Auttoiko Aino vai mikä auttoi, pääsin joka tapauksessa tänään työn alkuun. Päätin kirjoittaa vaikka vain muutaman rivin ja kas, pian koossa oli jo kokonainen sivu ja sitten toinen.
Yksi elämän suurimpia mysteerejä, ehkä suurin, on minulle aina ollut se, mikä tekee kirjoittamisesta niin vaikeaa. En laske leikkiä, se on ihan älyttömän vaikeaa heti kun yrittää saada aikaan jotain kunnollista. Sellaista, mikä itsestä tuntuu siltä kuin olisi tehnyt hyvää työtä.
Kirjoittamisen lumo, se on olemassa. Olen varma siitä, ja jos jollekin pahalle haluan antaa pikkusormeni, niin sille.
Voisin tietysti ajatella vain opintopisteitä, kirjoittaa nopeasti jotain ja mennä eteenpäin. Mutta jos sen tekisin, katuisin myöhemmin sitä, etten edes yrittänyt mitään kunnollista silloin, kun edellytykset olivat kaikkein parhaat ja tukea ja apua oli saatavilla.
Opintopisteistä puheen ollen luin Turun Sanomista (9.2.) Turun yliopiston valtio-opin professori Matti Wibergin aliokirjoituksen, jossa hän moitti opiskelijoita laiskoiksi. "Puolet opiskelijoista alittaa opiskelunormin" -otsikon alla Wiberg sanoo, että aivan liian moni opiskelija ei keskity opintoihinsa riittävästi. Tilanne on huolestuttava, hän toteaa; puolet opiskelijoista opiskelee vähemmän kuin olisi kohtuullista olettaa. Kohtuullisuus lienee kirjoittajan mielestä jossakin 45 (vähimmäisvaatimus yhdeksän kuukauden opintotuen saamiselle) ja 60 (ahkera ja tunnollinen opiskelija) pisteen välillä per vuosi.
Professori tietää syyn opiskelijoiden velttoon opiskelutahtiin. Käydään töissä kun ei haluta nostaa opintolainaa. Tämä ei näytä vakuuttavan Wibergiä joka uskoo, että koulutus edelleen takaa paremmat tulot.
"--- veronmaksajien on kohtuullista odottaa nykyistä tiiviimpää sitoutumista opintoihinsa. Ei työelämässä tule kyseeseen, että vain puolet työntekijöistä yltää edes normisuoritukseen. Yliopisto-opiskelija on aikuinen ihminen, joka on itse vastuussa opiskelujensa etenemistä. Eniten opiskeluvauhtiinsa vaikuttaa opiskelija itse."
En oikein tiedä, kuinka paljon olen samaa mieltä. Tuntuu aika kovalta syyttää nuoria ihmisiä, joiden niskassa ovat kaikki mahdolliset paineet vanhuuden vaivoja lukuun ottamatta. En yhtään ihmettele, etteivät nuoret halua nostaa opintolainaa kun joka puolelta varoitellaan lainarahan vaaroista.
Yhdessä asiassa Wiberg on selkeästi väärässä. Työelämässä juuri tuleekin kyseeseen, että ei vain puolet vaan jopa kaikki työntekijät yltävät vain normisuoritukseen. Uskoakseni monet jopa ajattelevat, että siinä on ihan tarpeeksi.
Sanoitkin jo sen mikä tekee kirjoittamisesta vaikeaa... kun pitää saada aikaan jotain kunnollista. Jos tekisin julkiblogia, kirjoittaminen olisi vaivalloisempaa, kun pitäisi miettiä miten vastaanottaja sanomani tajuaa. Vai eikö tajua ensinkään. Menisikö huumorini harakoille? Ketä kaikkia tulisinkaan taas loukanneeksi?
VastaaPoista"Massoille" kirjoittaminen on erilaista kuin parille kaverille. Säällisen ja tarpeeksi tosikkomaisen verkkokurssitekstin kirjoittaminen tuntemattomalle yliopistoihmiselle on yhtä helvettiä. Enkä siihen sitten pystynytkään. Yliopistoajoista on niin kauan aikaa ja olen niin maan pinnalla, etten tahdo saada itseäni suoltamaan tarpeeksi tasokasta alan jargonia.
Silti kieli ja kielenkäyttö kiehtoo. Semantiikka kiehtoo. Ja kyllä tämä kirjoittaminenkin kiehtoo. Mutta vaikeaa se on. Tyhjän paperin kammo ei väisty. Paitsi silloin kun on tarpeeksi kiihtynyt ja sanat tulevat paperille jo ennen kuin ajatus on valmiskaan. Voi pojat, miten homma silloin sujuu!
Ehkä julkiblogia ei kannata pitää, jos on kovin itsekriittinen. Minä en kauheasti välitä mitä kirjoitan, enkä mitenkään erityisesti hio näitä juttuja. Kadun sitten jälkeenpäin jos on aihetta.
PoistaNiinhän sen pitää ollakin. :-)
Poista