perjantai 25. lokakuuta 2013

Jälkiä jättämättä

Kirjoitin kirjoittamisen perusopintojen johdantokurssin lopputehtävän ja lähetin sen. Siitä on jo kaksi päivää ja kaksi päivää minua on kalvanut ajatus, että olen kirjoittanut asian vierestä.

Lehtijuttuja tehdessäni olen usein havahtunut siihen, että luulen kirjoittavani asian vierestä. Sitten kaivan briiffin esiin ja tutkin tarkkaan, mitä siinä sanotaan. Joskus pelkoni on ollut oikea ja kaikki on pitänyt aloittaa alusta. Nyt en kuitenkaan aio tehdä niin; meni miten meni, yksi lopputehtävä ei ratkaise näissä opinnoissa sitä eikä tätä. Tarkoitus on oppia kirjoittamaan paremmin.

Ilmoittauduin saman tien uusille kursseille. Kirjoittamisessa paneudutaan seuraavaksi faktan ja fiktion vuoropuheluun ja kirjallisuudessa kotimaisen kirjallisuuden tuntemukseen. Viimeksi mainittua kurssi ajattelin taannoin lykätä kevääseen ja sen takia otin kotimaisen kirjallisuuden historian tehdäkseni, sen hauskan kurssin.

Lykkäysaikeeni johtui siitä, että kotimaisen kirjallisuuden tuntemus -kurssia varten pitää lukea kymmenen kirjaa plus osia kahdesta kirjallisuushistoriasta. Kurssia ei voi suorittaa itsenäisenä oppimistehtävänä vaan se pitää tenttiä. Tenttimahdollisuuksia puolestaan on kahdenlaisia: joko mennä paikan päälle Helsinkiin tai Jyväskylään tai sitten osallistua 10.12. pidettävään verkkotenttiin. Silloin pari viikkoa sitten kun punnitsin kahden kurssin välillä arvelin, etten millään ehdi valmistautua tuohon verkkotenttiin ja Helsingin reissu tulee liian kalliiksi. Ja nyt sitten kuitenkin olen aloittamassa tuota kurssia, kaksi viikkoa ensimmäisen perumisen jälkeen. Saahan sitä yrittää.

Surffailen aika paljon netissä ja luen erilaisia keskustelupalstoja. Yhdellä niistä oli keskustelu yliopisto-opinnoista; keskustelun aloittaja kysyi, miten hyvin muut opiskelijat muistavat opiskelemiaan asioita.

Ketjuun tuli paljon vastauksia. Suurimmassa osassa kerrottiin, että yliopisto-opiskelijat eivät muista opiskelemistaan asioista yhtään mitään tai hyvin vähän. Tieteellistä kirjallisuutta lukemalla ei varsinkaan opi mitään, väitettiin. Jos jotain on opittu, se on tapahtunut tiedettä tai muita tosiasioita popularisoivista kirjoista.

Tämän ketjun lukeminen oli tosi lohdullista. En ole yksin enkä ehkä ihan umpityhmäkään, vaikka tieteelliset kirjat eivät juuri jätä jälkiä pääparkaani. Sen sijaan kiinnostavasti kirjoitettu kirja, kertoipa mistä tahansa, on helppo muistaa.

Kuulostaa tosi yksinkertaiselta, mutta on mahdotonta siirtää oikeaan elämään. Tieteellinen kirjoittaminen on oma lajinsa ja sitä harrastetaan yliopistoissa. Sen kuuluu olla kuivaa ja vaikeaselkoista sillä se on kirjoitettu enemmän toisille kuivia ja vaikeaselkoisia kirjoja kirjoittaville kuin niille, joiden pitäisi oppia kirjoista jotain.

Ehkä väitteeni on lapsellinen, ymmärtämätön. Mutta sellaisia me oikeat ihmiset olemme.    
  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti