lauantai 30. elokuuta 2014

Eteenpäin, sanoi mummo koneen ääressä

Eilisen vapaapäivän jälkeen opiskelu jatkuu. Ilmoittauduin äsken Kirjoittamisen opettamisen perusteet -kurssille. Jätin siis lyriikkakurssin odottamaan toistaiseksi.

Tämän uuden kurssin tehtäviin kuuluu muun muassa suunnitella kirjoittamisen oppituntikokonaisuus, laajemman kurssin ensimmäinen kokoontuminen. Hmm, kiinnostavaa.

Jos hyvin käy, pääsen parin viikon päästä ihan oikeasti pitämään "laajemman kurssin ensimmäistä kokoontumista". Kansalaisopiston syysohjelma julkaistaan ensi maanantaina ja toivon mukaan kaikki kirjoitushaluiset säntäävät heti mahdollisuuden tullessa ilmoittautumaan minun luovan kirjoittamisen kurssilleni.

Tuollaisen kurssin - ja minkä tahansa kurssin - ensimmäinen kokoontuminen pitää aina sisällään esittäytymiskierroksen. Eikö olekin kummallista, miten sydän alkaa pamppailla kun oma vuoro lähestyy vaikka sanottavana ei olisi muuta kuin oma nimi? Minusta ainakin tuntuu siinä kohtaa, että ääneni ei varmaankaan kulje kunnolla tai sitten saan yskänpuuskan tai punastun. Olen kova punastelemaan, vaikka en pelkää esiintymistä. Jännitän kyllä, mutta esiinnyn mielelläni.

Jostain systä kuvittelen, että kirjoituskursseille hakeutuvat usein sellaiset ihmiset, jotka pitävät itseään hyvinä kirjoittajina. En tiedä, mistä tällainen luulo on syntynyt, en edes itse ole ollut kovin monilla kirjoittajakursseilla. Jotenkin vain ajattelen, että kurssille mennään saamaan kehuja ennemmin kuin ihan oikeasti oppimaan. Kirjoittaminen on herkkää puuhaa ja kirjoittajan sielu se vasta herkkä onkin.

Tietenkään kehukerhoista ei ole mitään hyötyä. Kiitos tuntuu hyvältä, mutta ei auta kirjoittajaa eteenpäin.

Uskon, että kuka tahansa voi kuitenkin kehittyä kirjoittajana, jos saa hyvää opetusta ja ottaa opit vastaan. Ei niitä tarvitse ottaa vastaan nöyrästi, riittää, kun kuuntelee ja miettii, olisiko tuossa jotain minua varten ja voisinko edes yrittää tehdä jotain toisin.

Hyvä opetus on selkeää, asiantuntevaa ja asiallista. Ei kehuta jos ei ole aihetta eikä varsinkaan olla ilkeitä. Oppilaita pitää kaikissa tilanteissa kunnioittaa. Ei siis pidä suhtautua esimerkiksi siten, kuin muuan muinaisella Oriveden kesäkurssilla kohtaamani opettaja: hän oli muuten oikein mukava, mutta eräänä päivänä hän päätti avautua kurssien pitämisen arjesta ja siitä, miten kaiken maailman kirjoittelijoita ei kerta kaikkiaan jaksa ottaa vakavasti

- Mitä väliä sillä on, löytääkö joku seitsemänkymppinen mummo "oman äänensä", hän sanoi ivallisesti.

Tuon jälkeen en enää arvostanut häntä yhtä paljon kuin ennen sitä. Eikä hän minun mielestäni edes ollut oikeassa. On hienoa, jos löytää seitsemänkymppisenä oman äänensä, vihdoinkin. Vaikka yhdeksänkymppisenä, pääasia, että löytää.


      

perjantai 29. elokuuta 2014

Voitin veikkauksessa

Opettajamme oli tehnyt yötöitä ja tarkastanut lopputentin saman tien. Sain jo aamulla tietää, että virkamieskurssi on suoritettu ja arvosanaksi tuli kakkonen, kuten veikkasin.

Kiitoksia vain opettajallemme, joka oli tarmokas ja kannustava. Miten minusta tuntuu, että tielleni on osunut vain hyviä opettajia? Tiedän, että muitakin on: heistä kuulen muun muassa lapsiltani. En tiedä, onko sattumaa, että työhönsä pahasti leipääntyneitä opettajia näyttää erityisesti löytyvän kauppaoppilaitostyyppisistä paikoista? Sanokaa ihmeessä, jos olen väärässä.

Tänään olen yrittänyt sisäistää sen tiedon, että minun ei enää koskaan ole pakko opiskella ruotsia. Ruotsin opiskelu ei missään nimessä ole minulle vastenmielistä ja voi olla, että joskus vielä innostun perehtymään siihen paremmin, mutta pakko ei ole.

Kirjoitin aamupäivällä yhden rästissä olleen jutun, laitoin laskun menemään tehdyistä töistä ja kävin kirjastossa. Loin silmäyksen pihaan ja puutarhaan, joissa en ole tehnyt juuri mitään koko elokuun aikana. Olisi pitänyt, sen silmäys todisti.

Mitäs nyt sitten? Jos etenisin järjestyksessä, vuorossa olisi lyriikkakurssi. Toisaalta tarjolla olisi myös kirjoittamisen opettamisen kurssi ja se olisi kovasti tarpeen sikäli kuin kansalaisopiston syysohjelmassa seisovalle luovan kirjoittamisen alkeiskurssilleni tulee tarpeeksi osallistujia. Se selviää vasta parin viikon päästä.

Syksy on kyllä mukavaa aikaa, joka puolella alkaa vaikka mitä kursseja. Olkaa valppaita, jos aiotte ilmoittautua.


torstai 28. elokuuta 2014

Kova rutistus on nyt ohi

Virkamiesruotsin kurssi on ohi. Tulin äsken kirjallisesta tentistä, eilen oli suullinen.

Eilen meidät jaettiin kolmen oppilaan ryhmiin ja ryhmä kerrallaan jouduimme opettajan eteen keskustelemaan aiheesta, jonka hän antoi. Oma ryhmäni keskusteli työelämää koskevista asioista. Valehtelisin, jos kuvailin keskusteluamme verrattoman eloisaksi, mutta oli se jonkunmoista sananvaihtoa kuitenkin.

Tänään kirjoitimme referaatin omaa alaamme sivuavasta tekstistä. Tällainen kurssi on opettajalle tavattoman työläs, sillä hän joutui esimerkiksi tätä lopputenttiä varten etsimään jokaiselle sopivan, referoitavan tekstin. Kurssilla oli lähemmäs kaksikymmentä ihmistä ja edustimme vaikka mitä aloja poliittisesta historiasta ja psykologiasta englannin kieleen ja digitaaliseen sisällöntuotantoon. Oma tekstini oli otettu Journalistin verkkosivuilta ja se käsitteli tutkimusta, jossa selvitettiin ihmisten käsityksiä verkkosisältöjen luotettavuudesta ja sen sellaisesta.

Saamme muutaman päivän sisällä tietää, kuinka kävi. Oma veikkaukseni on edelleen se kakkonen.

Olisin hämmästynyt - ja tietysti aivan lyöty - jos tulisin hylätyksi. Uskon kuitenkin, että korkeammat tai ties mitkä henkimaailman voimat ovat minun puolellani. Perustan tämän siihen, että vanhan Xantiani pitkään rikki ollut radio alkoi toimia samaan aikaan, kun aloitin kurssin. Radiosta on jo monen vuoden ajan kuulunut silloin tällöin jotain nuortenkanavaa, useimmiten ei sitäkään, mutta nytpä alkoi kuulua ruotsinkielinen Radio Vega.

Eikö tämä jos mikä ole Merkki?

maanantai 25. elokuuta 2014

Pidetty on

Suullinen esitys on ohi. Selvisin siitä kunnialla, en paremmin enkä huonommin kuin odotin.
Välillä tulee olo, että puhuisin ruotsia ihan kohtuullisesti jos

ajatus

ei olisi aina

niin paljon

hitaampi

kuin puhe.

Niin että osaamattomuudesta ei oikeastaan olekaan kyse, vaan synkronoinnista. Onhan se oikea sana?

Nyt vain toivon kovasti, että pääsen kurssista läpi, en millään haluaisi yrittää toista kertaa.

Ajatella, että olisin voinut aikoinaan oppia sujuvan ruotsinkielen ihan ilmaiseksi. Minun isäni oli kaksikielinen, kävi koulunsakin ruotsiksi. Meillä kotona ei kuitenkaan koskaan puhuttu ruotsia. Muistan vain yhden kerran, kun kysyin isältä, mikä on "metsä" ruotsiksi. "Skog", vastasi hän ja minusta se oli vallan ihmeellistä.

Tältä pohjalta olen kovasti sitä mieltä, että jos perheessä on mahdollisuus puhua useampaa kuin yhtä kieltä, niin siitä vaan, opettakaa ihmeessä lapsillenne!

Lopuksi näytän yhden jutun. Askartelimme tällaisen seinäkoristeen ja minusta se on aika hauska:


perjantai 22. elokuuta 2014

Ensiesiintyminen vieraalla kielellä

Kolmas viikko virkamiesruotsia on nyt takana. Ensi viikko vielä ja sitten kurssi on toivon mukaan suoritettu.

Olen ollut todella kiitollinen itselleni siitä, että otin lukiossa ruotsin(kin) opiskelun tosissani ja tein parhaani oppiakseni sitä. En tiedä, miten muuten voisin nyt selvitä ja ihmettelen, miten ne, joiden viimeisessä koulutodistuksessa ruotsista on viitonen, voisivat selvitä. Eivät kai voikaan.

Virkamiesruotsin kurssia pidetään pahana ja siihen yliopisto-opinnot usein tyssäävätkin. Ei kurssi itsessään ole kuitenkaan yhtään paha, jos läksyt on aikoinaan tehty. Miten ihmeessä tämän tosiasian saisi painettua peruskoululaisten tai edes lukiolaisten päähän: jos haaveissa on korkeakoulututkintoa edellyttävä ammatti, ruotsia on pakko osata. Siis ihan pakko.

Ensi viikolla edessä on ensin maanantaina suullinen esitys jostakin oman alan aiheesta. Aion pohtia niinkin ihmeellistä aihetta kuin sitä, voiko kirjoittamista opiskella ja jos voi, miten?
Myöhemmin ensi viikolla, keskiviikkona kai, on suullinen tentti ja viimeisenä päivänä kirjallinen tentti. Toivottavasti en nyt ole liian optimistinen kun kuvittelen, että pääsen läpi. Veikkaukseni on, että saan kurssista arvosanaksi kakkosen. Kurssista voi saada vain kakkosen tai nelosen, ei muita arvosanoja. Hylätyksi voi tietysti tulla.

Selasin äsken vähän kirjoittamisen aineopintojen kursseja. Mietin, missä vaiheessa kandidaatintyön kirjoittamisen voi aloittaa. Ja sitten huomasin, että edessä on vihdoin myös pakko mennä paikan päälle Jyväskylän yliopistoon, nythän olen suorittanut kaikki opintoni niin, etten ole kertaakaan käynyt siellä.

Olen laskenut ja suunnitellut, että voisin valmistua humkandiksi ensi vuonna. Nyt en oikein tiedä, voi olla, että kurssien aikataulut venyttävät valmistumista vuoteen 2016. Mutta eipä sillä niin väliä ole muuten, kuin että kansalaisopiston opettajana tienaisin vähän enemmän jos minulla olisi tutkinto.

Edessä on myös kurssi tai pari johonkin genreen perehtymisestä. Nyt on sitten viimein ratkaistava, mikä on se genre johon aion paneutua. Sehän voi olla mikä tahansa runokokoelmasta kahdeksantoistaosaiseen tietokirjaan. Kesän aikana minulle on kyllä tullut aika vahva ajatus siitä, mitä haluaisin tehdä. Näkyypähän.

Mutta nyt. On saatava aikaiseksi Muntlig presentation. Voin vakuuttaa, että tehtävä on kaikkea muuta kuin helppo. Esityksen ei tarvitse kestää kuin vähintään viisi ja enintään kymmenen minuuttia, mutta sekin aika on kuulijoille pitkä, jos esitelmöitsijä tankkaa yhtä ja samaa ja senkin väärin.
Asia kun nimittäin on niin, että vaikka opiskelin ruotsia muutama vuosi sitten ahkerasti ja osasin sitä kohtuullisen hyvin, en ole koskaan oikeasti puhunut sitä.

Julkinen esitelmä on tällä pohjalla vähintäänkin haasteellinen tehtävä.

lauantai 16. elokuuta 2014

Olisi kamalaa olla julkkis

Lauantai-ilta ja tulin äsken töistä. Ihan pikku juttu vain lähellä meitä, eräs luokkakokous paikallislehden alkuviikon numeroon. Aamupäivällä kävin jututtamassa kanadalaista ringettevalmentajaa samaiseen lehteen.

Epäsäännöllinen työ ei ole koskaan haitannut minua, päinvastoin.Säännöllinen työ varmaan haittaisi, ajatuskin siitä, että tietäisin viikkojen ja kuukausien tarkkuudella milloin olen töissä, uuvuttaa.

Tässä on nyt ollut vähän työruuhkaa. Nytkin minun pitäisi kirjoittaa juttuja, huomisiltaan mennessä pitää saada neljä juttua tehtyä. Mutta en jaksa juuri nyt, onhan se päivä huomennakin ja huomenna ei tarvitse mennä minnekään.

Paikallislehtityö - olen nyt kesän ajan tehnyt sitä - on hauskaa ja jotenkin hämmentävää. Lukijat tuntuvat olevan kauhean lähellä. Lehti ja sen tekijät tunnetaan tarkkaan ja uusi kasvo herättää tietysti uteliaisuutta ja vähän epäluuloakin: osaako se muka mitään?

En olisi kovin hyvä julkkis. En todellakaan rakastaisi julkisuutta, sitä, että kaikki tuntisivat. Se on ristiriitaista, kun en koskaan ole epäröinyt kirjoittaa asioistani ja näyttää naamaani vaikkapa nyt tässä blogissa. Sillä ei tunnu olevan mitään merkitystä. Sillä taas on, että joku voi luulla, että kirjoittaja on yhtä kuin hänen kirjoituksensa. Että jos vaikka minä kirjoitan jotain hauskaa, minä myös olen tavattoman hauska ihminen. Ja tällainen ajatus, jos mikä, on kiusallinen.

Virkamiesruotsin kurssista on nyt puolet käyty. En ihan tajunnut, kuinka paljon aikaa siihen menee eikä sitä ollut väliksi ajatellakaan kun se kuitenkin on käytävä. Mutta siihen kuluu kuitenkin kuusi tuntia neljä kertaa viikossa, matkoineen. Ei se mikään läpihuutojuttu ole.

Olen selvinnyt tähän asti ihan hyvin. Minulla on onneksi mukava vieruskaveri, jonka kanssa on hyvä harjoitella puhumista. Kurssiin kuuluu sekä suullinen että kirjallinen tentti kuin myös suullinen esitys omasta alasta. Sekin on sitten edessä ihan kohta, seuraavat kaksi viikkoa menevät nopeasti. Olen nyt keksinyt harjoitella ääneen puhumista samalla, kun ajan kurssille Laitilasta Turkuun ja takaisin. Jag kör en bil. Öööh, ööh. Näin se menee, joten harjoitus tulee tarpeeseen.

Nyt en kyllä jaksa muuta kuin lähteä koiran kanssa ulos. Se on ehdottomasti parempi vaihtoehto kuin vajota sohvalle.  

keskiviikko 6. elokuuta 2014

Aiheellisia moitteita

Vanha hirsitalo, jonka suojissa istun kirjoittamassa, on vihdoin lämmennyt. Tulin ruotsin kurssilta ja ilta oli sentään jo kohtuullisen viileä, mutta kun astuin sisään taloon, oli kuin olisi saunaan tullut.

Tämä taitaa olla tilanne aika monessa huushollissa juuri nyt.

Sain tänään arvion tietokirjoittamisen kurssista. Arvosanaksi tuli kolmonen ja vaikka se vähän kirpaisi, tiesin, että aiheesta tuli. Tietokirjoittamisen kurssi oli aika tuskallista yrittämistä ja tiesin jo sitä tehdessäni, mitä osia ei olisi kannattanut laittaa mukaan. Juuri niistä sitten tulikin huonoin arvio, ellei suorastaan moitteita. Tärkein oli kuitenkin kohdallaan, sain kiitettävän omasta tekstistäni - siis ihan omasta, itse keksitystä - joten loppu hyvin, kaikki hyvin.

Ruotsin opiskelu sujuu hyvin. Päätin, että puhun ruotsia kun kerran kurssilla olen enkä piittaa siitä, etten oikeastaan osaa. Yritän minkä pystyn ja olen kaikkien nuorten opiskelukavereitteni seassa suosiolla se hassu vanhempi rouva joka ei häpeä mitään. Jag talar svenska även om jag kan inte.

Olen myös kova viittaamaan. Viittaan aina kun kysytään, tiesin tai en. Ponteva yrittäminen on joka tapauksessa merkki aktiivisuudesta enkä usko, että kukaan

yksikään

opettaja on niin kylmäsydäminen, että jättäisi tällaisen yritteliäisyyden palkitsematta.

maanantai 4. elokuuta 2014

Ruotsia koko elokuu

Tänään se sitten alkoi, moneen kertaan mainittu virkamiesruotsin kurssi.

Olin vähällä myöhästyä, sillä Turun keskustassa oli jotain niinkin tavatonta kuin ruuhka. En osannut odottaa sitä, sillä Turun kaltaisessa pikkukaupungissa ei voi puhua oikeista ruuhkista, ei edes neljän maissa iltapäivällä mutta nyt, kun kadut taas kerran olivat syystä tai toisesta työmaina ja kaistoja oli vähennetty, liikenne todella mateli.

Olin autolla kun kerran tulin täältä maalta enkä Turun Portsasta, jossa virallisesti asun.

Kurssi on ihan täynnä ja tulijoita olisi ollut enemmän kuin voitiin ottaa. Esittelykierroksen jälkeen tiesin, että suurin osa oppilaista on siellä samasta syystä kuin minäkin: on pakko jos aikoo saada tutkinnon joskus valmiiksi. Ainakin kaksi ihmistä taisi sanoa, että opinnot ovat jo muuten valmiit, vain tämä kurssi puuttuu. Joukossa oli myös kaksi viittä vaille tohtoria.

Luulen, että selviän ihan hyvin. Tehtävänippu, jonka saimme, näyttää kohtuulliselta ja opettaja vaikuttaa leppoisalta. Kurssin lopussa on sekä suullinen että kirjallinen tentti.

Tähän tämä elokuu nyt menee. Ajaminen Laitilasta Turkuun ja takaisin neljä kertaa viikossa on ehkä kurssin raskain osuus ja sekin helpottaa, jos ilma viilenee.

Tänään me kirjoitimme pienen tekstin ja keskustelimme pareittain. Miten se puhuminen onkin niin vaikeaa, vaikka mielessään pystyy muodostamaan ihan tolkullisia lauseita? Uskon, että asenne ja mielentila vaikuttavat tässäkin asiassa tosi paljon. Jokainen tietää, miten parin lasillisen jälkeen vieraan kielen puhuminen sujuu ällistyttävän hyvin, jopa sellaisenkin vieraan kielen jota ei ole edes opiskellut. Niinpä kyse ei olekaan siitä, etteikö osaisi vaan siitä, ettei rohkene.

Muut kurssilaiset ovat paljon nuorempia kuin minä. Heille opiskelu on vielä jatkoa kouluvuosille ja valmistumisen jälkeen on tarkoitus aloittaa työt. Vähän minua hirvitti kun kuuntelin esittelykierroksella näitä naistutkimuksen, kulttuurintutkimuksen tai museologian opiskelijoita ja mietin, mistä heille kaikille aikanaan löytyy töitä?