Kirjoitin äsken palautteen kurssikaverini proosatekstistä. Tämä oli osa palautteen antamisen verkkokurssia,
Tehtävässä saimme antaa vain positiivista palautetta, tarkoitus on nyt tutkia positiivisen palautteen voimaa. Sain arvioitavakseni oikein hyvän tekstin, josta ei ollut vaikea keksiä hyviä puolia. Etukäteen ajattelin, että jos vastassa on kovin huono teksti niin sitten on tietysti hankalaa.
Mutta eihän täällä mitään huonoja tekstejä tietysti tehdäkään.
Omasta tekstistäni en ole vielä saanut palautetta.
Tein jo pari päivää sitten genreenharjaantumiskurssin ensimmäisen tehtävän. Se oli lyhyt ja sisälsi vain suunnitelman tekemisen siitä, mitä aikoo tällä kurssilla tehdä. Kun opettaja on hyväksynyt suunnitelman, voi aloittaa tai minun tapauksessani jatkaa tehtävää, jonka aloitin tekstikokoelmakurssilla.
Tämä päiväkirja toistaa näitä samoja asioita, kursseja ja tehtäviä. Eloisampaa tulevaisuuttakaan en voi luvata sillä tällaista tämä itsenäinen opiskelu on. Arkista puurtamista tehtävästä toiseen ilman kurssi-illanviettoja tai edes luentotaukojen jutustelua kurssikaverien kanssa. En tunne ketään niistä, jotka aloittivat kirjoittamisen opiskelun yhtä aikaa minun kanssani syksyllä 2013. En edes tiedä, käykö kukaan heistä tai joku muu kirjoittamisen opiskelija ikinä lukemassa tätä blogia.
Itsenäinen opiskelu ei sovi niille, jotka kaipaavat jotain sosiaalista elämää opiskelun ympärille.
Onneksi välillä saa sentään olla hyvässä seurassa. Kuten tänään, kun vietin suuren osan päivästäni hurmaavan 80-senttiä pitkän, vastikään kävelemään oppineen olennon kanssa. Harrastimme omaehtoista kulttuuria, teimme musiikkia munaleikkurilla ja kärrypoletilla. Kokeilkaa, siitä tulee tosi kaunista.
Olen tuhertanut kanssasi samaa ensimmäistä kirjoittamisen verkkokurssia syksyllä 2013. Olen seurannut blogiasi aktiivisenepäaktiivisesti siitä asti. En seuraa muita blogeja, mutta käyn täältä hakemassa vertaistukea, kun kirjoittaminen ei käynnisty. Kuten nyt. Tänään hain jopa lonkeron kaupasta, jospa alkoholi saisi minunkin taiteilijasieluni syttymään. En siis juo kovin usein. Pieni lapsi pitää huolen siitä, ettei alkoholia voi edes ajatella. Nyt ryystän tuopillista ja luen blogiasi, taidan olla huppelissa, kun nyt intouduin oikein kommentoimaankin. PIdä blogi pystyssä, meille muille epäsosiaalisille kirjoittajille tekstisi ovat oikein mukavaa ajanvietettä!
VastaaPoistaHauska kuulla, että olet käynyt lukemassa! Toivottavasti saat kirjoittamisen päästä kiinni - vaikeaa on, tiedän.
PoistaKommentoi joskus toistekin, ei tarvitse olla edes huppelissa yhtään vaikka ei sekään kiellettyä ole.