Kirjoituskilpailuista

En ole tainnut kirjoittaa koskaan kirjoituskilpailuista. Korjataan asia saman tien.

Pitäisikö kirjoittajan osallistua kilpailuihin? Pitäisi. Joskus voi tulla menestystä ja siitä on hauska mainita ansioluettelossa. Ja muutenkin kannattaisi, tulisi kirjoitettua erilaisia juttuja ja yritettyä tosissaan.

Käytin konditionaalia, sillä itse en juuri ole osallistunut kilpailuihin. Jos muistan oikein, olen osallistunut kahteen kirjoituskilpailuun: toisessa etsittiin tarinoita lasisesta lapsuudesta (en menestynyt) ja toinen oli Suomen Mielenterveysseuran 100-vuotisjuhlakilpailu. Siinä menestyin, sillä kirjoitukseni valittiin 1500 joukosta kokoelmaan Kun siivet kantavat. Siellä se on jos kiinnostaa, sen nimenä on Huviretki Märynummelle. Kirja ilmestyi 1997.

En tykkää kilpailemisesta, en missään lajissa. Se johtuu siitä, että pelkään häviämistä, mistäpä muusta.

Kannattaa tietysti miettiä tarkkaan, millaisiin kilpailuihin uhraa tekstejään. Joskus kilpailuissa haiskahtaa se, että järjestäjä hamuaa vain ilmaisia sisältöjä jonnekin ilman sen ihmeempiä taiteellisia tavoitteita.
 
Intohimoinen kirjoittaja osallistuu kilpailuihin, vaikka niissä ei olisi rahapalkintoja.

Intohimoisen sijasta alan olla aika ahdistunut, sillä tutkimussuunnitelma pitää palauttaa kolmen päivän päästä, enkä vieläkään tiedä, mitä tutkin. Muutenkaan päivä ei ole paras mahdollinen. Minun piti tänään vetää muuan lyhytkurssi kansalaisopistossa, mutta se peruuntui kun osallistujia ei tullut tarpeeksi. Laitoin aamupäivällä kaikessa rauhassa ruokaa kotona, kun eräs ihminen soitti ja kysyi, mitä kurssille on tapahtunut - hän on odotellut kurssipaikalla jo lähes tunnin. Opistolta oli unohdettu ilmoittaa.

Ei siinä voi muuta kuin pyydellä anteeksi, mutta jos minä olisin se heitteille jätetty ihminen, kirjoittaisin jo näppäimistö salamoiden reklamaatiota. Niin hänkin varmaan.