En ole kertonut, mitä lastenkirjan käsikirjoitukselle tapahtui sen jälkeen, kun sain siitä hyvän palautteen ohjaajaltani. Tuostahan on jo kuukausi aikaa.
Lähetin käsikirjoituksen sähköpostilla kuuteen eri kustantamoon. En korjannut tai muuttanut siitä enää mitään, katsoin vain, että sivunumerot ja muut ovat kohdallaan.
En tiedä, mitä käsikirjoitukselle tämän jälkeen on tapahtunut. Oletan, ettei vielä mitään. Kun viimeksi olin samalla asialla 1990-luvun puolivälissä, vastaus tuli 6-9 kuukauden kuluttua. Nyt on mennyt vasta vajaa kuukausi. Vastauksia alkaa todennäköisesti tulla joskus keväällä.
Nyt kuuluisi sanoa jotain sellaista kuin että "eihän sitä tietenkään julkaista, kunhan kokeilin". En sano. Miksi minä olisin edes lähettänyt käsikirjoitukseni minnekään jos itsekin pitäisin sitä niin huonona, ettei sitä ikinä julkaista? Se ei ole huono. Ei mikään huippu, mutta huono se ei ole.
Todennäköisyys on tietysti tosi pieni. Tämä sentään täytyi sanoa.
Kerron kyllä, miten käsikirjoituksen matka tällä kertaa etenee.
Nyt keskityn kirjoittamaan tutkimussuunnitelmaani. Olen myös ilmoittautunut tutkimus- ja havainnointimenetelmien kurssille, joka valitettavasti pääsee alkamaan vasta tammikuussa. Ajattelin, että olisin tässä joulun tienoilla ehtinyt suorittaa sen kun muuta ei oikein ole.
Paitsi joulu, se on.
Olin tänään kirjakaupassa lahjaostoksilla. Vieressäni kaksi naista tapasi toisensa, olivat tuttuja. Siinä käytiin joulunalusajan tavallisin vuoropuhelu.
- Missä te ootte joulun?
- Ihan kotona vaan. Meille tulee Simon vanhemmat ja mun sisko perheineen.
- Niin mekin, kotona ihan. Aattona tulee appivanhemmat ja joulupäivänä mennään mun veljen luo syömään.
Tässä ei ollut mitään erikoista. Huvittaa vain se into, jolla me haluamme tietää, missä ja kenen kanssa ihmiset viettävät joulun. Kiinnostaako se muka oikeasti jotakuta?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti