perjantai 28. maaliskuuta 2014

Kohti aineopintoja

Kirjoittamisen perusopinnot ovat nyt valmiit. Sain tänään arvion kuunnelmastani ja koska mukana oli myös numero, kyse ei ollut mistään välipalautteesta vaan lopullisesta tuomiosta. Kuunnelmani sai nelosen. Laskin, että perusopintojeni yleisarvosanaksi tulee niin ikään nelonen, kiitettävä vaan ei erinomainen.

En tiedä, voinko ilmoittautua aineopintoihin jo nyt vai pitääkö minun odottaa jotain. Koska en tiedä, kysyin sitä äsken sähköpostilla. Kysyminen on hyvä keino kun ei tiedä jotain.

Aina ei kuitenkaan kehtaa kysyä. Arvatkaapa, mitä minun olisi tehnyt mieli kysyä draamaopettajalta joka arvioi kuunnelmani? Arvaatte varmasti; olisin kovasti halunnut tietää, näkeekö opettaja kuunnelmassani mitään mahdollisuuksia sen suhteen, että se voitaisiin joskus esittää julkisesti.

Olisin ihan kauheasti halunnut tietää tämän mutta en kehdannut kysyä. Ettei se opettaja vain olisi kuvitellut, että tässä julkisuuden saati rahan perässä ollaan.

Ihan tyhmää. Ettei iso ihminen kehtaa.

Tämmöisellä asenteella ei ikinä tulla miksikään. Eikä ole tultu.

Muistan aina tarinan - tämä on totta - nuoresta miehestä, joka tarvitsi kesätöitä. Erääseen asfalttifirmaan etsittiin lehti-ilmoituksella kokenutta lanakuskia. Nuorukainen kysyi paikkaa ja sai sen.

Oliko hän kokenut lanakuski? Kaukana siitä, tuskin tiesi, mikä lana on. Mutta hänellä oli rohkeutta tarjoutua olemaan kokenut lanakuski.

Tästä voisimme kaikki ottaa opiksemme. Onko muka parempi olla häveliäs ja arka ja lymyillä yksin kotona kuin tarjoutua olemaan jotain muuta ja katsoa, kuinka käy?

keskiviikko 19. maaliskuuta 2014

Analyysia ja ennustuksia

Odotan edelleen palautetta kuunnelmastani. Vasta viikko on mennyt, joten en usko, että se tulee tällä viikolla.
Nyt keskityn kirjallisuuden perusopintojen viimeiseen kurssiin, sen viimeisiin tehtäviin.

Juuri nyt verkkokurssilla on menossa jakso Novellianalyysi 2. Olemme lukeneet Ernest Hemingwayn novellin Kissa sateessa, Jayne Anne Phillipsin novellin Hääkuva, Franz Kafkan novellin Veljenmurha ja Petri Tammisen novellin Soile. Ryhmissä - yhteen ryhmään kuuluu yleensä viisi jäsentä - jokainen analysoi novelleja yhdestä näkökulmasta, tarkastelee esimerkiksi kertojia ja kerrontatilanteita tai henkilöitä ja henkilöasetelmia. Analyysit kirjoitetaan muiden ryhmäläisten nähtäviksi ja sitten niistä keskustellaan.

Kirjallisuuden analyysikurssilla olemme jo käyneet jaksot Runoanalyysi 1. ja 2. sekä Novellianalyysi 1. Vielä on jäljellä draamajakso ja lopputehtävä, jossa jokainen tekee itsenäisesti mahdollisimman täydellisen runo- ja novellianalyysin.

Opiskelu ei juuri nyt teetä kovin paljon töitä. Joutessani luin horoskooppeja netistä. Olen horoskooppimerkiltäni Kalat ja Kaloilla menee nyt horoskooppien mukaan lujaa. Kaikki, mihin ryhdyn, onnistuu.

Hieno juttu. Yritin keksiä, mitä kaikkea voisin yrittää jos kerran onni on noinkin satumainen. Ehtisinkö vaikka kirjoittaa romaanin ennen kuin tähtien asento taas vaihtuu? Vai ryhtyisinkö murrerunoilijaksi?

Olen itsekin kirjoittanut horoskooppeja, tein niitä erääseen lehteen vuosikausia. Alussa hoidin ennustushommat siten, että kirjoitin pienille paperilapuille erilaisia juttuja, joita saattaisi tapahtua, esimerkiksi: "sinun on pohdittava tarkkaan erästä asiaa", "kohtaat kiinnostavan ihmisen", "myötätuulta työasioissa" tai "olet valinnan edessä". Laitoin laput isoon lasipurkkiin ja ongin niitä sieltä yksi kerrallaan, kullekin tähtimerkille omansa. Lopulta olin niin rutinoitunut ennustaja, etten  tarvinnut lappujani enää.

Usein myös ajattelin tuttuja ihmisiä, joiden tähtimerkit tiesin. Jos pidin heistä, ennustukset olivat positiivisia, ikäville ihmisille en lupaillut mitään hyvää.

Kaikella kunnioituksella oikeita astrologeja kohtaan: luulen, että suurin osa kaikista horoskoopeista nykyäänkin tehdään ihan yhtä vankalla ammattitaidolla kuin mitä itse aikanaan edustin.

Sain muuten paljon kiitosta horoskoopeistani, niitä pidettiin varsin osuvina. 

tiistai 11. maaliskuuta 2014

Kirjoittamisen perusopinnot paketissa; mitä kaikkea tuli tehtyä?

Perusopintojen viimeisen kurssin oppimistehtävä, kuunnelma, lähti äsken arvioitavaksi yhdessä oppimispäiväkirjan kanssa. Jos en saa enää muutosehdotuksia vaan arvosanan, perusopinnot tulivat valmiiksi.

Koska luulen, että jotkut ovat kiinnostuneita perusopintojen sisällöstä ja työn määrästä, laitan tähän pienen selostuksen siitä mitä on tehty.

Aloitin viime vuoden elokuun lopulla. Olen suorittanut kuusi viiden opintopisteen kurssia, ensimmäistä lukuun ottamatta itsenäisesti. Johdantokurssi oli pakko suorittaa verkkokurssina.

Olen kirjoittanut noin 136 sivua, yhteensä 193659 merkkiä (ilman välilyöntejä). Tästä puuttuvat johdantokurssin työt.

Tehtävissä on ollut paljon valinnanvaraa. Minä valitsin kirjoitettaviksi muun muassa novelleja ja kertomuksia, romaanialoituksen, elämäkerran ja kuunnelman. Lisäksi olen tehnyt elokuva-, näytelmä- ja novellianalyysin, pohtinut faktan ja fiktion eroja, analysoinut erilaisia kertojia ja kertomisen näkökulmia, kirjoittanut runon ja tehnyt henkilöhaastattelun. Paljon muutakin olen kirjoittanut, kaikkea en muista.

Kirjoitettu sivumäärä tuntuu yllättävän vähäiseltä.

Tehtävät on arvosteltu nopeasti, useimmiten arvio on tullut viimeistään kahden viikon kuluttua palautuspäivästä. Palaute on ollut perusteellista ja rakentavaa. Jos muuten on ollut kysyttävää, opettajat ovat vastanneet sähköposteihin viipymättä. Kaikki muukin on toiminut hyvin, tarkoitan esimerkiksi verkkokurssia ja nettiin ladattujen materiaalien löytämistä ja aukeamista. Tehtävien palauttamisjärjestelmää on helppo käyttää.

Hain kirjoittamisen opintoihin jotta tulisin paremmaksi kirjoittajaksi ja löytäisin kirjoittamisen ilon. Ainakin jälkimmäinen tavoite on hetkittäin toteutunut, ensimmäisestä en vielä tiedä.

Kenelle kirjoittamisen opiskelu sopii? Tietysti kenelle tahansa joka on kiinnostunut kirjoittamisesta, mutta erityisesti opettajille ja toimittajille ja kaikille, joille kirjoittaminen on ammatti nyt tai tulevaisuudessa.

Opiskelu on ollut sekä helppoa että vaikeaa. Välillä on ollut tehtäviä jotka ovat tuntuneet vaikeilta ja jopa vastenmielisiltä.

Mitä seuraavaksi? Aineopintoihin, heti, kun saan perusopintojen todistuksen.   

sunnuntai 9. maaliskuuta 2014

Hyviä kuunnelmaoppaita ei ole?

Ilahduin kovasti kun näin, että tänne on jo ilmoittautunut kaksi julkilukijaa, tervetuloa! Vaikka en ole erityisen vuorovaikutteinen bloggari - en siis esimerkiksi järjestä arvontoja enkä kyselyjä - olen kuitenkin yhtä iloinen kuin kaikki muutkin jos huomaan, että joku haluaa lukea Kirjoittamoa. Teksti on olemassa vain jos joku lukee sen.

Olen taas edistynyt opinnoissani. Kuunnelma on ainakin puolessa välissä; sitähän ei voi tarkasti tietää, ennen kuin kaikki on kirjoitettu. Jos mitään yllätyksiä ei tule, saan sen valmiiksi viimeistään ensi viikonloppuun mennessä. Sitten lähetän sen arvioitavaksi. On mahdollista, että saan sen vielä takaisin muutoehdotuksilla varustettuna, mutta jos en saa se tietää sitä, että kirjoittamisen perusopinnot tulivat valmiiksi.

Kaipasin hyvää opaskirjaa kuunnelmien tekemisestä. Toistaiseksi en ole löytänyt. Kirja, jota suositeltiin lähdeteokseksi (Aro & Viljanen, Korville piirretyt kuvat, Like 2011) kertoo kuunnelman tekemisestä sen jälkeen kun se on kirjoitettu. On siellä myös osia, joissa joku käsikirjoittaja kertoo työstään, mutta ainakaan minulle se ei avannut kuunnelman kirjoittamisen tekniikkaa.

Parasta, mitä tähän hätään löysin on teoksessa Oriveden uudet opit (Kansanvalistusseura 2003), jossa Radioteatterin toimituspäällikkö, ohjaaja ja tuottaja Ari Kallio kertoo aiheesta osuudessaan Käsikirjoitus ja kuunnelma. Luovan kirjoittamisen opettamisesta ja oppimisesta kertova kirja on muutenkin mielenkiintoinen.

Kirjallisuuden analyysikurssilla on menossa novellianalyysi. Teemme verkkokurssilla ryhmätyötä ja jokainen ryhmässä saa oman tehtävänsä, vaikka kaikki lukevat samat novellit. Minun tehtäväkseni lankesi kertojien ja kerronnan analysointi.

Kirjoittamisen ja kirjallisuuden opinnot sopivat tavattoman hyvin yhteen. Nytkään en aina tiedä, kumpi kurssi minulla on menossa, sillä molemmilla voidaan käsitellä samoja asioita. Erilaisia kertojia analysoitiin kirjoittamisen opinnoissa juuri muutama viikko sitten mikä helpotti kovasti niiden hahmottamista nyt luettavana olevista novelleista.

Kirjallisuuden analysointi on kiinnostavaa vaikka se välillä tuntuu turhalta. Varsinkin runojen kohdalla tuntuu hölmöltä yrittää väkisin keksiä jotain syvällisiä merkityksiä vaikka ei ole mitään tietoa siitä, onko runoilija edes yrittänyt välittää niitä. Ehkä hän vain riimitteli mukavan riimin kun sattui runottamaan?


maanantai 3. maaliskuuta 2014

Kaikenlaisia vastoinkäymisiä

Mukavuusalueelta poistuminen voi johtaa varsin ikäviin seurauksiin. Lupauduin taas pariksi päiväksi hoitoalan töihin ja toin kotiin tuomisiksi noroviruksen. En ollut koskaan aikaisemmin sairastanut vatsatautia, nyt olen. Jouduin peruuttamaan kansalaisopiston kurssini enkä kykene vieläkään syömään normaalisti.

Merkitsin tänään Kuntarekryn käytettävyyskalenteriin etten ole koskaan enää käytettävissä. Näin helpolla luovutin enkä ole edes pahoillani.

Tänään sanoin itselleni, että vaikka olen täysin jumissa kuunnelmani kanssa se ei ole mikään syy olla kirjoittamatta sitä. Niinpä istuin tähän ja aloin kirjoittaa. Edistyin muutaman sivun, jatkan huomenna.

Luulen, että olen oppinut jotain. Olen ehkä oppinut sen, että tekstin voi kirjoittaa moneen kertaan. Että se pitää kirjoittaa moneen kertaan.

Tiedän, että useat kirjoittajat suhtautuvat ivallisesti niihin, jotka sanovat kirjoittavansa kerralla valmista. En itsekään usko siihen, että mitään kaunokirjallista tekstiä voisi kirjoittaa kerralla valmiiksi, romaania esimerkiksi. Mutta toimittajan työssä kerralla valmistuminen on pieni pakko. Ei kaikkia juttuja voi hioa päiväkausia, eipä edes tuntikausiakaan. Täytyy oppia erottamaan tarpeelliset ainekset ja rakentamaan niistä asiallinen juttu.

Eihän se mitään taidetta ole, tietenkään.

Kaunokirjallinen teksti ansaitsee aikaa. Vaikka olisi kirjoittanut omasta mielestään miten hyvän tarinan tahansa, se kannattaa unohtaa muutamaksi päiväksi, mieluiten muutamaksi kuukaudeksi. Kun sen taas lukee, löytää varmasti jotain korjattavaa. Tai sitten voi käydä päinvastoin: huonoksi luultu teksti näyttääkin kelvolliselta.

Toivon, että viimeksi mainittu pätee kuunnelmaani, joka toistaiseksi vaikuttaa luokattoman huonolta.

Vielä yksi juttu.

Minun on tehnyt mieli päästä kokeilemaan opettajan työtä tavalliseen kouluun. Tällä työkokemuksella ja näillä opintopisteillä uskalsin laittaa hakemuksen Kuntarekryyn opettajan, lähinnä äidinkielenopettajan, sijaisuuksista.

Moneen viikkoon ei tapahtunut mitään, mutta sitten sain kutsun erääseen Turun naapurikuntaan, erään sikäläisten koulujen sijaisuuksia järjestelevän rehtorin haastatteluun.

Minua jännitti aika lailla. Sitten kävi vielä niin, että kun rehtori yritti avata Kuntarekryyn talletetun hakemukseni koneeltaan, sitä ei löytynyt. Ensimmäinen kerta ikinä kun näin käy, sanoi rehtori.

Hän pyysi, että kirjautuisin itse omalle Kuntarekryn sivulleni ja nähtäisiin, onko hakemus ylipäätään olemassa.

Istuin koneen ääreen. Rehtori seisoi selkäni takana. Kirjoitin hakukenttään

KUNATEKRY

-eikun...

KNATREKY

-noh, jopas...

KUNAREKYY

Näin. Että oikein äidinkielenopettajaksi.

Kyllä se hakemus sieltä löytyi, mutta lopulta rehtori ei kysynyt minulta muuta kuin sosiaaliturvatunnuksen. Sekin kertoo aika paljon.