Vähän omituinen, mutta joulunalusaikaan sopiva tilanne: en voi tehdä opiskelujeni eteen juuri nyt mitään. Sain Kirjoittamisen tekstikokoelma -kurssin ensimmäisen tehtävän tehtyä ja lähetin sen yliopistolle enkä nyt voi muuta kuin odottaa.
Opiskelutaipaleeni kuluessa olen välillä suorittanut kahta kurssia yhtä aikaa. Sekin onnistuu ja miksi ei, kun monet suorittavat useita kursseja rinnatusten, mutta ei se oikein mukavaa ole. Niinpä olen nyt yrittänyt pysyä kurssi kerrallaan -tahdissa. Eikä siinä juuri mitään eroa ole ajallisesti, se aika jokaiseen kurssiin menee mikä menee.
Kun tekemistä ei muuten näy olevan tarpeeksi, olen hypännyt ahkerasti kirjastossa. Luin muun muassa Taija Tuomisen oppaan kirjoittajille Minusta tulee kirjailija. Eräs kurssilaisistani vinkkasi minulle kirjasta ja kun se vaikutti kiinnostavalta, hain sen kirjastosta. En pettynyt: Tuomisen opas on parasta, mitä olen tästä aiheesta pitkään aikaan jos koskaan lukenut (oli se Martinheimokin hyvä).
Kirjassa olisi vaikka mitä siteerattavaa, mutta sanon vain, että lukekaa se, jos vähänkin haaveilette kirjoittamisesta. Opas antaa ihan käytännön neuvoja kirjoittajana elämisestä. Kaiken lisäksi teos on valtavan kannustava.
Kirjan viimeisessä kappaleessa sanotaan näin:
"Virolainen kirjailija Viivi Luik on Ma olen raamat -kirjassaan sanonut, että harmaa arki on olemassa vain siinä määrin kuin itse annamme sen olla. Meidän tehtävämme täällä on nähdä omassa elämässämme ihme ja elää se ihme näkyväksi toisille. Kun on pimeää, ryhdy lampuksi!"
Ihana ajatus. Arjen ei tarvitse olla harmaata ja itse voi yrittää olla valonkantaja sen sijaan, että epätoivoisesti yrittäisi lämmitellä toisten tulilla.
Omaa harmaata arkeani valaisin tänään leipomalla kääretortun. Taisi olla toinen kerta elämässäni kun ryhdyn moiseen. Idean sain siitä, kun siivosin kirjahyllyn alakaappia, jonne olen vuosien mittaan tunkenut huomattavan määrän erilaisia ruoka- ja leivontaohjeita vaikka en ole ollenkaan kiinnostunut ko. puuhista. Nyt päätinkin luopua ohjeistani kun tunnustin, että lammaspörköltti jää minulta yhtä varmasti tekemättä kuin Maija-Leenan parempi keikauskakku. Kääretortun ohje näytti kuitenkin niin herkulliselta, että säästin sen ja päätin kokeilla.
Kyllä siitä torttu syntyi. Uskollisen assistenttini Nonnan seuratessa herkeämättä ja epäilemättä vähän hämillään touhujani vatkata räiskyttelin oikein antaumuksella ja keksin jopa viimein käyttöä edellisvuotiselle omena-aprikoosihillolle. Lopputulos oli komea vaikka ei sillä mitään kisoja voitettaisi.
Ei tämmöistä kyllä joka päivä viitsi tehdä. Tulisi nyt vain pian jotain tietoa sieltä yliopistolta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti