Kieliopinnot hyväksyttiin!

Sain äsken Jyväskylän yliopistolta sähköpostia: kaikki Turussa suorittamani kieliopinnot on hyväksytty myös Jyväskylässä. Tämä tarkoittaa sitä, että minun ei todellakaan tarvitse enää suorittaa kandidaatintutkintoa varten yhtään kurssia.

Päivän hyvä uutinen, kiitos, Jyväskylä!

Mitä ihmettä nyt teen?

Tänään olisin halunnut mennä kesäterassille ja juoda yhden jääkylmän siiderin tai peräti lasin kuohuviiniä. Tai sitten olisin halunnut kävellä jokirantaa ja ostaa jäätelökioskilta pehmiksen, istua penkille, syödä ja katsella ihmisiä kaikessa rauhassa.

Tänään minä olisin halunnut ihan vähän juhlia, sillä tänään oli viimeinen kerta englanninkurssilla ja nyt edessä ei ole mitään ennen syyskuuta, jolloin toivottavasti olen taas englantia opiskelemassa.

En kumminkaan juhlinut, syistä, jotka eivät tähän kuulu. Tulin kotiin, lojuin vähän aikaa television edessä ja aion pian mennä nukkumaan. Jostain iski ihan kauhea väsymys mikä ehkä johtuu siitä tiedosta, että olen opiskellut tauotta syksystä 2011 ja nyt edessä on ainakin kolmen kuukauden tauko. Tahti nyt ei ole ollut mitenkään kova, mutta on siinä sentään siinäkin ollut tekemistä.

Olen nyt opiskellut kirjoittamista yhteensä 90 opintopisteen verran, suomen kieltä 25 op, kirjallisuutta 30 op, aikuiskasvatustiedettä 25 op ja lisäksi kieliopinnot.

Nyt toivon, että kaikki opittu tiivistyy minun päässäni joksikin suurenmoiseksi joka vaatii päästä ulos ja kansien väliin enkä minä voi tehdä mitään muuta kuin antaa sen tulla.

Oi. Voisiko niin käydä?

Tai jos ei suurenmoiseksi, niin joksikin edes.

Viimeinen palaute tuli tänään

Pieniä kuulumisia:

sain terapiakirjoittamisen kurssista palautteen. Arvosana on kolmonen ja palaute tosi lyhyt. Opettajia taitaa jo kevät painaa, ketäpä ei.

Englanninkurssilla käsittelimme tänään kokoussanastoa: mitä ja ketkä tekevät kokouksissa koska ja kuinka. Ei ollut mielenkiintoisinta mitä voi kuvitella, ei ihan helppoakaan. Näin kurssin loppupuolella meidän on myös pidettävä suullinen esitys jostakin itsellemme mieluisasta aiheesta. Kuulimme tänään ensimmäisen esityksen, se koski kemikaalitankkereita, niiden rakennetta ja lastausta. Oma esitykseni on ensi viikolla ja se tulee käsittelemään kirjoittamista.

Kirjojen käsikirjoituksista ei ole kuulunut mitään. Katsoin tänään, että esim. Tammi lupaa vastauksen viimeistään puolen vuoden päästä. Siitä, kun lähetin genreenharjaantumiskurssilla kirjoittamani lastenkirjan Tammeen, tuli 16.5. kuluneeksi puoli vuotta.

Vapaa-ajan ongelma

Olen valmistautunut Jyväskylässä viikonloppuna odottavaan opponointiin. Tarkoitus on, että me opponointiparit tarkastelemme toistemme töitä ja annamme niistä palautetta myönteisessä hengessä.

Ei muuten ole ihan vasemman käden hommaa. Miksi onkin aina paljon helpompi nähdä toisen tekemisissä se mikä ei toimi kuin se, mikä toimii?

Omasta kandidaatintyöstäni tiedän jo nyt, että siellä on pari-kolme kappalejakoa koskevaa virhettä, yksi kömmähdys lähdeluettelossa ja sokerina pohjalla todennäköisesti lähdeviittausten pisteet väärissä paikoissa. En näköjään pysty opiskelemaan niin paljon enkä niin uutterasti, että oppisin laittamaan pisteet paikoilleen. Olen täysin alistunut tähän seikkaan joka on vaivannut minua yliopisto-opintojeni alusta asti.

Tällä viikolla, kandidaatintyön jättämisen jälkeen, olen muutaman kerran havahtunut ihmeelliseen tunteeseen: en tiedä, mitä tekisin. Edessä on monta tuntia vapaata aikaa, eikä minulla ole mitään pakollista kirjoitettavaa. Lehtijututkin on siinä kohtaa kaikki tehty. Vielä ihmeellisempää on se, että tästä on tulossa pysyvää, kirjoittamiset on ainakin tältä erää kirjoitettu.

Tätä asiaa täytyy vakavasti miettiä, mutta ehkä teen sen vasta Jyväskylän jälkeen.

Englanninkurssilla on mennyt ihan hyvin. Huomenna puhumme joistain tilastoista ja sen semmoisista. Tai ainakin yritämme.

Lopullista ja kiistanalaista

Kandidaatintyö on valmis, niin valmis kuin tässä vaiheessa voi olla. Se tarkoittaa sitä, että opponoinnin jälkeen saatan joutua vielä viilaamaan jonkun pilkun, mutta isoja muutoksia ei voi eikä saa tulla. Palautin työni äsken Optimaan. Ensi viikolla opettajat lukevat sen ja viikon päästä olen itse Jyväskylässä kuulemassa, mitä opponoijani ynnä muut sanovat siitä.

Nyt olen kirjoittanut - maturiteettia lukuunottamatta - kaikki suomeksi kirjoitettavat, kirjoittamisen aineopintoihin kuuluvat opiskelutehtävät.

Englannin suullinen kurssi jatkuu. Viime viikolla me keskustelimme siellä mm. siitä, pitääkö lasten saada olla koulusta pois lomamatkojen takia. Osallistuin keskusteluun neljän hengen ryhmässä ja olin siinä ainoana sitä mieltä, ettei pidä. Miksikö? Siksi, että lomalle lähtö kesken koulutyön osoittaa koulutyön väheksymistä, opettaa lapsille, että vanhemmat arvostavat lomanviettoa enemmän kuin lastensa tärkeintä työtä ja myös siksi, että lasten eriaikainen lomailu aiheuttaa opettajille lisätyötä ja voi jättää lapset jälkeen opinnoissaan.

En ymmärrä, miksi lomamatkat olisivat kansalaisoikeus, vieläpä niin, että niille lähdetään milloin tahansa milloin halvimmalla päästään.

Tunsin todellakin olevani yksin tämän mielipiteen kanssa. Kuulin, miten sammal ja jäkälä kasvoivat pääni päällä.

Kärsivällisyys, itsekieltäymys ja velvollisuus ovat hienoja ja kannatettavia asioita: kannatamme lämpimästi, joskus jopa kiivaasti sitä, että muut elävät niiden mukaan.

En taatusti puhu sinulle mitään

Seisoin tänään iltapäivällä vähän vaille viisi kauppakorkeakoulun käytävällä muutaman muun ihmisen kanssa. Me odotimme, että opettaja tulee ja päästää meidät sisään luokkaan, jossa kohta alkaisi tunti.

Seisoimme vaiti. Muutamat löysivät kiinnostavaa katsottavaa kännyköistään. Minä tarkastelin äärimmäisen mielenkiintoista seinää. Joku seisoi mitään tekemättä ja näkemättä, kuin kuollut.

Missään tapauksessa emme sanoneet sanaakaan toisillemme.

Olimme menossa kommunikaatiokurssille. English Communications Skills. Kunhan ovi avautuisi, ryhmä mykkiä puhkeaisi kuin ihmeen kautta puhumaan englanniksi.

Mikä tuli todistettua.

Olen siis osaltani aloittanut englannin suullisen taidon kurssin joka alkoi jo viime viikolla. Olin kaksi ensimmäistä kertaa pois enkä nyt saa olla enää yhtään jos aion päästä läpi.

Ajattelin etukäteen, että selviän varmasti kurssilta, mutta että muut siellä puhuvat paljon sujuvammin, nuoria kun ovat. Nyt huomasin senkin ennakkoluulon vääräksi. Miten olenkin kuvitellut, että kaikki nuoret osaavat nykyään englantia vaikka kuinka hyvin ja ääntävät kuin paikalliset.

Kauppakorkeakoululla ei muuten ole mitään tekemistä kurssin kanssa, kunhan on antanut tilansa kesäyliopiston käyttöön. Huomenna taas sinne, torstaina samaten. Niin kuluu tämä toukokuun loppu.