lauantai 30. tammikuuta 2016

Kirjoituskilpailuista

En ole tainnut kirjoittaa koskaan kirjoituskilpailuista. Korjataan asia saman tien.

Pitäisikö kirjoittajan osallistua kilpailuihin? Pitäisi. Joskus voi tulla menestystä ja siitä on hauska mainita ansioluettelossa. Ja muutenkin kannattaisi, tulisi kirjoitettua erilaisia juttuja ja yritettyä tosissaan.

Käytin konditionaalia, sillä itse en juuri ole osallistunut kilpailuihin. Jos muistan oikein, olen osallistunut kahteen kirjoituskilpailuun: toisessa etsittiin tarinoita lasisesta lapsuudesta (en menestynyt) ja toinen oli Suomen Mielenterveysseuran 100-vuotisjuhlakilpailu. Siinä menestyin, sillä kirjoitukseni valittiin 1500 joukosta kokoelmaan Kun siivet kantavat. Siellä se on jos kiinnostaa, sen nimenä on Huviretki Märynummelle. Kirja ilmestyi 1997.

En tykkää kilpailemisesta, en missään lajissa. Se johtuu siitä, että pelkään häviämistä, mistäpä muusta.

Kannattaa tietysti miettiä tarkkaan, millaisiin kilpailuihin uhraa tekstejään. Joskus kilpailuissa haiskahtaa se, että järjestäjä hamuaa vain ilmaisia sisältöjä jonnekin ilman sen ihmeempiä taiteellisia tavoitteita.
 
Intohimoinen kirjoittaja osallistuu kilpailuihin, vaikka niissä ei olisi rahapalkintoja.

Intohimoisen sijasta alan olla aika ahdistunut, sillä tutkimussuunnitelma pitää palauttaa kolmen päivän päästä, enkä vieläkään tiedä, mitä tutkin. Muutenkaan päivä ei ole paras mahdollinen. Minun piti tänään vetää muuan lyhytkurssi kansalaisopistossa, mutta se peruuntui kun osallistujia ei tullut tarpeeksi. Laitoin aamupäivällä kaikessa rauhassa ruokaa kotona, kun eräs ihminen soitti ja kysyi, mitä kurssille on tapahtunut - hän on odotellut kurssipaikalla jo lähes tunnin. Opistolta oli unohdettu ilmoittaa.

Ei siinä voi muuta kuin pyydellä anteeksi, mutta jos minä olisin se heitteille jätetty ihminen, kirjoittaisin jo näppäimistö salamoiden reklamaatiota. Niin hänkin varmaan.

tiistai 26. tammikuuta 2016

Seurasin intuitiotani

Seuraa intuitiotasi! Ole rohkea! Tämmöisiä neuvoja meille annetaan ja minä päätin kerrankin ottaa neuvosta vaarin.

Tapahtui niin, että törmäsin työasioissa aivan ihaniin kuviin. Ne saivat minut muistamaan noin kaksikymmentä vuotta sitten kirjoittamani pienen tarinan, josta mielestäni tulisi mukava kuvakirja lapsille. Teksti on, kuvat puuttuivat. Nyt nämä kuvat, joihin törmäsin, olivat juuri sellaisia, joita itse tekisin jos osaisin.

Otin yhteyttä taiteilijaan ja kysyin, olisiko hänellä kiinnostusta katsoa minun tekstiäni ja mahdollisesti kuvittaa se. Lähetin tekstin ja hän vastasi seuraavana päivänä, että hän kuvittaa sen mielellään, jos kustantaja löytyy. Niinpä sovimme, että minä vielä hion tekstiä vähän ja katsotaan sitten, miten lähestymme kustantamoja.

Nyt olen ikävä ihminen enkä kerro enempää. Kerron kyllä sitten, jos aihetta on. Mutta tuntuu hassulta, kun on kaksikymmentä vuotta hautonut jotain ja sitten yhtäkkiä tuntee ikään kuin olisi saanut siihen puuttuvan puolikkaan. Voi, kun tästä tulisi jotain.

Tietysti täytyy varsinaissuomalaisittain huomauttaa, ettei tämä tarkoita vielä mitään. Ei niin, mutta ainakin olen taas yrittänyt.

Huomasin, että olen saanut uuden lukijan. Tervetuloa mukaan!


lauantai 23. tammikuuta 2016

Tänään olen hyvin tehokas

Tänään yritin ja yhä yritän olla oikein tehokas. Heräsin varhain, olin ruokakaupassa aikaisin, ostin viikon ruoat. Kävin kirjastossa ja tutkin hartaasti kirjallisuudentutkimuksen osastoa löytääkseni sopivia teoksia tulevaan tutkimukseeni. Jätin viikkosiivouksen väliin. En taida enää muutenkaan harrastaa viikkosiivouksia. Luin vähän niitä lainaamiani kirjoja, tulin sitten koneelle ja kirjoitin hiukan haastattelu ja havainnointimenetelmäkurssin oppimistehtävää.

Olen aika hukassa kandidaatintyöni kanssa, en löydä kysymystä. Aihe on, mutta ei kysymystä. Aikaa ei ole paljon, lopullinen tutkimussuunnitelma on palautettava helmikuun alussa. Kaipaisin vähän ohjausta. Vaikka ei kai kukaan toinen voi keksiä kysymystä minun puolestani?

Olen kysymysten ammattilainen, mutta juuri nyt se ei auta.

Haastattelu ja havainnointimenetelmäkurssin tehtävässä pohdin haastattelua eri puolilta. Tieteen hyväksi tehtävä haastattelu on tietysti eri asia kuin lehtijuttua varten tehtävä, mutta samat lainalaisuudet pätevät molempiin.

Useimmiten olen itse haastattelijana, mutta on minuakin joskus haastateltu. Varsinkin eräs tapaus on jäänyt mieleeni: iäkäs, nyt jo edesmennyt anoppini kävi kerran viikossa dementiakerhossa ja koska minä olin hänen edunvalvojansa ja yhteyshenkilö anopin ja kerhon välissä, osallistuin kerhon tilaisuuksiin kun tarve vaati. Kerran sitten meistä, minusta ja anopista haluttiin tehdä lehtijuttu, en yhtään muista, minne.
Haastattelun teki muuan naistoimittaja, joka jokaisen vastaukseni jälkeen purskahti remakkaan nauruun. Pitänee tarkentaa, että vastaukseni eivät olleet mitään vitsejä, ainakaan omasta mielestäni. Minusta toimittaja käyttäytyi omituisesti, mutta ihan hyvän jutun hän teki.

Kello on nyt 17.14. Tehokkuusaikaa on vielä jäljellä vaikka kuinka. Seuraavaksi otan käteeni yhden väitöskirjan ja etsin sieltä aukon. Niitä on tietämäni mukaan hyvissä tutkimuksissa, jotta seuraavat tutkijat löytävät tutkittavaa.

Jospa sieltä löytyisi kaipaamani Kysymys.

keskiviikko 20. tammikuuta 2016

Aamun mietelause

Sain palautteen alustavasta tutkimussuunnitelmastani. Ei kelvannut. Tai aihe sinänsä kelpaa, mutta ei se, mitä ajattelin kysyä.

Mietin uudestaan.

Tajusin ensimmäisen kerran, että tieteellinen tutkimus, myös se, tehdään aina ensimmäisen kerran. Onpa filosofista!

Tarkoitan sitä, että ensimmäinen kerta mitä tahansa on aina kokeilua ja oppimista. Vasta toisto tekee mestarin.

Tämä on aika ikävä ajatus. Tähän asti olen asennoitunut niin, että jos ihminen on suorittanut tohtorintutkinnon, hän on erinomaisen oppinut. Mutta hitto vieköön, ei silloin vielä ole syntynyt kuin yksi väitöskirja, koekappale.

Tätä sietää miettiä.

Paria muutakin juttua voisi vähän miettiä ja jopa tehdä niille jotain. Nyt.

lauantai 16. tammikuuta 2016

Yhteys ei toimi ja naapuri säikähti

Mikäs nyt on, en pääse Koppaan? Koppa on opiskelijoiden tehtävänsaanti- ja palautuspaikka ja olisin katsonut sieltä jonkun videon, jonka piti ilmestyä eilen.

Muuten nettisivut ja muut yhteydet ovat opintojeni aikana toimineet hyvin.

Valmistelin tulevaa kandityötä sen verran, että lähestyin erästä kirjailijaa sähköpostilla ja kysyin, voisiko hän olla minun haastateltavani. Onnistuin säikyttämään hänet, asumme nimittäin naapuritaloyhtiöissä täällä Portsassa ja taloyhtiöillämme on yhteinen roskis tai roskiksia, monta niitä on. Aloitin sähköpostini jotenkin niin, että "Hei vaan täältä aidan takaa, taidamme jakaa yhteisen roskiksen..." Hän oli pelästynyt, että on laittanut jotain sopimatonta roskikseen ja nyt tulee valituksia.

Asia selvisi ja hän suostui. En voi tietenkään vielä tehdä mitään haastatteluja ennen kuin saa suunnitelmani hyväksyttyä.

Viime tai edelliskerralla taisin hehkuttaa sitä, miten mukavaa on aloittaa työ uuden kurssin kanssa - tarkoitin haastattelu ja havainnointikurssia, jota teen yhtä aikaa proseminaarin kanssa. Tuon hehkutuksen jälkeen en ole tehnyt yhtään mitään kurssin eteen. Nyt yritin, tuo Kopassa oleva video kuuluu kurssiin, mutta sekäään ei siis onnistunut.

Tammikuusta on mennyt jo puolet.

Mutta:

puolet on vielä jäljellä!

tiistai 12. tammikuuta 2016

Freelancer kirjoittaa laskun jos osaa

Nyt harmittaa. Yritin taas perehtyä verkkolaskutukseen, mutta en päässyt alkua pitemmälle.

Sanoinko harmittaa. Kevyt ilmaus tässä kohtaa.

Pitkän kirjoittajanurani aikana olen ollut tekemisissä monenlaisten laskutussysteemien kanssa. Vuosikymmenien mittaan systeemejä on muutettu joustavammiksi, sujuvammiksi ja kustannustehokkaammiksi, mutta ei yhtään kertaa minun edukseni. Minulle muutokset ovat aina, joka jumalan kerta, tienneet lisää työtä ja enemmän kustannuksia.

Joskus juttupalkkiot maksettiin kirjoitettujen liuskojen perusteella. Tilaaja maksoi paitsi sovitut palkkiot, myös eläkemaksuni. Ihan noin vain, pyytämättä.

Pitkään käytin freelance-verokorttia. Tilaaja maksoi sovitun palkkion ja pidätti verot. Minä maksoin yrittäjäeläkettä. Laskua ei tarvinnut kirjoittaa.

Sitten aloin kirjoittaa laskuja. Maksoin edelleen itse eläkkeeni. Minulle alettiin vihjailla, että pitäisi perustaa oikein yritys.

Liityin osuuskuntaan. Maksan osuuskunnalle kymmenen prosenttia tuloistani plus kuukausiavustuksen ja lisäksi eläkkeeni ja kaikki muutkin työnantajamaksut. Kirjoitan laskun, teen selvityksen ajamistani kilometreistä ja käytetyistä työtunneista, kahtena kappaleena. Toisen saa tilaaja, toisen osuuskunta.

Nyt minun halutaan siirtyvän verkkolaskutukseen. Se ei sentään maksa minulle - kai - sen enempää kuin vanha laskutussysteemi, mutta on pahuksen paljon hankalampaa. Jos siis edes onnistun kirjoittamaan ja lähettämään sen laskun. Sen jälkeen minun täytyy tulostaa lasku, skannata se ja lähettää sähköpostilla osuuskunnan kirjanpitäjälle. Ennen selvisin tästä yhdellä sähköpostilla.

Maailma muuttuu, mutta vain osittain.
Lopuksi pieni arvausleikki: mikä seuraavista on viimeisen viidentoista vuoden aikana pysynyt ennallaan? a)tietotekniikka, b)asuntojen hinnat, c)freelancerin palkkiot?

Niinpä.

lauantai 2. tammikuuta 2016

Haastattelua oppimaan

Tästä se lähtee.




Ilmoittauduin ennen joulua Haastattelu ja havainnointimenetelmät -kurssille ja harmittelin silloin sitä, että tehtävät julkaistaan vasta vuoden vaihduttua. No nyt vuosi vaihtui ja tehtävät tosiaan julkaistiin. Kurssi tuntuu mielenkiintoiselta ja tehtävissä on sekä tieteellistä että taiteellista kirjoittamista,

Hain äsken kirjastosta muutaman lähdekirjan ja ryhdyn saman tien töihin. Uskon, että tämä kurssi tulee aika äkkiä valmiiksi.

Haastattelun teko on tietysti tuttua, mutta lehtihaastattelun tekeminen on kuitenkin vähän eri asia kuin haastatella tutkimustarkoituksiin. En tosin ihan allekirjoita sitä yliopistolla aistimaani näkemystä, että lehtijutun teko "ei todellakaan" ole sama asia kuin tutkimushaastattelu. Siitä saattoi aistia pientä ylenkatsetta toimittajan haastattelutyöhön mikä minun kokemukseni mukaan kuitenkin on parhaimmillaan todella intensiivistä ja tarkkaa. Haastattelussa ja haastattelussa on tietysti ero: on eri asia kysyä: "Mitkä nyt on fiilikset", kuin  yrittää vakavissaan ottaa selvää siitä, kuka vastapäätä istuu.

Jos tutkimuksen teko on uutta - kuten se on minulle - uskon, että tästä kurssista on paljon hyötyä. Olen tosin suorittanut aikuiskasvatustieteissä Tieteellisen toiminnan menetelmiä -kurssin, mutta muistanko siitä muka mitään? En.

Kylläpä tuntuu hyvältä aloittaa!