perjantai 21. marraskuuta 2014

Tehdäänkö minusta opettajaa?

Kirjoittamisen - ja myös kirjallisuuden - opiskelu on muuttanut tapaani lukea. Siinä, missä ennen vain luin joko saadakseni tietoa tai huvittaakseni itseäni, kiinnitän nyt huomiota tekstin rakenteeseen ja mietin, miten se on tehty ja olisiko se voitu tehdä jotenkin toisin.

Tätä kai sanotaan oppimiseksi.

Ja sitten voisi sanoa, että jo oli aikakin.

Se, mihin kirjoittamisen opiskelu ei mielestäni ole vaikuttanut, on oma kirjoittamiseni. En ole yhtään parempi kirjoittaja kuin olin kaksi vuotta sitten. Tai olen sikäli, että nyt en enää sorru toistuvasti kaksoispassiivin käyttöön mutta tämä ei ole Jyväskylän avoimen yliopiston ansiota vaan ystäväni Äidinkielenopettajan, joka huomautti minulle asiasta.

Mitä tästä voisi päätellä?

Ehkä sen, että opiskelu ei valmennakaan (ainakaan minua) kirjoittamaan paremmin vaan kertomaan toisille, miten he voisivat kirjoittaa paremmin.

Sekin sopii.

Sentään odotan seuraavia kursseja, joilla toivoakseni pääsen taas kirjoittamaan ihan itse keksittyjä tarinoita. Ja sen takia minun olisi nyt jotenkin rämmittävä tämä pakollinen lyriikkakurssi läpi vaikka se tähän mennessä on tuntunut niin raskaalta.

Olen muutaman kuukauden kehitellyt mielessäni tarinaa, jonka aion kirjoittaa. Päätin, että pidän kiinni tästä ajatuksesta enkä sorru hylkäämään sitä, vaikka tiedän, että jossain vaiheessa koko idea tuntuu typerältä ja kelvottomalta. Jos kirjoittamisen aineopinnoissa kerran on määrä kirjoittaa pitkäjänteisesti so. pitkä teksti kuten vaikkapa romaani, jostain se täytyy tehdä. Ideoita tulee ja menee ja hetken jokainen niistä loistaa kirkkaana ja ainutlaatuisena ja sammuu sitten kuin tähtisadetikku.

Sen olen jo oppinut. Senkin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti