Tutkimussuunnitelma on nyt tehty. Lisäksi kirjoitin vielä oppimispäiväkirjan. En palauttanut niitä, sillä viimeinen palautuspäivä on keskiviikko ja toivon, että keksin vielä joitain viisaanoloisia lisäyksiä kumpaankin.
Kirjoitin aamulla ensi töikseni yhden kiireellisen lehtijutun ja kävin sitten käsiksi suunnitelmaani. Kasasin viereeni kaikki 14 aihettani käsittelevää kirjaa ja löysin muutamista käyttökelpoisia ajatuksia.
Tämän jälkeen aivot kaipasivat paussia ja pesin vessat. Sitten otin työn alle sen, mitä oikeasti halusin tehdä, eli sen pienen lastenkirjatekstin ja ryhdyin muokkaamaan sitä.
Paitsi etten osannut tehdä sille mitään. En halua lisätä tai poistaa yhtään sanaa. Eipäs, otinhan sentään kolme sanaa pois ja kirjoitin kaksi uutta tilalle.
Haluaisin kovasti päästä lähettämään tekstin kustantamoihin. Se on kuin heittäisi ongen veteen. Lapsena rakastin onkimista. Oli ihanaa tuijotella kohoa ja odottaa, koska nappaa. Ei pahemmin napannut enkä muista koskaan saaneeni saalista. Jospa nyt aikuisena olisi parempi onni.
Jossain välissä tänään juutuin lukemaan vanhaa blogiani www.ruusupensaantakaa.blogspot.com ja selasin hyvän aikaa tekstejä. Huomasin, että olen aika hauska ihminen. Sitä ei usko kukaan, joka asuu minun kanssani.
Luin omia ajatuksiani niiltä päiviltä, jolloin aloitin tämän opiskelutaipaleeni. Nyt tuntuu ihmeeltä, että olen jaksanut yrittää niin kovasti sellaisten asioiden parissa, jotka tuntuivat välillä tosi vaikeilta. Viittaan lähinnä lauseoppiin. Mutta samalla tavalla ajattelen varmaan muutaman vuoden päästä näistä nykyisistä puuhistani.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti