Syksyn odotettu lomapäivä on vietetty. Olin eilen Helsingissä Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran juhlasalissa Aino Kallas -seuran 10-vuotisjuhlaseminaarissa. Meitä oli siellä muutamia kymmeniä - enimmäkseen tällaisia kypsähköjä naisia.
En tiedä, miksi juuri Kallas vetoaa minuun niin kovasti. Olen lukenut paljon muitakin hyviä kirjoja ja kiinnostavia elämäkertoja, mutta kukaan ei ole herättänyt niin suurta ja pysyvää innostusta ja ihailua kuin hän. En ole koskaan fanittanut yhtäkään pop-tähteä tai jääkiekkojoukkuetta, mutta Kallas-ihailuani voi kai nimittää fanitukseksi, joskaan tuollainen sana ei tunnu sopivalta niin hienon naisen yhteydessä lausuttavaksi.
SKS:n juhlasalin ikkunoiden takana valui vuolas sade, me sisälläolijat kuulimme esitelmiä. FT Silja Vuorikuru kertoi tekeillä olevasta Aino Kallaksen elämäkerrasta, dosentti Maarit Leskelä-Kärki puolestaan tekeillä olevasta Ainon äidin Minna Krohnin elämäkerrasta. FT Hanna Karhu kertoi Pentti Lylyn arkistoista, mitkä liittyvät Aino Kallakseen sikäli, että 1952 Kallasta haastateltiin hänen ystävyydestään Otto Manniseen. Haastattelu tehtiin NNKY:n tiloissa Pohjoisella Rautatiekadulla numerossa 23, huoneessa 611. Haastattelu löytyy Lylyn arkistoista.
Seminaarin lopuksi lausuja ja Lopen Syrjä-seuran puheenjohtaja Erja Noroviita esitti Kallaksen novellin Vieras ja Hilkka Oksama-Valtonen näytti kuvia matkoiltaan Kallakseen liittyvissä paikoissa.
Ohjelma oli mielenkiintoinen, mutta minulle kohokohta oli se, että pääsin näkemään ja jopa koskemaan kaulaketjua, joka on kuulunut Kallakselle ja joka on tuttu useista hänen kuvistaan. Ketjun nykyinen omistaja saattoi ehkä pitää minua vähän tunkeilevana, ketju kun oli hänen kaulassaan, mutta suokoon anteeksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti