lauantai 21. toukokuuta 2016

Varovasti kerron, että...




Tämä maisema jäi eilen taakseni kun kävelin Jyväskylän yliopiston Agorasta kohti rautatieasemaa. Jyväskylä-viikonloput on nyt käyty, ainakin tältä erää.

Aloitimme kandidaatintutkielmien opponoinnin perjantaina ja jatkoimme lauantaina. Oma työni oli viimeisenä. Mitään uusia kehittämisehdotuksia, sellaisia, joita en olisi jo tiennyt, ei tullut. Työn korjailu ei enää vaikuta arvosanoihin, mutta jos ja kun luovutamme ne yliopiston kirjastoon, on mukava, jos pisteet ovat oikeilla paikoilla. Mistä pääsenkin siihen, että lähdeviittausteni pisteet olivat väärin. Nyt, kun katson työtäni, en voi käsittää mitä olen ajatellut pisteitä roiskiessani.

Mitä tästä opimme?
Sen, että kun mielesi tekee painaa palautusnappia ja olet umpikyllästynyt omaan työhösi
malta mielesi
ja lue työ huolellisesti vielä kerran.

Tämä vinkiksi uusille opiskelijoille.

Saimme töistämme arvosanat ja kaikesta huolimatta sain omastani kiitettävän. Ehkä uskallan tämän tässä kertoa, vaikka arvosanoja ei ole vielä kirjattu opintosuoritusotteisiin. Arvosanaan vaikutti myös "huolellinen opponointi", kuten opettaja huomautti.

Olen tietysti tyytyväinen. Jopa onnellinen, jos oikein rohkeaksi heittäydyn.

Kirjoittamisen aineopinnoissa kandidaatintutkielma on ainoa, mitä ei voi tehdä etänä. Proseminaariin (4 op) ja Kandidaatintutkielmaan (6 op) jaettu jakso oli kuitenkin todella hyvin ja opiskelijaystävällisesti järjestetty: ryhmämme kokoontui fyysisesti Jyväskylässä vain kolme kertaa ja loput kokoontumiset hoidettiin Connect-istuntoina eli etänä. Säästimme aikaa ja rahaa mutta säilytimme tärkeän tuntuman ryhmään ja opettajaan. Kiittelimme järjestelyä jo paikan päällä eilen, mutta haluan vielä sanoa kiitos Jyväskylän yliopiston avoimelle yliopistolle ja opettajallemme Nora Ekströmille.

Terv. nimim. tyytyväinen opiskelija


2 kommenttia:

  1. Onnea kiitettävästä! Huomasin taidehissan kirjatenttejä tehdessäni, että olikin mukavaa saada nelonen, kun on tottunut Samkissa ennaltamäärättyyn ykkös- ja kakkosputkeen. Eikun sain piirretyt kirjaimet- & värijaksosta kolmosen, kun Veiko ei ollut ainut arvioitsija! En ole tosiaan kauheasti kiinnittänyt huomiota arvosanoihin näissä aikuisopinnoissani, useimmiten merkitystä on ollut vain sillä, että rämpii eteenpäin rimaa hipoen. Varsinkin TAOKin opeopinnot oli semmoista tuubaa, että niitä ei voinut ottaa tosissaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Veiko kuulostaa niin mielenkiintoiselta, että pitäisi päästä näkemään.

      Arvosanoilla ei ole muuten väliä, mutta perusopinnoista on pakko saada keskiarvoksi kolmonen, aineopintoihin ei pääse muuten. Ja onhan se itselle mukavaa, jos pärjää vähän paremmin kuin ihan huonosti.

      Poista