Luin toimittaja Pirjo Kauppisen omaelämäkerrallisen Elämän polte -kirjan. Teos on ilmestynyt jo toistakymmentä vuotta sitten, mutta ei osunut ennen silmiin.
Kirja sai taas muistelmavaihteen päälle. Kas näin:
1980-luvun alkupuolella pääsin toimittajana viikoksi Jugoslaviaan Aurinkomatkojen kutsumana. Olin nuori enkä koskaan ennen edes lentänyt. Sain lentokoneeseen viereeni toisen nuoren naisen, viehättävän vaalean tytön, Hän esittäytyi Kauppisen Pirjoksi ja kertoi olevansa töissä naistenlehti Jaanassa. Taisimme molemmat vähän jännittää lentämistä, vaikka Pirjo oli sentään tehnyt sitä ennenkin.
Viikko Jugoslaviassa vierähti nopeasti ja sangen iloisissa tunnelmissa. Kävimme Splitissä, Hvarissa ja Vela Lukassa. Joka paikassa meitä kestittiin ruhtinaallisesti eikä ruoasta saati juomasta ollut pulaa. Välillä taisi mennä vähän överiksi ja muistan ainakin sen, miten Vela Lukassa hotellin henkilökunta tuli häätämään rannalla mekkaloivaa suomalaistoimittajien joukkoa sisätiloihin jotta muut hotellivieraat saisivat nukkua. Olimme muistaakseni äityneet laulamaan työväenlauluja. Paljon paremman vastaanoton saimme, kun lauloimme eräissä kyläjuhlissa Pirjon kanssa suomalaisia kansanlauluja oikein esiintymislavalla.
Jos jotkut meistä välillä käyttäytyivät vähän epäasiallisesti, se ei ollut ainakaan Pirjo. Hän oli ystävällinen, käyttäytyi hyvin ja tunsi rajansa. Muistan kuinka me otimme rannalla kuvia toisistamme ja hän poseerasi niin iloisesti ja huolettomasti, ettei voinut kuvitellakaan minkään pahan ikinä uhkaavan häntä. Oli kovin järkyttävää sitten paljon myöhemmin lukea lehdistä, että hän oli kompastunut portaissa ja halvaantunut.
Terveisiä vain Pirjolle, jos joskus satut lukemaan! Emme ole tuon kaukaisen Jugoslavian-matkan jälkeen tavanneet kertaakaan.
Mitä tulee noihin ilmaisiin ulkomaanmatkoihin, niin niitä ei kovin usein kohdalle satu, minulle ainakaan. En edes tiedä, kutsuvatko matkatoimistot enää toimittajia matkoille vai joko nyt luotetaan vain matkabloggareihin.
Tarkoitushan tietenkin oli, että matkalla olleet toimittajat kirjoittavat jotain noista kohteista ja näin varmaan kaikki tekivät. Vieläkin voin sanoa, että jos suunnittelette matkaa entisen Jugoslavian alueelle, suosittelen Hvaria. Se oli kaunis paikka.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti