aikaa.

Asiasta toiseen: tänään on kohkattu hallituksen ilmoittamista leikkauksista mm. ylityökorvauksiin. Näin freelancerina kuuntelen kaikkea ulkopuolisena, sillä freethän eivät tietenkään saa sen paremmin ylityö- kuin sunnuntaikorvauksiakaan. Olisi ihan ihmeellistä, jos sunnuntaina tehdystä työstä voisi laskuttaa vaikka puolet enemmän kuin yleensä, saati että palkkio olisi kaksinkertainen. "Oikeilla" työmarkkinoilla on paljon sellaisia asioita, jotka minusta tuntuvat kummallisilta.

On freelancereillakin sentään huomautettavaa työehdoissa. Palkkiot ovat pysyneet aika lailla samoina vuodesta toiseen ja usein jopa laskeneet. Esimerkiksi 1990-luvun puolivälissä sain aikakauslehtijutusta summan, joka vastasi 500 euroa. Hiljattain sain samantapaisesta aikakauslehtijutusta 500 euroa ja senkin pitkän tinkimisen jälkeen ja saatteella, jonka mukaan:"Tämä on ehdottomasti yli normaalitaksojen". Huomautan vielä, että aika monien freelancerien, myös minun, tulot muodostuvat yleensä paljon pienemmistä palkkioista kuin tuo minkä otin esimerkiksi.

Eipä muuta. Näillä mennään.