lauantai 18. heinäkuuta 2015

Vähän raha- ja kurssiasiaa

Minulle selvisi vasta viime viikolla, että korkeakoulututkinnon suorittaminen nostaa tulevaa eläkettä. Freelancerille tämä on oikein tervetullut tieto, vaikka kyse onkin vain muutamasta kympistä. Ei sillä, että olisin jäämässä eläkkeelle - toivon, ettei se tule ajankohtaiseksi vielä pitkään, pitkään aikaan.

Toinen rahaa koskeva juttu: avoimen yliopiston kurssimaksut nousevat. Kun viiden opintopisteen kurssin on tähän asti saanut 50 eurolla, se maksaa tästä lähtien 75 euroa. Melkoinen korotus.

En tätäkään valittaakseni sano. Maksan mielelläni mahdollisuudesta opiskella jos tämän enempää ei tarvitse.

Aion ilmoittautua syksyn proseminaariin. Järjestin itselleni maanantait vapaiksi eli siirsin yhden työväenopistossa maanantaina pitämäni kurssin tiistaille. Näin olen vapaa matkustamaan Jyväskylään kun tarve vaatii. Ilokseni tosin huomasin, että seminaari-istunnoissa tullaan käyttämään myös verkkoa mikä tarkoittaa sitä, ettei joka kerta tarvitse istua autossa kahdeksaasataa kilometriä yhtä seminaaripäivää varten. Tulossa on varmaan connect-istuntoja ja hyvä niin.

Genreenharjaantumiskurssin työni on edennyt vähän, tosi vähän. Heinäkuu on jo yli puolenvälin ja tavoitteeni on saada työ edes puolivalmiiksi kuun loppuun mennessä.

Olen usein haaveillut elämästä, jossa voisin talvet kirjoittaa ja kesät hoitaa puutarhaa. Pitänee haaveilla pontevammin, nyt kun elämä on sitä, että kirjoitan kesät talvet ja puutarha jää hoitamatta.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti