Voi, miten ihana aamu

Luulin, että minulla olisi vapaa viikonloppu, mutta eilen illalla tuli vielä kutsu juttukeikalle. Aihe oli mitä parhain: luontoretki tänä aamuna. Tuskin mikään muu aihe olisi jaksanut innostaa lauantaiaamuna kahdeksalta, mutta tämä jaksoi.

Tosin olin vähällä myöhästyä, herätyskello ei soinut. Vakituiset herättäjäni, Koira Joka Laskee Päänsä Rinnalleni ja Tuijottaa sekä Kissa Joka Kävelee Päälläni Kunnes Nousen, eivät olleet vielä töissä, oli liian aikaista.

Olen hidasaamuinen. Se tarkoittaa sitä, että tarvitsen paljon aikaa enkä halua puhua kenenkään kanssa. Haluan juoda kahvini kaikessa rauhassa ja yksin. Se ei ole mikään vamma, se on ominaisuus.

Luontoretki oli erinomainen tapa aloittaa päivä, sillä olen saanut tänään paljon aikaan. Vapaa viikonloppu ei kuitenkaan toteudu millään tavalla, sillä huomenna pitää kirjoittaa pari juttua ja valmistella maanantaina alkavaa työväenopiston kurssia.

Luovan kirjoittamisen kurssini on peruttu, osallistujia ei tullut tarpeeksi. Sen sijaan kolme muuta kirjoituskurssiani alkavat.

Opintojeni suhteen en ole nyt tehnyt yhtään mitään. Tuntuu, että on niin paljon ajateltavaa ja asioita, jotka pitää ensin hoitaa ja saada jollekin tolalle ennen kuin voi kunnolla keskittyä. Kuulostaa tekosyille.

Muuten en lakkaa ihmettelemästä sitä, miten erilaisia ihmiset ovat. Sen jälkeen, kun joskus oivalsin, että useimmat ihmiset ovat paitsi erilaisia kuin minä vielä keskenäänkin kovin erilaisia, olen yrittänyt ymmärtää miten tämä ilmenee ja miten siihen pitäisi suhtautua.

Otetaan nyt esimerkiksi uusien asioiden oppiminen.

Olen parin päivän sisällä tavannut kaksi minua paljon vanhempaa ihmistä ja puhunut heidän kanssaan opiskelusta. Toinen kertoi menevänsä taas kansalaisopistoon opiskelemaan englantia, jotta kykenee keskustelemaan kaukaisen sukulaisensa kanssa.

Toinen valitti ensin elämän tarkoituksettomuutta ja tylsyyttä. Ehdotin, että hän voisi mennä vaikka kansalaisopistoon, siellä on valtava valikoima kiinnostavia kursseja.

- Ai minä vai! Ja mitä opiskelemaan muka? En varmaan mene.

Niin. Mutta elämä on kuitenkin tylsää ja ihan varmasti pysyykin tuolla asenteella.