Sain lopultakin tietokirjoittamisen kurssin tehtävän palautettua, Koppa toimi kunnolla.
Ruotsinkirjat odottavat pöydän kulmalla ja pari kertaa olen jopa avannut ne. Suurin puutteeni ruotsin suhteen on sen kirjoittaminen, sitä minun pitäisi treenata. Ymmärrän tekstiä aika hyvin ja saan jopa lauseita muodostettua, kun aikani yritän. Haluaisin osata ruotsia kunnolla, mutta samalla tiedän, että minulla ei ole kielelle mitään käyttöä. Ei ruotsalaisia ystäviä, ei ruotsin tarvetta työssä, ei matkoja Ruotsiin.
Ihan kokonaan totta tämäkään ei ole. Työssä olen kerran tarvinnut ruotsia, yli kolmenkymmenen vuoden aikana. Silloin haastattelu jäi tekemättä, kun en osannut puhua.
Olen nyt tehnyt juttuja kesäkuntani paikallislehteen. Se on kuin olisi huviretkellä koko ajan. On tavattoman mielenkiintoista päästä tutustumaan paikkoihin, joihin en muuten pääsisi/tulisi menneeksi ja ihmisiin, joita en muuten tapaisi. Kaiken lisäksi hommasta maksetaan - ei paljon, mutta kuitenkin. Tänään menen tapaamaan erästä venäläistä pariskuntaa ja keskustelemaan heidän kanssaan villivihannesten käytöstä. He ovat nykyään paikkakuntalaisia ja puhuvat kyllä suomea.
Muutaman kirjan olen lukenut myös. Aloitin kesän Elisabeth Järnefeltin lasten kirjeillä (Äiti), jatkoin Arvid Järnefeltin Vanhempieni romaaniin ja sitten Panu Rajalan Juhani Aho -elämäkertaan. Nyt on menossa viihteellisempi jakso. Luin Mikko Reitalan Päähenkilön ja pidin kovasti. Kirjan päähenkilö, Terho, on harvinaisuus miespuoliseksi olennoksi: hänellä on ihan vanhanaikaista kunnian- ja häveliäisyydentuntoa eikä hän sorru, vaikka hemaisevat naiset houkuttelevat. Käsittääkseni kyse ei kuitenkaan ole tieteiskirjasta?
Luin myös Mirja Kuivaniemen Siantappajat. Aika mielenkiintoinen ja ovela tarina joka lähti vetämään vasta kun olin jo melkein puolessa välissä. Psykologinen jännitysromaani joka sai taas ajattelemaan, että kaikesta sitä kirjoja tehdään.
Nyt luen Kishwar Desain Postimyyntilapsia. Tartun harvoin ulkomaisten tekijöiden kirjoihin kun kerran kotimaiset kirjailijat ja erityisesti vanha kotimainen kirjallisuus kiinnostaa enemmän. Nyt päätin, että täytyy vähän laajentaa näköaloja ja lukea enemmän muualla maailmassa kirjoitettuja tarinoita.
Joko muuten kerroin, että tuo blogin kansikuva on otettu Brasiliassa? Paikka on Salvador de Bahia ja juuri tässä, kuvan paikassa, suunnilleen siinä, missä kuvaaja seisoo, on jalkapallon MM-kisojen aikana seissyt valtava screeni jonka edessä paikalliset varmaan viimeksi eilen ovat jännittäneet omiensa peliä. Rassukat.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti