sunnuntai 13. marraskuuta 2016

Tältäkö tuntuu kun ei osaa kirjoittaa?

Portfolio on viittä vaille valmis. Kirjoitin sitä pahuksen tutkielmaa viisi tuntia putkeen ja nyt illemmalla vielä vähän muita tekstejä.

Viiden tunnin kirjoitusrupeamalla saisi suomeksi jo melkein pienoisromaanin aikaiseksi, nyt tuli valmista vain reilut kaksi liuskaa. Sanakirja - entisestään repaleiseksi plarattu - oli taas ahkerassa käytössä.

Nyt täytyy sitten toivoa kovasti, että Jyväskylän yliopisto hyväksyy tämän kurssin. Tarkoituksenihan oli suorittaa tekstinymmärtämiskurssi, mutta kun sellaista ei enää järjestetä täällä Turussa. Academic and Professional English on nyt tekstinymmärtämiskurssin tilalla vaikka kurssin sisältö onkin muuttunut. Tämä tulee aiheuttamaan ongelmia joillekin opiskelijoille, niin ymmärsin kurssilla kuulemistani jutuista.

Tänään täytyy vielä viimeistellä yksi lehtijuttu ja varmaan kirjoittaakin eräs toinen. Mutta juuri nyt ei huvita kirjoittaa eikä paljon ajatellakaan, pääkoppa on joutunut koville tänään. Tältä varmaan kirjoittaminen tuntuu niistä, jotka eivät mielestään osaa? Siis suomeksi kirjoittaminen, suomalaisista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti