keskiviikko 8. huhtikuuta 2015

Aineopintojen puolivälissä

Nyt on hyvä mieli. Sain tänään tekstikokoelmakurssin arvion ja taas uutta uskoa ja toivoakseni vähän puhtiakin kirjoittamiseeni.
Kurssiarvosana oli vain kolmonen, mutta sillä ei ole väliä. Tiesin itsekin työni heikkoudet ja se, että ohjaajani oli päätynyt samoihin heikkouksiin aiheutti tuon alussa mainitsemani hyvän mielen.

Kirjoittajan täytyy pystyä arvioimaan myös omaa työtään, ei vain toisten. Sepä vain ei olekaan ihan helppoa, ei minulle ainakaan. Omalle tekstilleen on helposti sokea ja luottamus omiin kykyihin ylimitoitettu. Nyt tosin jo tunnen, että omankin työn asiallinen arvioiminen alkaa olla hallussa, kiitos näiden kirjoittajaopintojen ja kaiken muun mitä kirjoittamisen parissa on tullut tehtyä.

Kävin saman tien ilmoittautumassa seuraavalle kurssille eli Tekstikokonaisuus - genreen harjaantuminen. Tosin palautteen antamisen verkkokurssi on vasta alussa, mutta olin niin utelias näkemään, mitä tuolla genreenharjaantumiskurssilla tehdään, etten malttanut odottaa.

Olen nyt suorittanut kirjoittamisen aineopintoja 25 opintopistettä. Kaikkiaan kirjoittamisen opintoja on kasassa Jyväskylän avoimesta 55 op. Aineopintoja on tarjolla vielä reilusti, ainakin 50 opintopisteeseen asti. Minun ei enää tarvitse kandin tutkintoa varten suorittaa muita "vieraita" aineita kuin englanti.

Tuosta palautekurssista vielä: ryhmämme kirjoitti ensin tarinan Jussista, joka opiskelee kirjoittamista ja on saanut hyvää tai huonoa palautetta. Oli hauska lukea toisten ryhmäläisten tarinoita, jokainen oli niin omanlaisensa. Jussin reaktiot palautteeseen olivat kuitenkin tuttuja, hän oli joko häkeltynyt, mielissään tai loukkaantunut ja vihainen. Tällaiset tunteet ovat varmasti tuttuja jokaiselle palautetta saaneelle kirjoittajalle.

Yksi tärkeä virstanpylväs kirjoittajan taipaleella on se, kun oppii, että negatiivinen palaute ei ole sama kuin että mitätöitäisiin ihmisenä. Siinä vaiheessa, kun voi ottaa vastaan vaikka minkälaista palautetta omasta tekstistään ilman, että tuntee halua kuristaa ketään tai vetää klassisesti päätä täyteen, voi onnitella itseään.



 



  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti