Tänään on ollut yksi opiskelutaipaleeni ehdoton kohokohta. On tapahtunut jotain sellaista, josta minä ja uskoakseni aika moni muu kirjoittamisen opiskelija haaveilee. Siitä huolimatta ja juuri siksi epäröin kirjoittaa tätä mutta jos teen sen varovasti ja pienellä, niin ehkä tämä vaaleanpunainen hattara ei heti hajoa tuuleen.
Sain palautteen genreenharjaantumiskurssi B:stä eli lastenkirjastani. Arvosana kurssista on kiitettävä ja ohjaajani sanoi, että puutteistaan huolimatta
käsikirjoituksella voisi jo alkaa kolkutella kustantamojen ovia.
Voih.
Puutteista?
Puutteista viis! Arvatkaa vaan ryhdyinkö heti googlettamaan kustantamoja ja miettimään, minne käsikirjoitukseni ensin tuuppaisin vai lähettäisinkö kaikkiin saman tien.
Tiedän, tiedän, tiedän, ettei tämä vielä tarkoita mitään. Ei se tarkoita sitä, että minusta tulee kirjailija. Mutta sitä se kumminkin tarkoittaa, ettei se käsikirjoitus ole huono.
Sitä paitsi: samaan aikaan, kun sydän pamppaillen luin saamaani palautetta, näin sateenkaaren.
Onnen päivä.
Hei, kuulostaa hienolta! Onnea matkaan :)
VastaaPoistaKiitos! Tämäkin tuntuu tosi hyvältä, vaikka mitään valmista ei vielä ole.
PoistaPuutteille pyh! Ilahduttavaa lukea saamastasi hyvästä palautteesta. Kolkuttelu jatkukoon - aloitit sen kumminkin jo :D
VastaaPoistaIhan vähän vain aloitin, en ole lähettänyt mitään minnekään. Johtuu kyllä ajan puutteesta, muuten olisin tehnyt sen jo.
PoistaMuistatkos mitä sanoin kirjamessuista ja kirjailijalavoista...? Hyvä homma!
VastaaPoistaLavoille on vielä pitkä matka. Mutta hyvä tietää, että jos minä joskus pääsen kertomaan kirjastani Kirjamessujen Ö-lavan b-osaan niin ainakin yksi tulee kuuntelemaan.
PoistaJee!
VastaaPoistaA-S