lauantai 24. lokakuuta 2015

Tiedoksi

Olen hengissä, ainakin juuri nyt. Vaikka tuskin tämä tieto tavoittaa ketään.

Johdonmukaisena jatkona tuolle hengissäolotiedonannolle kerron, etten ole kirjoittanut lastenkirjaani yhtään. Ei kerkeä. Se on sekä hyvä että huono asia.

Revin kalenteristani sivun, jossa ovat loka-, marras- ja joulukuu. Kiinnitin sen seinälleni ja viivaan huomiokynällä yli jokaisen eletyn päivän. Merkitsin siihen myös päivät, joihin mennessä on tehtävä paitsi proseminaarin ennakkotehtävä, myös kirja valmiiksi. Miksikö? Siksi, etten saa sitä enää tehtyä sitten, kun proseminaari alkaa. Se on varmaa.

Päivät hupenevat pelottavaa vauhtia.

Palataan.

maanantai 5. lokakuuta 2015

Nolottaa

Kylläpä tunnen itseni taas tyhmäksi. Eilen kerroin, miten tahtoisin jo päästä suorittamaan Genreenharjaantumis B-kurssia mutta kun A on vielä kesken. Tänään luin ohjeet uudestaan ja kas vain, olen jo suorittanut  A-kurssin toista kuukautta sitten.

En taaskaan lukenut ohjeita riittävän huolellisesti. Luulin, että A-kurssin välipalautteen jälkeen pitää vielä hioa käsikirjoitusta ja vasta sitten kurssi on valmis.

Ei tästä mitään vahinkoa tullut, mutta nolottaa. Opiskelija, joka ei edes tiedä suorittaneensa kursseja voi olla myös valmistunut huomaamattaan. Ehkä olen jo maisteri?

Ilmoittauduin äsken B-kurssille. Se taitaa tulla nopeasti valmiiksi, luulen.

sunnuntai 4. lokakuuta 2015

Innoittava tutkimus löytyi


Proseminaarin ennakkotehtävässä on kuten viimeksi kerroin, määrä esitellä ainakin yksi tieteellinen tutkimus, johon "olet elämäsi aikana tutustunut ja joka on innoittanut sinua". Viimeksi sellaisesta ei vielä ollut tietoa, mutta nyt on. Ostin Turun Kirjamessuilta viidellä eurolla Gia Virkkusen väitöskirjan Köyhyyden kokemus ja selviytyminen 1930-luvun pulan oloissa Suomen maaseudulla. Aloin heti innoittua sen lukemisesta.

On muuten tosissaan kiinnostavaa tietoa. Ihmiset ovat olleet käsittämättömän sitkeitä pysytellessään hengissä ja ruokkiessaan vielä lapsensa oloissa, joita meidän on vaikea edes kuvitella.

Otin kirjamessuille mennessäni pankkiautomaatista neljäkymppiä käteistä ja annoin itselleni luvan tuhlata kaikki. Melkein tuhlasinkin. Ostin väitöskirjan lisäksi Kantelettaren, James Joycen Dublinilaisia ja Henri Terhon toimittaman Kohtaamisia Olavi Paavolaisen kanssa. Lisäksi ostin Osuuskunta Kulttuuriteon (oma osuuskuntani) osastolta keramiikkataiteilija Pipa Hytinkosken kynärintakorun. Minulla on niitä ennestään kaksi, mutta tykkään niistä tosi paljon. Itse en ollut osuuskunnan osastolla töissä, sillä toimittajana minulla ei ole mitään messuilla myytävää.

Tapasin messuilla myös erään blogituttuni ensimmäistä kertaa livenä. Tunnistin hänet helposti, vaikka hän onkin luonnossa nätimpi kuin kuvissa.

Tänään olen kirjoittanut yhden jutun, vähän kirjaani ja surkeahkon kolumnin. Olen vähän kipeä, flunssassa. Harvoin olen. Nyt kuitenkin yskittää niin paljon, että peruin paitsi kovasti odottamani huomisen tapaamisen ystävieni kanssa, myös illalla odottaneen työkeikan jolla minun oli määrä kuunnella muuan luento ja tehdä siitä juttu.
Aion olla kotona seuraavat kaksi päivää ja kirjoittaa kirjaani. Kovasti jo kiinnostaa tietää, mitä Genreenharjaantumiskurssi B:llä tehdään, nythän on A menossa. En kai kuitenkaan saa vielä ilmoittautua sille, kun A on kesken.

Antaa pölyjen kerääntyä ja pyykkitelineen olla täysi, minä aion nyt kirjoittaa.

torstai 1. lokakuuta 2015

Proseminaarin aikataulu on nyt selvillä

 No nyt on proseminaarin aikataulu tiedossa. Hätäilin taas turhaan, sillä seminaarin ilmoittautumisaika päättyi  keskiviikkona ja torstaina tieto jo tuli sähköpostiin. Taas kerran olisin voinut lukea ohjeet tarkemmin...

Seminaaripäivä on muuttunut, mutta en valita. Nyt myös koko homman toteutustapa on muuttunut siten, että tänä vuonna on pakko käydä Jyväskylässä vain yhden kerran, muuten tapaamme netin välityksellä connect-istunnoissa. Kiitos siitä.

Proseminaari on 27. - 28. marraskuuta. Tilasin saman tien junaliput ja yöpaikan. Hintaa tälle kaikelle tuli  128 euroa. En valita siitäkään. Nyt täytyy vielä toivoa, että junat kulkevat, siihen kun ei viime aikoina ole voinut luottaa.

Huomaan olevani kuin pimennossa kasvatettu pieni mummo, pelkään ja varon kaikkea. Olenkin varmaan.

Ennakkotehtävä ei muuten ole aivan niin yksinkertainen kuin ensin luulin, siitäkin saimme tarkemmat ohjeet eilen. Sitä varten pitäisi nyt löytää joki tieteellinen tutkimus, joka on innoittanut minua ja kuvailla sitä sekä kertoa vähän muutakin.

Ei nyt heti tule mieleen yhtään innoittavaa tutkimusta.

Ihanaa, kun nyt on aikataulu. Se antanee taas lisäpontta lastenkirjani käsikirjoituksen tekemiseen. On myös aika kutkuttavaa tuntea, että opinnot ovat todella kallistumassa kohti loppuaan.

 Ei, eivät kallistumassa, nousuahan tuo merkitsee.