perjantai 30. joulukuuta 2016

Vuosi 2016

Ensimmäisen kerran tapaninpäivän jälkeen kävin kävelyllä. Kiersin hitaasti pari korttelia ja yskin lähes koko matkan. Ulkoilma antoi kuitenkin voimia sen verran, että nyt voin katsoa, mitä vuonna 2016 olen saanut toimeksi.

Työasiat: olen kirjoittanut noin 245 lehtijuttua. Lisäksi ohjasin yhtä kirjoittajakurssia kansalaisopistossa sekä kevät- että syyskaudella.

Opiskelujutut: opiskelut on opiskeltu. Kaikki kurssit on suoritettu ja kandidaatintyö on tehty. Opintopisteitä tälle vuodelle kertyi Jyväskylän avoimesta 20 ja Turun avoimen yliopiston kahdesta kielikurssista yhteensä 6.

Muuta: eipä juuri muuta jos kirjoittamisesta puhutaan. Tämän viikon kuumehoureissani kirjoitin sadan sanan mittaisen rikosaiheisen novellin, jonka lähetin Kouvolan Dekkaripäivien kirjoituskilpailuun. Kilpailukutsu on ollut pöydälläni pitkään ja viimeinen palautuspäivä on huomenna.

Kulttuuriharrastuksia (joita minun piti tänä vuonna erityisesti lisätä): kerran baletissa, kerran elokuvissa, kaksi kertaa teatterissa, muutama konsertti työn puolesta. Muutama kokous ja yksi museovahtivuoro "omassa" kulttuuriyhdistyksessäni Laitilassa. Ehkä siinä jo oli lisäystä viime vuoteen verrattuna? Kulttuuriharrastus on tietysti sekin, että olen lähes joka perjantai viettänyt paljon aikaa lastenkirjastossa ihanan pikku seuralaiseni kanssa. Ääneenlukemisessa olen ollut tosi ahkera. Muut huvin vuoksi luetut näkyvät tuossa sivussa.

Ihan kiva vuosi, jotenkin kovin tasainen. Yksi pitkäaikainen unelmakin toteutui kun pääsin keväällä käymään Aran-saarilla. Vähintään yhtä mukavaa ja jopa mukavampaa oli kuitenkin olla Jyväskylässä, ihan yksin ja puhtaasti omilla asioillaan.


tiistai 27. joulukuuta 2016

Freelancer sairastaa

Tauti iski tapaninpäiväaamuna. Olo oli kuvaamattoman huono enkä pystynyt koko päivänä syömään enkä juuri juomaankaan mitään. Kuume nousi, mikä minulle on harvinaista. Yskiessä tuntuu, kuin keuhkoputken yläpää hajoaisi riekaleiksi. Tänään ei ole paljon paremmin.

Luulottelen itselleni, että minulla on erinomainen terveys enkä sairasta edes nuhakuumetta juuri koskaan. Se ei ole totta, mutta on inhimillistä unohtaa ikävät asiat. Jotta en unohtaisi tätä surkeutta, kirjoitan sen tähän ja ensi syksynä ainakin harkitsen influenssarokotuksen ottamista.

Freelancerina ja osuuskunnan jäsenenä voisin kai saada sairaslomaa ja -päivärahaa kuten muutkin työtätekevät. Olen saanutkin kerran, silloin, kun putosin hevosen selästä ja olin pitkään keppien varassa. Silloin kaikki sujui ihan hyvin. Muuten en viitsi nähdä vaivaa jos kyse on muutamista päivistä, sairastan omaan laskuuni ja järjestelen työt sen mukaan.

Sairaus, pienikin, saa ihmisen tuntemaan itsensä täysin voimattomaksi. Juuri nyt en tunne itseäni kykeneväksi kirjoittamaan mitään tämän kummempaa. Voisin hyvin laitostua tänne kotiin jos joku hoitaisi välttämättömät. Lopulta, aika pian, en enää uskaltaisi mennä minnekään.

Näin tämä lomaksi aiottu viikko nyt kuluu. Tuleepa ainakin levättyä.

sunnuntai 18. joulukuuta 2016

Järkytys kirjastossa

Tämän vuoden viimeinen juttu tuli valmiiksi. Ei kovin kummoisia enää saanut puristettua.

Ensi viikon vietän pienen Nelli-tytön kanssa kun hänen vanhempansa ovat töissä. Paneudun vakavissani tähän asiaan ja siksi aion sulkea itseltäni kaikki sähköiset yhteydet. Eipä nettipaasto muutenkaan pahaa tee.

Tähän liittyen kerron vielä, miten näin pari päivää sitten kirjastossa seuraavan tapauksen:

äiti tuli kahden pienen poikansa kanssa lastenkirjastoon. Pojat hakivat itselleen kirjat ja kolmikko istui vieretysten penkille. Äiti katsoi pienemmän, ehkä neljävuotiaan pojan ottamaa kirjaa ja totesi, ettei poika voi sitä katsoa, koska

-Siinä on tekstiä, ei siinä ole vain kuvia.

Siinä he kumminkin istuivat, kaikki kolme. Pojat tutkivat kirjojaan, äiti tutki jotakin, ehkä puhelintaan, kukaan ei puhunut.

Pojat eivät kertaakaan pyytäneet äitiään lukemaan, eivät kertaakaan kysyneet, mitä kirjoissa sanotaan.

Positiivista oli kumminkin se, että he olivat siellä, kirjastossa. Entäpä ne, jotka eivät pääse sinne koskaan?

keskiviikko 14. joulukuuta 2016

Vierestä viedään

Tämäkin on nyt tapahtunut: sain edellispäivänä Tammelta hylsyn. Tänään facebookissa kurssikaveri kertoi omasta kustannussopimuksestaan Tammen kanssa.

Onnittelin. Osaan jotenkin kuvitella, miten valtavan suuri päivä tämä on tuoreelle kirjailijalle.

En ole kateellinen. Varmaan olisin, jos kurssikaveri olisi kaltaiseni viisikymppinen nainen, melkein kuin minä, joku, joka voisin olla minä, mutta nyt ei ole. Kyseessä on nuori mies. Hyvin lahjakas, ahkera nuori mies. Hän on kustannussopimuksensa ja ilonsa ansainnut.

Halusin vain kertoa tämän. Kirjoittamisen opiskelijan kannattaa varautua siihen, että kirjoittamisen opiskelijoista tulee kirjailijoita, mutta ei välttämättä sinusta.

Eikä ehkä minustakaan.

maanantai 12. joulukuuta 2016

Tammi sanoi kiitos ei

Kustannusosakeyhtiö Tammi lähetti tänään viestin. Arvaatte varmaan, mitä se koski. Niin koskikin.

"Teillä on mielikuvitusta ja kertojan lahjoja, mutta..."

Tämä hylsy koski genreenharjaantumisjaksolla kirjoittamaani lastenkirjaa. Nyt sekä tästä että kuvakirjan käsikirjoituksesta on jäljellä enää yksi kustantamo, joka voisi sanoa kyllä.

Tähän mennessä käsikirjoitustani on sanottu ainakin mielenkiintoiseksi ja huolella tehdyksi ja nyt mainittiin mielikuvitus ja kertojan lahjat. Mitä tästä opimme? Sen, että huolellinen työ, hyvä juoni ja hyvin kerrottu tarina eivät vielä riitä.

Nyt tuntuu vähän kurjalta, mutta huomiseen mennessä se on ohi.

lauantai 10. joulukuuta 2016

Mainio, vähän tunnettu murrerunoilija

Tämä ei ole mainos, nämä kehut ovat täysin vilpittömiä.

Kävin tänään Laitilan Kirjakaupassa ja ostin Aila Vuorisen molemmat murrerunokirjat, Mää ja muu sekä Istuma ja keinuttelema. Aion viedä ne lahjaksi 77-vuotiaalle tädilleni ja voin kertoa sen täällä koska tiedän aivan varmasti, ettei täti seuraa blogeja.


Aila Vuorinen julkaisi esikoisteoksensa Mää ja muu 75-vuotiaana. Taustalla on ainakin menestystä murteella puhumisen kilpailuissa, mutta muusta en tiedä. Olen tavannut runoilijan pari kertaa, mutta en ehtinyt sen kummemmin kyselemään mitään ja siksi olen näin vähillä tiedoilla liikkeellä. Pääasia ovat kuitenkin runot, joiden soisin tulevan laajemmin tunnetuiksi, niin mainioita ne ovat. Itse nauroin ääneen juuri äsken kun luin kirjoja ennen paketoimista.

Vuorinen tarttuu arkisiin, erityisesti aikuisille naisille tuttuihin asioihin ja hänen huumorinsa osuu todella hyvin yksiin omani kanssa, varmaan monen muunkin. Kirjoissa on myös hauska kuvitus, jonka on tehnyt Rosanna Kuivalainen. Kirjojen toimituksesta vastaa Heli Laaksonen. Kirjoja saa ostaa ainakin Laitilan Kirjakaupasta.

Esimerkkiruno:

Nakui naisenkuvi

Piän flik,
kahdeksa ikkäne,
kerjäs kyytti kirkonkylähä
- kirikauppaha.
Hän tartte semssen kirja,
misä o nakui naisenkuvi.

Oli hämmästyn.
Olis ollu edes se isoin lapselaps,
18-vuatinem poik,
mut piän flik - kahdeksa ikkäne!

Kon tartte nin tartte.
Kyyt järjestys.

Se ol piirustuskiri,
joka sivul nuare flika naam
ja ruumi äärviiva.
Siihen kuulus piirttä fiinei vaattei.

Tul lapsuus miäle.
Piän flik,
kahdeksa ikkäne,
mää ite.

Sota ol juur loppun,
eik mukulil ostettu mittä ylimääräst,
Mut mul ol kulmkunna fiinemä papernukke.
Mul ol 10 vuat vanheve veli
ja hän ost semssi lehdei
ko Jallu ja Kalle.
Niist mää leikkasi nakui naisenkuvi,
keitetym perunan kans liimasim paffil
ja piirsi niil vaattei.

Ei haitan, vaik ne oliva  
nii omituisis asenois.

perjantai 2. joulukuuta 2016

Yhteenveto: kannattiko opiskella kirjoittamista ja jos, niin miksi?

Mitä minulle jäi käteen näistä vuosista ja erityisesti kirjoittamisen perus- ja aineopinnoista? Se varmaan selviää vasta pitemmän ajan myötä, mutta jotain voin sanoa jo nyt.

Teenkö nyt parempia lehtijuttuja kuin ennen opintoja? En mielestäni.

Löysinkö kirjoittamisen ilon; aloittaessani toivoin, että löytäisin. Löysin hetkittäin, mutta mitään pysyvää iloa en tunne. Kirjoittaminen on yhtä puuduttavaa ja tahmeaa kuin ennenkin jos on ollakseen.

Tuliko minusta kirjailija? Pahus vieköön, ei tullut.

Sainko paremmat valmiudet kirjailijan työhön? Sain, nyt ymmärrän paremmin, millainen prosessi kirjan kirjoittaminen on. Tunnistan myös itsessäni ne tekijät, joiden takia ikiaikainen haaveeni kirjailijuudesta ei ole toteutunut.

Osaan nyt paremmin arvioida muiden tekstejä.

Olen ennenkin sanonut tämän ja sanon taas: kenenkään ei pidä luulla, että yliopistossa tehdään kirjailijoita. Tiedän, että joku luulee niin, kuvittelee, että kirjoittamisen opiskelijoiden tyyliä ja sanavalintoja ohjaillaan, mutta se ei taatusti pidä paikkaansa.

Kenen kannattaa pyrkiä opiskelemaan kirjoittamista? Kenen tahansa kirjoittamisesta kiinnostuneen tai kirjoittamista työssään tarvitsevan. Erityisesti sen, jolla on puolivalmis romaaniaihio, sillä genreenharjaantumiskursseilla kirjan hiomiseen saa paljon tukea ja siitä voi tulla valmis kirja. Jokaisen täytyy kuitenkin suorittaa monta kurssia ennen kuin siellä genreenharjaantumisessa ollaan.

Kannattiko opiskella kirjoittamista? Ehdottomasti.