perjantai 2. toukokuuta 2014

Tervetuloa leppoisaan ilmapiiriin

Tänään olen puuhastellut useiden uusien alkujen kanssa.

Ensin tein pitkän listan uusimman kirjoittamisen kurssini kirjoista ja lähdin sen kanssa kirjastoon. Sain siis eilen valmiiksi Kirjoittamisen historia ja tutkimus -kurssin ja ilmoittauduin saman tien Tietokirjoittamisen kurssille.

Kirjakassi auton etupenkillä ajoin Laitilaan ja kävin sopimassa uusista työkuvioistani. Liittyy kirjoittamiseen ja siihen, mitä kerroin aiemmin talvella (ja mitä kukaan ei enää muista).

Kotona kirjoitin vielä sisältökuvauksia tulevan syksyn kansalaisopiston kursseihini. Näitä kuvauksia tarvitaan opiston opinto-ohjelmassa. Näin kovasti vaivaa keksiäkseni mahdollisimman houkuttelevan kuvauksen uuteen luovan kirjoittamisen kurssiini jotta sinne tulisi ihmisiä ja se ylipäätään toteutuisi. Tietysti juuri silloin tuntui siltä, etten keksi yhtään mitään, en puisevintakaan luonnehdintaa tuosta elähdyttäväksi ja uusia, raikkaita luovuuden virtoja avaavaksi tarkoitetusta ihmeellisestä oppijaksosta. Lopulta päädyin toivottamaan opiskelijat tervetulleiksi leppoisaan ilmapiiriin.

Pirustako minä tiedän, kuinka leppoisaa se tulee olemaan.

En edes vielä tiedä, millainen tuo luovan kirjoittamisen kurssi tulee olemaan. Tietysti siitä on jo ohjelmarunko olemassa, mutta sisällön luominen teettää vielä paljon työtä.

Sen sen sijaan tiedän, millainen kurssi ei ole. Se ei ole kurssi, jossa kaikki kirjoittavat samasta aiheesta ja kehuvat sitten toistensa kirjoituksia. Sellainenkin kurssi voi olla hauska, mutta siellä ei opi juuri mitään. Se on vähän kuin laitettaisiin joukko soittotaidottomia pianojen eteen ja käskettäisiin soittaa mutta ei anneta mitään ohjeita.

Kirjoittamista voi opetella, aivan kuten pianonsoittoakin.

Joko kerroin, että sain todistuksen kirjallisuuden perusopintojen suorittamisesta? Nyt minulla on kasassa perusopinnot suomen kielestä, aikuiskasvatustieteestä, kirjoittamisesta ja kirjallisuudesta. Opintopisteitä on - kun eilen palauttamani kurssi lasketaan mukaan - 118.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti