keskiviikko 9. lokakuuta 2013

Yliopiston blogiteksti on luettavissa

Täältä löytyy se yliopiston blogikirjoitus, josta kerroin aikaisemmin:

http://kirjoittajanmatkassa.blog.jyu.fi/

Sain sen tehtyä eilen illalla sen jälkeen, kun opettaja oli varovasti kysynyt, milloin arvelen kirjoituksen valmistuvan. Olin tietysti lykännyt aloittamista tuota tuonnemmaksi.

En keksinyt mitään hauskaa, joten päätin olla rehellinen ja kertoa siitä, millaista on olla ammattikirjoittaja olematta kuitenkaan kukaan. En ole ainoa, vaikka ei se minua lohduta.

Muistan erään Jari Sillanpäästä tehdyn haastattelun, jossa hän kertoi laulajanurastaan. Ennen tangokuninkuutta hän lauloi ammattimaisesti, mutta vailla suurempaa menestystä. Hän oli aina se ihan ok-kaveri, jonka saattoi tilata, jos ei parempaa ollut tarjolla.

Minulla on vähän samanlainen olo kirjoittajanurani suhteen. Silloin harvoin, kun olen saanut työstäni palautetta, se on yleensä ollut kiittävää. Kiitoksen hetkellä tulee aina jotenkin toiveikas olo ja sellainen No? No, entä sitten, -tunnelma.

Mitä no ja mitä entä sitten? Ei mitään. Olet ihan kiva kirjoittaja, mutta siihen se jää. Eikä tästä voi olla katkera kenellekään, se ei ole kenenkään syy.

No, mutta käykää lukemassa Kirjoittajan matkassa -blogia. Siellä on muitakin kiinnostavia juttuja. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti