Näytetään tekstit, joissa on tunniste Minna Canth. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Minna Canth. Näytä kaikki tekstit

perjantai 6. tammikuuta 2017

Kulttuurimatkalla pääkaupungissa

Käytiin Kansallisteatterissa katsomassa Canth. Ostin liput joululahjaksi miehelleni ja kuten olin laskelmoinut, pääsin mukaan. Olimme yötä hotelli Arthurissa Vuorikadulla - kyllä, juuri siinä entisessä Hospizissa, joka oli Aino Kallaksen kantapaikka. Hotellivalinta ei tietenkään ollut sattuma eikä yöpyminen sinä hotellissa ensimmäinen laatuaan.

Hotellissa on nykyään Aino Kallas -huone, kauniisti jugend-tyyliin sisustettu. Yö siinä huoneessa maksaa 100-250 euroa sesongista riippuen. Kysyin asiaa tänään, kun teimme lähtöä. Minulle kyllä riittää sekin, että saan olla samoissa tiloissa idolini kanssa - no, onhan tässä sata vuotta välissä, mutta kuitenkin.

Canth oli sekava. Jos tuntee Canthin tekstit, hänen elämänvaiheensa, Ida Aalbergin elämänvaiheet, Kaarlo Bergrothin elämänvaiheet sekä suomalaisen teatterin syntyhistorian niin sitten pysyy kärryillä näytelmän tapahtumissa. Jos ei tunne, kannattaa ehkä mennä katsomaan jotain toista näytelmää.

En ole vieläkään täysin toipunut flunssasta tai mitä se nyt onkaan. Yskä on kiusallista. Luulin, että pystyisin olemaan yskimättä teatterinäytännön ajan, varsinkin, kun varasin laukkuuni väkeviä pastilleja.
Yskimättömyys olisi saattanut onnistua, ellen olisi tempaissut väkevää pastillia väärään kurkkuun ja ollut vähällä tukehtua.

Nolotti, kylläpä nolotti.

keskiviikko 16. lokakuuta 2013

Vihdoinkin asiaan

Nyt otan vähän sanojani takaisin kirjallisuuden opiskelun ankeudesta. Kotimaisen kirjallisuuden historian kurssi on nyt lopulta sitä, mitä kuvittelin tämän olevan.

Eipä tästä kurssista saa kuin kaksi opintopistettä, mutta sen korvannee työn hauskuus. Painelin innoissani kirjastoon etsimään sopivia kirjoja ja nyt pöydällä vieressäni odottavat Minna Canthin Kertomuksia, Canthin elämäkerta, Elina Vaaran elämäkerta, Vaaran Hopeaviulu, Eino Leinon Juhana Herttuan ja Catharina Jagellonican lauluja, Hannu Mäkelän Eino Leino, Elämä ja runo Marja-Liisa Vartion elämäkerta, Vartion Kaikki naiset näkevät unia ja Leena Kirstinän Kirjallisuutemme lyhyt historia. Tämä valikoima ei tietenkään edusta koko kotimaisen kirjallisuuden historiaa, mutta toimii työkaluina oppimistehtävän tekemisessä.

Otin ensimmäiseksi käsittelyyn Canthin, hän saa edustaa vuosisadan vaihteen realismia. Leino pääsee pramille kansallisen uusromantiikan kohdalla, Elina Vaara kertoo Tulenkantajista ja Vartio suomenkielisistä modernisteista.

Marja-Liisa Vartio oli luonteva valinta siksi, että luin Kaikki naiset näkevät unia kesällä ja luen parhaillaan hänen elämäkertaansa. Tuon Leinon Elämä ja runot luin senkin kesällä, samoin Canthin Kertomuksia. Juhana Herttuan ja Catharina Jagellonican laulut ovat erikoisen mielenkiintoisia, sillä nehän Leino kirjoitti Aino Kallakselle.

Kirjoituskurssilla käymme tämän viikon verkkokeskustelua verkkokirjoittamisesta. Esillä ovat olleet jo ainakin blogit ja facebook.

Jotkut pitävät facebookia turhana ja jopa vaarallisena (en nyt puhu kurssikavereistani), mutta minusta se on hauska ja hyödyllinen. Olen ihan oikeasti saanut sen kautta apua esimerkiksi jutun tekemisessä tai selvittänyt jonkun muun kysymyksen nopeasti ja helposti. Sitä kautta tulee myös sovittua kavereiden tapaamisia kasvotusten.

Välillä ajattelen, että miksi minulla on facebook-kavereita, jotka tuskin tunnistavat minua jos tulevat vastaan? Mutta sitten taas päättelen, että se on sitä verkostoitumista ja noistakin tuttavuuksista voi joskus olla hyötyä työssä. Kai hekin ovat ajatelleet hyötyvänsä minusta, kun ovat kaveriksi pyytäneet.

Vähänpä siellä mitään oikeita kavereita on. Minulla taitaa olla noin 80 nimeä kaverilistassa, mutta kuinka monelle voin soittaa, jos tarvitsen ystävän olkapäätä? Yhdelle. Kahdelle. Kolmelle korkeintaan.

Facebookin vaarallisuus on kyllä liioittelua. Mikä pakko sinne on laittaa alaoven koodi ja pankkitunnukset? 

Ei mikään, tietenkään.