maanantai 14. huhtikuuta 2014

Etsivä löytää

Itselle(kin) annetut lupaukset on pidettävä ja niinpä kävin tänään hakemassa sen kurssikirjan, josta viimeksi kerroin.

Hakeminen ei ollut ihan yksinkertaista. Olen tähän saakka löytänyt kaikki tarvitsemani kirjat Turun pääkirjastosta tai muista Vaski-ketjuun kuuluvista kirjastoista. Yliopiston kirjastoa en ole käyttänyt enkä edes tiennyt, missä se on. Tiesin vain, että kirja, jota tarvitsen, on oikeustieteellisen tiedekunnan kirjastossa.

Löysin paikan aika helposti ja pyysin itselleni lainauskortin. Kirja, jota etsin, ei ollut kirjastossa, mutta sain puhelinnumeron, josta voisin kysyä sitä. Soitin ja kyllä vain, kirja löytyi. Sain sen jopa kotiin pariksi päiväksi, vaikka kirja ei ole teoriassa lainattavissa. Nyt minulla siis on hallussani Andrew Bennettin The Author, ainoa kappale Turussa.

Kirjanhakureissuni ei kuitenkaan ollut tällä hyvä. Seuraavaksi etsin humanistien tiedekuntakirjaston ja yritin löytää sieltä erään toisen kirjan. Etsin koko kirjastosalin läpi kaksi kertaa, ehkä kolmekin ja huomasin vasta sitten, että olen väärässä kerroksessa; oikea kirjasto oli kerrosta ylempänä. Sieltä se kirjakin löytyi.

Kuinka paljon helpompaa olisi, jos kaikki kurssikirjat saisi e-kirjoina! Siihen varmasti ollaan menossa, mutta hyödynkö minä siitä, tuskin.

Tässä onkin asia, johon kannattaisi paneutua. Opiskeluaikojen venymisestä ei enää voisi syyttää ainakaan puuttuvia kirjoja, kun minkä tahansa kirjan voisi tilata kotiin koska vain.

Tämän kummempaa kerrottavaa ei tällä kertaa ole. Paitsi ehkä se, asiaan kuulumaton seikka, että kun edellispäivänä olin ulkoiluttamassa koiraa - ihan tässä kaupunkialueella, vilkkaimpaan ostosaikaan - vastapäisellä jalkakäytävällä asteli hirvi.

Se on jokseenkin omituinen näky. Ensimmäinen ajatukseni oli, että olenko minä juonut jotain?

Siis minä? Eihän se minun vikani ollut, että se hirvi oli siinä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti