lauantai 1. marraskuuta 2014

Jonkinlaisia magneettisia keskipisteitä

Murehdin hiljattain sitä, miten voin osallistua tutkintoon vaadittavaan proseminaariin, kun matka ja muut olosuhteet tekevät sen tosi hankalaksi. Lähetin huoleni yliopistolle ja sain sieltä vastauksen, jonka mukaan läsnäolo on pakollista. Se tietää sitä, että jos osallistuisin proseminaariin nyt, minun pitäisi neljänä maanantaina tänä syksynä ja neljänä maanantaina ensi keväänä olla Jyväskylässä. Seminaari on illalla ja kestää korkeintaan pari tuntia.

 Ehdotin, että tuleva proseminaari järjestettäisiin ainakin osittain etänä. Sen ei luulisi olevan mahdoton tehtävä, kun skypekin sentään on keksitty. Niin tai näin, seminaari ei vielä ole ajankohtainen ja koska se tulee sellaiseksi aikaisintaan vuoden päästä, minulla ei ole mitään kiirettä.

En ole vielä kirjoittanut lyriikkakurssin oppimistehtävää yhtään enempää kuin tuon viimeksi laatimani runon verran. Se näyttää jo kömpelöltä ja lapselliselta.

Sen verran olen tehnyt, että olen lukenut esseitä erilaisista runouskäsityksistä. Hädin tuskin pysyn kärryillä siitä, mistä arvon runoilijat puhuvat. Sattumanvarainen esimerkki Pauliina Haasjoen esseestä Miten ihmeellisyyttä kuunnellaan ja miten se kehystetään: "Syntyy jonkinlaisia magneettisia keskipisteitä, jotka tuovat runoon lisää materiaalia ja joihin palaamalla  runon koherenssia voi hallita. Samalla syntyy reittejä ulos ja kauemmas, kun kuvakokonaisuuksien tai kerronnallisten elementtien alun perin toissijaisempi aines alkaa saada lisää painoa ja synnyttää liepeilleen uutta - toisin sanoen tekstiä liikuttavat eteenpäin assosiaatio sekä synekdokeisuus, eli yksityiskohtiin tarkentaminen ja uuden kokonaisuuden mukaan tuominen niiden kautta ".

Ei minusta ole runoilijaksi. Kirjoittajana olen lapiotyöläinen siinä, missä runoilijat helistävät tiukujen ja kristallien koristamia pikkuisia hopeakuokkiaan.

Huomista varten annoin itselleni määryksen kirjoittaa ainakin tunti lyriikkatehtävää. Tarkoitus on pohtia tekijän suhdetta runouteen ja erilaisia runouskäsityksiä.

Tänään, pyhäinpäivänä, satoi vähän lunta.



2 kommenttia:

  1. Mutta runoilijoitakin on moneksi!
    Ajattele vaikkapa Eeva Kilpeä tai Eeva Heilalaa.

    Mutta tuo kielikuva kirjoittamisen lapiotyöläisestä on hauska.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onneksi on ja onneksi runoilijoitakin on niin paljon ja niin ansioituneita, ettei ainakaan minun tarvitse yrittää pelastaa siinä suhteessa yhtään mitään.
      Kiva kun kävit lukemassa; minäkin kävin katsomassa sinun blogiasi ja totesin sen erinomaisen kauniiksi.

      Poista