Sain palautteen lopullisesta tutkimussuunnitelmastani. Se hyväksyttiin ja sain arvosanaksi hyvän, kolmosen käsittääkseni. Olin muuten taas tehnyt virheitä lähdeviittausten merkitsemisessä, synti, josta en näköjään pääse millään eroon.
Tutkimusaihe ja -kysymys ovat nyt aika selkeinä mielessäni, samoin se, mitä seuraavaksi pitää tehdä. Menen huomenna kirjastoon, pitää muutenkin päästä hoitamaan kaikenlaisia asioita
Asiasta toiseen.
Joskus äkkiä katsoen epäonniset tapahtumat voivat tuottaa jotain hyvää. Näin kävi minulle edellispäivänä, kun ajoin aika pitkän matkan juttukeikalle vain saadakseni tietää, ettei mitään juttua tule. Kun sitten ajoin takaisin kotiin - pimeää, sateista, liukasta, ei mikään kesäkeli tosiaan - keksin äkkiä aivan ihanan kohtauksen, jonka voisin kirjoittaa niihin raameihin, joista juuri lähdin. Hitsi vieköön, siitä tulee kaunis!
Se ihminen, jonka tapasin tuolla tuulimunaksi osoittautuneella juttukeikalla, saa kunnian olla romaanihenkilö. Ehkä hän ei piittaa. Ehkä hänen ei tarvitse edes tietää?
Ihmiset, jotka ovat tekemisissä kirjoittavien lajikumppaniensa kanssa, ovat aina vaarassa tulla ryöstetyiksi.
Enkä sitten muuten väittänyt, että ryhdyn romaania kirjoittamaan! Mutta jotain teen, se on varmaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti