lauantai 28. marraskuuta 2015

Ensimmäistä kertaa yliopistolla

Proseminaarin aloitus on ohi, terveisiä vaan Jyväskylästä.

Kokoonnuimme ensin perjantaina yliopiston kirjastossa tiedonhankintakoulutukseen (RefWorks) ja siirryimme sitten uusiin Ruusupuiston tiloihin (hienot).
Lauantaina kävimme toistemme ennakkotehtävät läpi ja saimme vähän eväitä tulevan tutkimuksen varalle. Viikonlopun paras anti oli kuitenkin se, että tapasi muita opiskelijoita ja opettajamme Nora Ekströmin silmätysten.

Lähdin perjantaina Turusta yhdeksän junalla kohti Tamperetta, jossa vaihdoin Jyväskylän junaan. Juna oli Turusta lähtiessään noin puoli tuntia myöhässä ja sama toistui takaisin tullessa.
Perjantaina minulle jäi monta tuntia aikaa ennen yliopistolle menoa ja käytin sen kaupungilla. Joskus ennen vanhaan, nuorena, tässä kohtaa olisi mielessä ollut  kaljabaari, nyt piti löytää apteekki, josta saisi silmätippoja ja Hirudoid-voidetta. Tätä on aikuisen opiskelijaelämä.

Kävelykadulla muuan herra pysäytti minut ja tiedusteli, saako hän ilahduttaa päivääni lausumalla runon. Ilman muuta. Hän lausui eikä se mikään huono runo ollut. Kehuin sitä, sanoin, että se oli hyvä.

- Valitettavasti tiedän sen, sanoi mies apeasti.

Annoin miehelle kolme euroa. Hän ilahtui. Luulen, että minä ilahdutin häntä eikä toisinpäin.

Olin yötä Hotel Pension Kampuksessa, Kauppakadulla. Kodikas pieni paikka.




     Aamiainen katettiin käytävälle, mistä sen sai hakea omaan huoneeseensa. Huoneessa oli kaikki, mitä tarvitaan lyhyeen asumiseen pannulapuista silityslautaan. 68 eurolla sai paljon enemmän kuin kalliiden hotellien hienoissa huoneissa, joissa ei ole muuta kuin sänky. Voin suositella.

Tuleva tutkimusaiheeni ei selvinnyt. Ne, joiden kanssa keskustelin, olivat yhtä pihalla omista aiheistaan. Aihe on kuitenkin keksittävä ja aika nopeasti, sillä muutaman päivän päästä meillä on connect-tapaaminen, jossa aiheita jo esitellään.

Eilen illalla, kotona, piirsin yksinkertaisen miellekartan niistä alueista, joista voisin tehdä tutkimuksen. Toivoin, että asia jotenkin selkiintyisi yön aikana.

Näin kävi. Herätessäni minulla oli mielessä Aihe. Nyt täytyy selvittää, onko joku muu hiljattain tutkinut sitä. Jos ei ole, aihe on minun.

tiistai 24. marraskuuta 2015

Takana häämöttää muuan seikka

Kaiken pitäisi olla valmista proseminaaria varten. Ennakkotehtävä palautettu, junaliput ostettu, huone varattu. Vielä pitää tulostaa muutama toisten seminaarilaisten tekemä ennakkotehtävä mukaan.

Tämän valmistelun takana häämöttää se seikka - ei ihan pieni - että kandidaatintyö on tehtävä ensi keväänä. Siis ihan oikeasti tehtävä, saatava valmiiksi.
En epäile, etten pystyisi siihen, isompi ongelma on se, etten yhtään tiedä, mistä tekisin tuon työn. Toivottavasti se nyt selviää kun pääsen puhumaan asiasta muiden samalla asialla olevien kanssa.

Olen jo lukenut muut ennakkotehtävät - ne palautettiin kaikki Optimaan - ja huomannut, että me olemme aika kirjavaa joukkoa. Kaikki eivät suinkaan ole ammattikirjoittajia tai sellaiseksi aikovia. Olisinko minä peräti ainoa, joka ei ole tehnyt mitään muuta työkseen? Siellä on myös ihmisiä, jotka sanovat olevansa kiinnostuneita tieteestä ja tieteellisestä ajattelusta. Se on minulle vierasta eikä tunnu vähääkään kiinnostavalta. On hauska selvittää asioita, mutta tutkimuksen tekeminen on liian hidasta minulle. Tai sitten olen vain tyhmä.

On ollut paljon töitä. Olen väsynyt. Iltaisin luen pari sivua Tove Janssonin elämäkertaa ja nukahdan. Aina viimeiseksi ajattelen, että voi hyvänen aika kun minä olen väsynyt. En voi ymmärtää, miten jotkut jaksavat kirjoittaa öisin.

Kalenterissani lukee, että pitää muistaa ilmoittautua englanninkursseille. Mutta minne?

keskiviikko 11. marraskuuta 2015

Rohkaisevaa palautetta (laimeasti sanottu)

Tänään on ollut yksi opiskelutaipaleeni ehdoton kohokohta. On tapahtunut jotain sellaista, josta minä ja uskoakseni aika moni muu kirjoittamisen opiskelija haaveilee. Siitä huolimatta ja juuri siksi epäröin kirjoittaa tätä mutta jos teen sen varovasti ja pienellä, niin ehkä tämä vaaleanpunainen hattara ei heti hajoa tuuleen.

Sain palautteen genreenharjaantumiskurssi B:stä eli lastenkirjastani. Arvosana kurssista on kiitettävä ja ohjaajani sanoi, että puutteistaan huolimatta

  käsikirjoituksella voisi jo alkaa kolkutella kustantamojen ovia.

Voih.

Puutteista?

 Puutteista viis! Arvatkaa vaan ryhdyinkö heti googlettamaan kustantamoja ja miettimään, minne käsikirjoitukseni ensin tuuppaisin vai lähettäisinkö kaikkiin saman tien.


Tiedän, tiedän, tiedän, ettei tämä vielä tarkoita mitään. Ei se tarkoita sitä, että minusta tulee kirjailija. Mutta sitä se kumminkin tarkoittaa, ettei se käsikirjoitus ole huono.

Sitä paitsi: samaan aikaan, kun sydän pamppaillen luin saamaani palautetta, näin sateenkaaren.

Onnen päivä.

keskiviikko 4. marraskuuta 2015

Sinne meni

Tuntuu, kuin olisi lähettänyt lapsen maailmalle: palautin äsken lastenkirjani viimeisimmän version arvioitavaksi.

Vasta nyt, kun olen askaroinut kirjanteossa vuoden aloin tuntea, että siihen tuli vähän henkeä. Vasta nyt tunsin myös, että jos vielä malttaisin mieleni ja kirjoittaisin tekstiä uudestaan

ja uudestaan

ja vielä uudestaan

siitä voisi tulla ihan hyvä. Nyt se on ehkä ihan kiva.

Lähetetty mikä lähetetty. Nyt sitten odotetaan, mitä ohjaaja sanoo. Kurssi on joka tapauksessa vihdoin ja viimein suoritettu.


sunnuntai 1. marraskuuta 2015

Alkaa olla valmista


Lastenkirja alkaa nyt olla siinä vaiheessa, että voisin palauttaa sen ohjaajalleni. En nyt kuitenkaan palauta, sillä minun pitää vielä kirjoittaa lisäksi muutaman sivun tutkielma siitä, miten kirjani istuu genreensä. Tämä siksi, että käsikirjoitus ei yllä teksteiltä vaadittuun minimipituuteen, 70 liuskaan. En halua silti venyttää tekstiä vain venyttämisen takia.

Selvennykseksi vielä se, että tuo 70 sivua oli vähimmäispituus Genreenharjaantumis A -kurssilla. Tällä B-kurssilla teksti on tehtävä valmiiksi, olipa sivuja kuinka paljon tahansa. Tämä minun tekstini nyt ei täytä pituusvaatimuksia mitenkään päin. Jos siitä kuitenkin joskus syntyisi ihan oikea lastenkirja, siinä olisi reippaasti toistasataa sivua.

Kahden viikon päästä pitää palauttaa proseminaarin aloitustehtävä. Olen jo aloittanut sitä ja jatkan tänään.

Aloitustehtävässähän piti mm. kertoa, mikä kirjoittamiseen liittyvä aihe kiinnostaisi tutkimusmielessä eniten. Taisin jo kertoakin täällä, että minua kiinnostaa kirjoitusprosessi.

Varmaan tulen myös hiomaan käsikirjoitusta vielä. Parasta, mitä sille voisi tehdä, olisi antaa sen nyt olla jonkun aikaa, muutama kuukausi, vuosi, ja mennä sitten jonnekin rauhaan ja yksinäisyyteen kirjoittamaan se kerran vielä uusiksi.

Haaveilen siitä, että voisin joskus vetäytyä jonnekin ihan yksin kirjoittamaan. Luulen, että puolivalmiin käsikirjoituksen muokkaaminen olisi juuri sopivaa työtä sinne yksinäisyyteen.

Ehkä menen joskus.