keskiviikko 29. huhtikuuta 2015

Samat vanhat jorinat


Sain tänään kirjoitettua genreenharjaantumiskurssin työtäni vähän eteenpäin. Palautekurssille tarvitaan taas uutta tekstiä toisten arvioitavaksi ja ajattelin laittaa osan tästä toisen kurssin tekstistä sinne. Tämä aie toimii samalla moottorina itse kirjoittamiselle.

Varmin tapa saada jotain työtä valmiimmaksi, on tehdä sitä vähän joka päivä. Vaikka kuinka vähän. Huvitti tai ei. Yleensä ei huvita.

Ei huvittaisi kirjoittaa tätä blogiakaan. Ei tällaista blogia, jossa ei koskaan tapahdu mitään hauskaa ja jossa samat, unettavat jorinat toistuvat kerrasta toiseen.

Kerronpa, miltä minusta tuntuu, noin yleensä. Minusta tuntuu siltä, että hyvin monet muut ihmiset, melkein kaikki, tekevät ihmeen taitavia asioita kepeästi ja iloisesti kuin hattarat, sivumennen, oman toimen ohessa, hikoilematta. Jälki on hienoa ja viimeisteltyä.

Kun taas minä tarvon suossa reittä myöten muka karpaloita keräämässä vain huomatakseni, että ne on jo kaikki syöty.

Siltä minusta tuntuu tämä kirjoittaminen, jolle olen elämässäni antanut niin valtavan suuren merkityksen ja jossa todellisuudessa en ole saanut mitään aikaan.

Mutta vaikka tuntuisi miltä, sekin on totta, että genreenharjaantumiskurssi tulee suoritetuksi ja opintopisteet kotiin vain siten, että kirjoitan sen pahuksen tekstin. Ja senhän teen.

Hauskaa vappua, jos joku sattuu lukemaan. Minun vappuni menee töissä, mutta illalla otan ylioppilaslakin laatikostaan, pistän sen päähäni ja juon vähän vaaleanpunaista Pommacia.

perjantai 24. huhtikuuta 2015

Ilmainen vinkki uusille opiskelijoille

Jos joku kirjoittamisen opintoihin parhaillaan hakeva sattuu lukemaan tätä niin nyt tulee hyvä vinkki: jos pääset aloittamaan opiskelun, uhraa sen verran paperia ja tulostimen mustetta, että tulostat kaikki kirjoittamasi ja mielellään myös saamasi tekstit. Äläkä jätä hommaa vielä tähän, osta myös kunnon mappi, pistä papereihin reiät ja säilö ne sinne mappiisi.

Eikä tämäkään vielä riitä. Hanki myös muistitikku, talleta kaikki sama sinne tikulle ja säilytä tikkua varmassa tallessa.

Jos tämän teet, kiität vielä itseäsi jonain päivänä.

Asia on nimittäin niin, että opiskelun aikana tehtyihin teksteihin voidaan palata myöhemmin. Minä esimerkiksi kaivoin esiin yhden perusopinnoissa tekemäni draamatekstin jotta voisin käyttää sitä nyt palautekurssilla.

Sanoinko kaivoin?

No niin kaivoinkin. Sillä minä en ole säilönyt tekstejäni järjestelmällisesti vaan sinne ja tänne. Draamatekstiäni ei ollut kannettavassa eikä pöytäkoneessa. Ei sitä ollut ulkoisella kovalevyllä eikä muistitikulla. Eipä sitä ollut tulosteenakaan.

Sitä ei ollut missään.

Onneksi oli yksi toinen. Ei sekään helposti löytynyt.

Seuraavaksi minun pitää arvioida toisen opiskelijan elokuvakäsikirjoitusta. Hän puolestaan arvioi minun kuunnelmaani. Me leikimme oikeita opettajia, annamme toisillemme jopa arvosanat.

Syksyllä alkaviin kirjoittamisen opintoihin on muuten parhaillaan hakuaika menossa, loppuu 29.4. Suosittelen lämpimästi.

perjantai 17. huhtikuuta 2015

Kokemus ei tarkoita sitä, että on hyvä

Kansalaisopiston kurssit loppuivat eilen. Nyt voin keskittyä kirjoitustöihin lähes puoleksi vuodeksi. Kamalan pitkä "kesäloma" opistosta, minun puolestani lukuvuosi voisi kestää pitempäänkin.

Sain palautteen genreenharjaantumiskurssin suunnitelmasta: voin jatkaa työn kirjoittamista. Tällä kertaa työstä on tarkoitus pyytää väliarvio sekä kurssin ohjaajalta että joltakin vertaisarvioijalta. Viimeksi mainittu piti etsiä itse; minulla ei ollut siinä mitään miettimistä, sillä ystäväni Äidinkielenopettaja on ollut kautta vuosikymmenien uskottuni kirjoitusasioissa(kin).

Seuraavaksi minun täytyy siivota ylipursuava työpöytäni ja tehdä joku suunnitelma kirjoitusaikataulusta. Järjestys ja aikataulut helpottavat isohkon urakan valmistumista, uskon. Ajatus esimerkiksi kolmensadan sivun kirjoittamisesta on omiaan uuvuttamaan, mutta jos ajattelee kirjoittavansa sivun päivässä, homma on hoidettu alle vuodessa.

Sanottakoon sekin, ettei oma kirjoitusurakkani ole edes kolmeasataa sivua.

Palautteen antamisen verkkokurssilla ei tapahdu mitään. B-tehtävän tekemiseen on aikaa vielä pari päivää ja vaikka olen itse sen jo tehnyt, joudun kuitenkin odottamaan muita.

Laskin eilen, että olen opiskelun ja opettamisen lisäksi tänä vuonna kirjoittanut yhden lehtijutun joka päivä. Kun jokunen vapaapäiväkin on ollut, olen tietysti joinain päivinä kirjoittanut monta juttua. Ei siinä mitään ihmeellistä ole, on näitä vuosia ennenkin ollut. Tästä voi kuitenkin vetäistä aasinsillan ja miettiä vähän sitä, mikä kokemuksen merkitys on kirjoittamisessa ja kirjoittajalle? Tarkoittaako pitkä kokemus automaattisesti sitä, että kirjoittaja on hyvä?

Ei tarkoita. Ei sen varaan mitään voi laskea. Kokemus tarkoittaa vain sitä, että on tehnyt jotain paljon.

Kokemus voi myös puuduttaa. Juttumyllyyn on helppo heittää ainekset ja veivata valmis tuotos ulos. Siihen pystyy konekin nykyään.

Lopuksi vielä ihmettelyä. Ihmettelen tätä blogimaailmaa ja sen ennalta-arvaamatonta toimimista. Miksi esimerkiksi tällä blogilla on jonain päivänä kymmenen lukijaa ja jonain toisena toistasataa? Mistä yhtäkkinen yleisöryntäys johtuu?

Ikävä kyllä taidan tietää, miksi se aina jää tilapäiseksi.




tiistai 14. huhtikuuta 2015

Kovin sosiaalinen ei saisi olla

Kirjoitin äsken palautteen kurssikaverini proosatekstistä. Tämä oli osa palautteen antamisen verkkokurssia,
Tehtävässä saimme antaa vain positiivista palautetta, tarkoitus on nyt tutkia positiivisen palautteen voimaa. Sain arvioitavakseni oikein hyvän tekstin, josta ei ollut vaikea keksiä hyviä puolia. Etukäteen ajattelin, että jos vastassa on kovin huono teksti niin sitten on tietysti hankalaa.

Mutta eihän täällä mitään huonoja tekstejä tietysti tehdäkään.

Omasta tekstistäni en ole vielä saanut palautetta.

Tein jo pari päivää sitten genreenharjaantumiskurssin ensimmäisen tehtävän. Se oli lyhyt ja sisälsi vain suunnitelman tekemisen siitä, mitä aikoo tällä kurssilla tehdä. Kun opettaja on hyväksynyt suunnitelman, voi aloittaa tai minun tapauksessani jatkaa tehtävää, jonka aloitin tekstikokoelmakurssilla.

Tämä päiväkirja toistaa näitä samoja asioita, kursseja ja tehtäviä. Eloisampaa tulevaisuuttakaan en voi luvata sillä tällaista tämä itsenäinen opiskelu on. Arkista puurtamista tehtävästä toiseen ilman kurssi-illanviettoja tai edes luentotaukojen jutustelua kurssikaverien kanssa. En tunne ketään niistä, jotka aloittivat kirjoittamisen opiskelun yhtä aikaa minun kanssani syksyllä 2013. En edes tiedä, käykö kukaan heistä tai joku muu kirjoittamisen opiskelija ikinä lukemassa tätä blogia.

Itsenäinen opiskelu ei sovi niille, jotka kaipaavat jotain sosiaalista elämää opiskelun ympärille.

Onneksi välillä saa sentään olla hyvässä seurassa. Kuten tänään, kun vietin suuren osan päivästäni hurmaavan 80-senttiä pitkän, vastikään kävelemään oppineen olennon kanssa. Harrastimme omaehtoista kulttuuria, teimme musiikkia munaleikkurilla ja kärrypoletilla. Kokeilkaa, siitä tulee tosi kaunista.


lauantai 11. huhtikuuta 2015

Älä luota metsätyömieheen

Jussin tarina sai jatkoa tänään, kun kirjoitimme ryhmänä uuden kertomuksen siitä, miten Jussi kokee saamansa palautteen, tällä kertaa ihanteellisen. Pelkäsin etukäteen työskentelyä Optiman keskustelualueella mutta se sujuikin ihan hyvin. Pieni ryhmämme, vain kolme kaikkiaan, työskenteli rivakasti ja asiallisesti ja homma oli hoidettu alle tunnissa.

Ja hyvä niin,

sillä olin ihan uuvuksissa kun pääsin kotiin päivän juttukeikoilta.

Tänään, kun oli kevään ihanin ilma, olisin mieluummin haravoinut pihaa kuin ajellut eksyksissä siellä ja täällä. Onnistuin nimittäin taas eksymään kun olin matkalla erääseen syrjäisempään paikkaan jonne oli pitkä ja mutkainen tie jonka varrella ei asunut ketään.

Tein eksyksissä olijan pahan virheen ja kysyin tietä. Näin tien vieressä pari mystistä metsätyömiestä ja kysyin heiltä, minne suuntaan minun kannattaisi ajaa. Ensin he sanoivat, etteivät tiedä koskapa eivät itsekään ole paikkakuntalaisia. Sitten he kuitenkin olivat varmoja, että kysymäni paikka on TUOSSA suunnassa. Sinne minä tietysti lähdin ja kun noin tunnin kuluttua melko turhautuneena ajoin toiseen suuntaan miekkosten ohi, en ollut näkevinäni.

Se paikka oli sitten siellä toisaalla, ymmärrätte. Ja siksi olin ihan uuvuksissa kun pääsin kotiin. Ja sen takia erittäin iloinen siitä, että saimme sen Jussi-tarinan nopeasti tehtyä.

Huominen menee taas juttujen kirjoittamiseen. Opiskelutehtäviä ei huomiselle ole.

keskiviikko 8. huhtikuuta 2015

Aineopintojen puolivälissä

Nyt on hyvä mieli. Sain tänään tekstikokoelmakurssin arvion ja taas uutta uskoa ja toivoakseni vähän puhtiakin kirjoittamiseeni.
Kurssiarvosana oli vain kolmonen, mutta sillä ei ole väliä. Tiesin itsekin työni heikkoudet ja se, että ohjaajani oli päätynyt samoihin heikkouksiin aiheutti tuon alussa mainitsemani hyvän mielen.

Kirjoittajan täytyy pystyä arvioimaan myös omaa työtään, ei vain toisten. Sepä vain ei olekaan ihan helppoa, ei minulle ainakaan. Omalle tekstilleen on helposti sokea ja luottamus omiin kykyihin ylimitoitettu. Nyt tosin jo tunnen, että omankin työn asiallinen arvioiminen alkaa olla hallussa, kiitos näiden kirjoittajaopintojen ja kaiken muun mitä kirjoittamisen parissa on tullut tehtyä.

Kävin saman tien ilmoittautumassa seuraavalle kurssille eli Tekstikokonaisuus - genreen harjaantuminen. Tosin palautteen antamisen verkkokurssi on vasta alussa, mutta olin niin utelias näkemään, mitä tuolla genreenharjaantumiskurssilla tehdään, etten malttanut odottaa.

Olen nyt suorittanut kirjoittamisen aineopintoja 25 opintopistettä. Kaikkiaan kirjoittamisen opintoja on kasassa Jyväskylän avoimesta 55 op. Aineopintoja on tarjolla vielä reilusti, ainakin 50 opintopisteeseen asti. Minun ei enää tarvitse kandin tutkintoa varten suorittaa muita "vieraita" aineita kuin englanti.

Tuosta palautekurssista vielä: ryhmämme kirjoitti ensin tarinan Jussista, joka opiskelee kirjoittamista ja on saanut hyvää tai huonoa palautetta. Oli hauska lukea toisten ryhmäläisten tarinoita, jokainen oli niin omanlaisensa. Jussin reaktiot palautteeseen olivat kuitenkin tuttuja, hän oli joko häkeltynyt, mielissään tai loukkaantunut ja vihainen. Tällaiset tunteet ovat varmasti tuttuja jokaiselle palautetta saaneelle kirjoittajalle.

Yksi tärkeä virstanpylväs kirjoittajan taipaleella on se, kun oppii, että negatiivinen palaute ei ole sama kuin että mitätöitäisiin ihmisenä. Siinä vaiheessa, kun voi ottaa vastaan vaikka minkälaista palautetta omasta tekstistään ilman, että tuntee halua kuristaa ketään tai vetää klassisesti päätä täyteen, voi onnitella itseään.



 



  

sunnuntai 5. huhtikuuta 2015

Hommat hoidossa ja uusi perheenjäsen

Jussin kävi tavallaan hyvin. Hän sai kuunnelmastaan hyvän arvion, mutta ei täysin ymmärtänyt sitä.

Palautteen antamisen kurssin ensimmäisen tehtävän ensimmäinen osa on siis tehty. Palautin oman tarinani Jussista palautuslaatikkoon enkä voi nyt tehdä muuta.
Seuraava tehtävä on valita omista vanhoista kirjoituksista joku ja laittaa se toisten kurssilaisten arvioitavaksi. Valitsin yhdelle yksittäiselle kirjoituskurssille kerran kirjoittamani katkelman romaanista. Katkelma se oli ja katkelmaksi jäi, sillä romaanista ei ole sen koommin kirjoitettu riviäkään. Tosin nyt, kun luin tekstin huomasin, että se on aika hyvä ja että romaanin aihekin oli hyvä ja tarina melkein kokonaan minun päässäni. Jospa sen sieltä vielä joskus saisi ulos.

Tässä ollaan nyt siinä, mikä tekee meinaajasta kirjailijan: täytyy kirjoittaa. On niin mukava kehitellä ideoita ja haaveilla menestyksestä, mutta kun siinä välissä - meinaamisen ja menestyksen - on se vaivalloinen kirjoitustyö.

Koska en voinut tehdä mitään minkään kirjoitustyön eteen, tein mollamaijan.





Käsillä tekeminen on tosi hyvää vastapainoa ajatustyölle. Sitä paitsi mieliteot pitää toteuttaa, jos ne ovat kohtuullisia ja jostain syystä mieleni on jo pitkään tehnyt ommella mollamaija.

Muuten on mukavaa, että pääsiäisestä on enää yksi pitkä pyhäpäivä jäljellä. En yhtään tykkää pyhistä enkä siitä, että aamulla ei saa sanomalehteä.

Ikkunani takana laulaa mustarastas kolmatta päivää. Yksinäisen mustarastaan ääni huhtikuisena pyhäpäivänä on melkein liikaa kestettäväksi.