sunnuntai 20. heinäkuuta 2014

Höpönhöpöä ja yksi viisas ajatus

Istuin hampurilaisravintolassa ja luin aikani kuluksi hinnastoa.

- Pehmyt 1,20€.
- Pehmytin lisätäyte 0,50€,

Miten suloinen sana: pehmytti. Muumilaaksossa syödään pehmyttejä, luulen. Pehmytit sopivat vain leppoisille, hyväätarkoittaville ihmisille. Pehmytti on vaaleanpunainen tai -sininen. Ihana.

Tosi söpöä. Voi olla, että pehmyen vääntäminen pehmytiksi on ihan luvallista, en tosissaan tiedä. Sanojen taivuttaminen muuttuu ja nykyään ollaan aika vapaamielisiä.

Noista hinnoistakaan en ole varma. Jos ostatte pehmytin lisätäytteellä älkää pettykö, jos se maksaakin enemmän.

Muutin taas työpaikkaa. Siinä ei ole mitään dramaattista, sillä vaihtelen työpaikkojani mielialan mukaan, joskus hyvinkin usein. Nyt muutin työpaikkani salin sohvaryhmästä tuvan pitkän pöydän päähän. Syynä oli salin rauhattomuus mihin puolestaan on syynä muuan mies, joka katselee siellä televisiota. Täällä tuvassa kukaan ei häiritse minua ja syvämietteitäni.

Työpaikanvaihdos piristi ja sain sujuvasti kirjoitettua siihen asti vastaan hangoitelleen jutun viljelijöiden ympäristönhoitotoimista. Olin valtavan tyytyväinen.

Päätin myös tarttua pontevasti ruotsin kertaamiseen. Kirjallinen ruotsini kaipaa - olin aikeissa sanoa jotain ahkeroinnista tai sellaisesta, mutta päätin olla rehellinen - ihmettä. Otin lehtiön, kynän ja vanhan ruotsinkirjani esiin ja kirjoitin pontevasti seuraavaa: "Jag tillbringar påsken på landet. Internet har blivit en kanal för alla tänkbara temadagar."  Lopetin harjoittelun ja ajattelin, että jos opettelen lauseet hyvin ulkoa, se on joka tapauksessa enemmän kuin ei mitään. Kurssi alkaa kahden viikon päästä.

Olen lukenutkin. Kirjoja ja vanhoja naistenlehtiä. Yhdessä oli Hans Välimäen haastattelu. Olin taannoin seuraamassa Välimäen julkista esiintymistä ja hän antoi itsestään aika ylimielisen kuvan. Tässä lehtijutussa hän kuitenkin sanoi jotain todella järkevää. Oli kyse huippukokkina olosta, mistäpä muusta, ja siitä, millaisia ominaisuuksia huippukokilla pitää olla. Välimäki sanoi, ettei hän omasta mielestään ole mikään kokkinero, mutta hän päätti tulla hyväksi. Ja kun haluaa olla hyvä jossain asiassa, pitää harjoitella hirvittävän paljon ja tehdä ihan kaikki asian hyväksi.

Näin yksinkertaista se on. Ja vaikeaa.

sunnuntai 13. heinäkuuta 2014

Kuin huviretkellä koko ajan

Sain lopultakin tietokirjoittamisen kurssin tehtävän palautettua, Koppa toimi kunnolla.

Ruotsinkirjat odottavat pöydän kulmalla ja pari kertaa olen jopa avannut ne. Suurin puutteeni ruotsin suhteen on sen kirjoittaminen, sitä minun pitäisi treenata. Ymmärrän tekstiä aika hyvin ja saan jopa lauseita muodostettua, kun aikani yritän. Haluaisin osata ruotsia kunnolla, mutta samalla tiedän, että minulla ei ole kielelle mitään käyttöä. Ei ruotsalaisia ystäviä, ei ruotsin tarvetta työssä, ei matkoja Ruotsiin.

Ihan kokonaan totta tämäkään ei ole. Työssä olen kerran tarvinnut ruotsia, yli kolmenkymmenen vuoden aikana. Silloin haastattelu jäi tekemättä, kun en osannut puhua.

Olen nyt tehnyt juttuja kesäkuntani paikallislehteen. Se on kuin olisi huviretkellä koko ajan. On tavattoman mielenkiintoista päästä tutustumaan paikkoihin, joihin en muuten pääsisi/tulisi menneeksi ja ihmisiin, joita en muuten tapaisi. Kaiken lisäksi hommasta maksetaan - ei paljon, mutta kuitenkin. Tänään menen tapaamaan erästä venäläistä pariskuntaa ja keskustelemaan heidän kanssaan villivihannesten käytöstä. He ovat nykyään paikkakuntalaisia ja puhuvat kyllä suomea.

Muutaman kirjan olen lukenut myös. Aloitin kesän Elisabeth Järnefeltin lasten kirjeillä (Äiti), jatkoin Arvid Järnefeltin Vanhempieni romaaniin ja sitten Panu Rajalan Juhani Aho -elämäkertaan. Nyt on menossa viihteellisempi jakso. Luin Mikko Reitalan Päähenkilön ja pidin kovasti. Kirjan päähenkilö, Terho, on harvinaisuus miespuoliseksi olennoksi: hänellä on ihan vanhanaikaista kunnian- ja häveliäisyydentuntoa eikä hän sorru, vaikka hemaisevat naiset houkuttelevat. Käsittääkseni kyse ei kuitenkaan ole tieteiskirjasta?

Luin myös Mirja Kuivaniemen Siantappajat. Aika mielenkiintoinen ja ovela tarina joka lähti vetämään vasta kun olin jo melkein puolessa välissä. Psykologinen jännitysromaani joka sai taas ajattelemaan, että kaikesta sitä kirjoja tehdään.

Nyt luen Kishwar Desain Postimyyntilapsia. Tartun harvoin ulkomaisten tekijöiden kirjoihin kun kerran kotimaiset kirjailijat ja erityisesti vanha kotimainen kirjallisuus kiinnostaa enemmän. Nyt päätin, että täytyy vähän laajentaa näköaloja ja lukea enemmän muualla maailmassa kirjoitettuja tarinoita.

Joko muuten kerroin, että tuo blogin kansikuva on otettu Brasiliassa? Paikka on Salvador de Bahia ja juuri tässä, kuvan paikassa, suunnilleen siinä, missä kuvaaja seisoo, on jalkapallon MM-kisojen aikana seissyt valtava screeni jonka edessä paikalliset varmaan viimeksi eilen ovat jännittäneet omiensa peliä. Rassukat.