Kustannustalojen väki on ottanut joululomalle luettavaa ja tulokset näkyivät sähköpostissani tänään: Otava ja WSOY sanoivat kohteliaasti kiitos ei.
Torjutuksi tuleminen tuntuu ikävältä, ei mahda mitään. Ei, vaikka kuinka järkeilisi, että hylkäys ei tarkoita sitä, että olisin surkea kirjoittaja ja ihmisenä ihan kelvoton. Pahalta tuntuu kuitenkin.
Kirjan kirjoittaminen ja toiveet ja haaveet sen suhteen ovat valtavan iso juttu. En varmasti ole ainoa kirjoittaja, jolle kirjan julkaiseminen on yksi elämän isoimpia haaveita, ellei peräti suurin. Se on voinut saada jopa suhteettoman suuren sijan elämässä ja sille on uhrattu paljon. Kun sitten kirjaa ei tule, käsikirjoitusta ei hyväksytä, tuntuu, kuin elämältä kiskottaisiin pohjaa. Hetken tuntuu epätoivoisesti siltä, että mikään ei koskaan muutu, elämä jatkaa ankeaa rataansa loppuun asti ja kas, mikä siellä häämöttää - katkera pettymys ja häpeä. Sinusta ei koskaan tullut mitään.
Mikä sitten muuttuisi, jos oma teksti jonain päivänä olisi kovien kansien välissä ja kannessa lukisi oman nimen lisäksi myös Otava tai WSOY? Sitä aion vähän tutkia kandidaatintyössäni.
Tutkimussuunnitelma edistyy. Olen haalinut jo jonkun verran kirjallisuutta ja lisää tulee.
Tästä ainakin tulee valmista.
Samoja asioita olen miettinyt itsekin. Monta tietokirjahaavetta on toteutunut, muita ei. Olisiko niillä muilla merkitystä? Mistä pitäisi kirjoittaa, miten?
VastaaPoistaSinua tekisi mieli kannustaa: kokeile muitakin paikkoja!
Kiitos kannustuksesta; on niitä muitakin paikkoja vielä jäljellä.
PoistaMikä tosiaan olisi parempi, haaveilla ja kuvitella vai tietää?
Joo, tuohan se on harmittava tilanne, kun on itse hionut viimeisenkin pilkun ja pisteen, ja sanotaan ei. Mutta ehkä muualla ollaan kiinnostunetia, joissakin pienemmissä taloissa ehkä. Ei ainakaan kannata heti luovuttaa :)
VastaaPoistaEn luovuta. Onneksi kirjoittaminen on työtä, jossa ikä ei haittaa ennen kuin toimintakyky lopullisesti pettää.
Poista