torstai 18. toukokuuta 2017

En ymmärrä

Tunnen itseni usein tyhmäksi. Asialle on perusteita, en ymmärrä asioita, vaikka yritän kovin. Pelkään, että jonain päiväni tyhmyyteni paljastuu vaikka voi olla, että se on jo kaikkien tiedossa.

Erikoisen tyhmäksi koen itseni silloin kun yritän ymmärtää lehdistötiedotteita. Ei aina, usein tiedotteet ovat ammattilaisen tekemiä, selkeästi kirjoitettuja. Mutta toisinaan ne kertovat asioista, joilla ei tunnu olevan kovin paljon tekemistä niiden asioiden kanssa joiden pariin olen luullut joutuneeni.

Esimerkki. Olin muutama päivä sitten tiedotustilaisuudessa. Tilaisuutta edelsi saamani tiedote. Siinä kerrottiin, että po. tilaisuus on, mutta ei varsinaisesti sitä, mitä tilaisuudessa tehdään. Kun nyt ajattelen asiaa ymmärrän - hitaasti - että tiedottaja itse tiesi hyvin, mistä on kyse ja oletti muidenkin tietävän. Ehkä hän sen takia jätti myös yhteystietonsa pois tiedotteesta, ettei kukaan kysele.

Olin siis infossa vaikka en tiennyt, miksi. Lähtiessäni en ollut juuri viisaampi. Tunsin itseni kovin tyhmäksi. Hävetti.

Kyllä minä siitä jutun kirjoitin, siitä asiasta. Vähäisellä ymmärryksellä.

En ole koskaan halunnut tiedottajaksi. En pystyisi nukkumaan, pelkäisin yökaudet, etten kykene kertomaan oikeita tietoja. Tiedottajaan pitää voida luottaa.

Luovien kirjoittajien ei varmaan pitäisi ryhtyä tiedottajiksi. Se työ sopinee enemmän kirjanpitäjäihmisille, tarkoille ja säntillisille. Tiedotteisiin ei kaivata kielikuvia.

Mutta mitä tehdään tyhmyyden kanssa?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti