tiistai 20. maaliskuuta 2018

Hain uuteen koulutukseen

Voi olla, että tarinointi täällä saa jatkoa: lähetin tänään hakemuksen Helsingin Yliopiston kirjallisuusterapiakoulutukseen. Jos pääsen sinne, opinnot alkavat syyskuussa.

Koulutus on poltellut pitkän aikaa. Punnitsin asioita puolesta ja vastaan.

- Olen jo täyttänyt 60. Kannattaako opiskelu enää rahallisesti? Ei.
- Onko se tärkeää, se raha? Ei ole.

Eniten haluaisin koulutukseen, koska se vaikuttaa valtavan mielenkiintoiselta. Tietysti siitä olisi myös hyötyä työssäni kansalaisopistossa kirjoittajaohjaajana. Ehkä siitä voisi jotain muutakin kehittää.


Jos pääsen, kerron sitten kaiken täällä.

2 kommenttia:

  1. Ihanaa! Kerro sitten kaikki. Minäkin olen haaveillut samasta koulutuksesta jo useamman vuoden. Mutta vielä ei ole ollut sen aika.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varmasti kerron! Tuntuu mukavalta kun on taas jotain, mitä odottaa. Jotain muutakin kuin kustantamojen ei-kiitoksia.

      Poista