Näytetään tekstit, joissa on tunniste kandidaatintyö. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kandidaatintyö. Näytä kaikki tekstit

lauantai 11. kesäkuuta 2016

Näin minä tein kandidaatintyöni

Kun aloitin omaa kandidaatintyötäni, yritin googlettaa muiden kokemuksia ja vinkkejä omiensa tekemisestä. En löytänyt oikein mitään, mistä olisi ollut apua. Niinpä kerron nyt miten tein omani ja toivon, että joku saa tästä apua ja osviittaa.


 Työni kansilehti on kuvassa vielä keskeneräinen, valmista en ole näköjään tulostanut enkä saanut siitä tähän hätään kuvaa. Työni lopullinen nimi on siis "Ja niin olen täällä - kuin vapaaehtoinen vanki. Unelma vapaan kirjailijan elämästä".

Aloitimme kandidaattiseminaarin viime syksynä, syksyllä 2015. Kokoonnuimme Jyväskylän yliopistolla ja esittelimme alustavia aiheitamme. Siinä vaiheessa omat ajatukseni vielä harhailivat, enkä ollut ollenkaan vakuuttunut aiheestani: ajattelin tehdä tutkielman siitä, miten vapaasti vapaa kirjailija voi päättää, millaisia töitä tekee tai jotain sinne päin. Halusin jo tuolloin tutkia vapaan kirjailijan elämää, sitä, mitä tuo himottu vapaus tarkoittaa, mutta pidin aihetta liian laajana kandidaatintyöhön. Ohjaajamme Nora Ekström oli kuitenkin sitä mieltä, että vapaus mahtuu näiden kansien väliin ja siitä sitten tutkimukseni tein.

Syyspuoli oli varattu suunnitelmien tekoon. Lukuvuoden aikana olemme kokoontuneet kolme kertaa fyysisesti Jyväskylässä ja muistaakseni kolme kertaa tietokoneen välityksellä eli connect-istuntoon. Varsinaiseen kirjoitustyöhön pääsin vasta keväällä. Sitä ennen olin tehnyt suunnitelman työstä ja etsinyt käytettävät lähteet sekä haastateltavan. Haastattelin yhtä vapaana kirjailijana työskentelevää ihmistä minkä lisäksi käytin lähteinä aihetta sivuavia tieteellisiä tutkimuksia ja muuta kirjallisuutta.

Kirjoitin tutkielman lähes kokonaan pääsiäisenpyhinä. Valmiina oli siihen mennessä vain johdanto. Pääsiäisen jälkeen palautimme työt ohjaajalle ja saimme seuraavassa connect-istunnossa ohjeita työn viimeistelyä varten. Oma työni kelpasi aika hyvin sellaisenaan, jouduin lisäämään vain pienen teoriaosuuden, muutaman lauseen.

Toukokuussa tapasimme taas Jyväskylässä ja esittelimme valmiit työt samalla kun opponoimme toisen opiskelijan tutkielman. Saimme alustavat arvosanat töistämme; sain omastani kiitettävän eli nelosen ja arvosana myös pysyi loppuun saakka. Viimeisen Jyväskylä-tapaamisen jälkeen saimme vielä tehdä pieniä korjauksia töihimme. Minulla se tarkoitti väärin merkittyjen pisteiden paikkojen vaihtamista ja muutamia muita pikku juttuja. Sain kritiikkiä myös yhdestä kappaleesta, joka ohjaajan mielestä olisi pitänyt muuttaa toiseen paikkaan, mutta sitä en tehnyt.

En kokenut työn tekemistä mitenkään vaikeana enkä suurena. Vaikeinta oli päättää aihe ja löytää lähteitä. Itse kirjoittaminen sujui helposti ja kun työ sai olla vain korkeintaan noin 25 sivua pitkä, se ei ollut senkään takia vaativa. Olen kuitenkin kirjoittanut lähes jokaisella kirjoittamisen kurssilla lähes yhtä pitkiä oppimistehtäviä ja kun vielä muutenkin etsin työkseni tietoa ja kirjoitan siitä, niin tämä meni vähän niin kuin muiden joukossa.

Alussa kuvittelin, että yhden kirjailijan haastatteleminen ei riitä, mutta huomasin kyllä nopeasti, että useampi olisi ollut liikaa. Näihin sivumääriin ei mahdu kovin paljon asiaa, sillä 25 sivuun lasketaan myös kansilehti, sisällysluettelo, lähdeluettelot, tiivistelmä, johdanto ja loppupäätelmät. Itse asia, se, mitä jokainen haluaa lukea kun ottaa tällaisen työn käteensä, pitää ahtaa muutamalle sivulle. Paljon kiinnostavaa jää kertomatta.

Se, mistä olin todella tyytyväinen ja kiitän itseäni on se, että tein kirjoitustyön ajoissa, silloin pääsiäisenä. Jos tapojeni mukaan olisin lykännyt kirjoittamista viimeiseen iltaan, olisin ollut pulassa. Ottakaa tämä opiksenne, jos sitä täältä etsitte.

Tutkielmani löytyy myös Jyväskylän yliopiston kirjaston kokoelmista.

Työn yläotsikko on muuten napattu Aino Kallaksen päiväkirjasta ja Kallas esiintyy muuallakin tutkielmassani.

torstai 9. kesäkuuta 2016

Hidasälyinen huipulla

Suoritusmerkintä englannin suullisesta kurssista on tullut. Kurssista sai vain hyväksytyn tai hylätyn ellei erikseen pyytänyt arvosanaa. En pyytänyt - olisiko ehkä pitänyt?

Kandidaattiryhmämme ja -seminaarimme loppukeskustelu Optimassa on käyty. Kerrassaan mitään ei ole nyt tehtävissä. Se tarkoittaa myös sitä, ettei minulla ole kovin kummoista kerrottavaa täällä blogissa ellen sitten eksy vallan sivuraiteille. Mietin jo blogin lopettamistakin mutta sitten ajattelin, etten voi tehdä sitä kun joku ehkä haluaa tietää, mitä niille kustantamoissa edelleen makaaville käsikirjoituksilleni lopulta tapahtuu.

Uskokaa pois, sen minäkin haluan tietää, totisesti. Odotellaan siis yhdessä ja yritetään kuluttaa aikaa.

Optimassa meidän opettajamme onnitteli minua siitä, että olen saanut aineopinnot päätökseen. Itse en osannut ajatella, että tämä olisi vielä onnittelujen arvoinen asia, odotan niitä vasta sitten, kun saan joskus todistuksen tutkinnon suorittamisesta.

Tarkemmin ajatellen asia kumminkin on onnittelujen väärti. Olen nyt saanut - paljon ja perusteellisesti - parasta kirjoittamisen opetusta mitä Suomessa voi.

Pahus vieköön. Niin muuten olen.

tiistai 31. toukokuuta 2016

Se kuuluisa hylsy

Tältä se näyttää. Tämä on ihan oikea Hylsy, tuoreeltaan omasta sähköpostistani kopioitu:

"Arvoisa vastaanottaja

Parhaat kiitokset lähettämästäsi kirjaehdotuksesta, johon olemme mielenkiinnolla tutustuneet. Valitettavasti joudumme toteamaan, ettemme kuitenkaan voi sisällyttää sitä kustannusohjelmaamme.

Kunnioittavasti,

KUSTANNUSOSAKEYHTIÖ OTAVA

Lasten ja nuorten kirjat"

Tämä hylsy koski helmikuussa lähettämääni lasten kuvakirjatekstiä. Halusin vain näyttää, millainen kustantamojen hylkäyskirje on. Minä olen siis se "Arvoisa vastaanottaja" ja todennäköisesti myös "Lasten ja nuorten kirjat" on joku ihminen, vaikka hän ei nimeään kerrokaan.

Muuten kuuluu hyvää. Opintosuoritusotteeseeni on nyt kirjattu kandidaatintyön kiitettävä arvosana, englanninkurssilla olen jo pitänyt oman suullisen esitykseni ja enää yksi kurssikerta on jäljellä ja sitten edessä on vain pitkä kesä, jonka kuluessa (liian pian) ei tarvitse ajatella mitään opiskelujuttuja.

Enkä edes valehtele kun sanon, ettei tuo hylsy kirpaissut kuin pienen hetken.

lauantai 28. toukokuuta 2016

Mitä minä todella haluan

Palautin äsken lopullisen version kandidaatintyöstäni. Korjasin väärässä paikassa olleet pisteet (toivon mukaan) oikeisiin paikkoihin ja siistin työtä vähän muutenkin. Nyt, kun olen palauttanut sen Koppaan en aio ajatella koko asiaa. En, sillä keksisin kuitenkin jonkun asian, joka olisi pitänyt vielä korjata.

Kandidaatintutkielmajakso ei kuitenkaan ole lopussa. Käymme vielä loppukeskustelun Optimassa, se korvaa tällä kertaa oppimispäiväkirjan.

Odotan jotain helpotuksen tunnetta, mutta epäilen, ettei sellaista tule. Sen sijaan ehkä tulee polte uusiin opintoihin, vaikka olen jo monelle sanonut, etten aio jatkaa maisteriopintoihin. Eikä niihin pääseminen tietenkään edes olisi varmaa.

Opiskelu on miellyttävän työlästä ja asiallisen tuntuista hommaa. Siinä ei ehdottomasti ole mitään vikaa. Mutta onko se sitä, mitä minä todella haluan tehdä vai vain sen todella halutun aloittamisen välttelyä? Miksi minä edes opiskelen kirjoittamista kun en tee sitä ainakaan siksi, että voisin opettaa kirjoittamista muille?

Opettaakin voin ja onhan se jopa hauskaa, mutta kyllä minä ennen muuta haluan osata itse kirjoittaa.


lauantai 21. toukokuuta 2016

Varovasti kerron, että...




Tämä maisema jäi eilen taakseni kun kävelin Jyväskylän yliopiston Agorasta kohti rautatieasemaa. Jyväskylä-viikonloput on nyt käyty, ainakin tältä erää.

Aloitimme kandidaatintutkielmien opponoinnin perjantaina ja jatkoimme lauantaina. Oma työni oli viimeisenä. Mitään uusia kehittämisehdotuksia, sellaisia, joita en olisi jo tiennyt, ei tullut. Työn korjailu ei enää vaikuta arvosanoihin, mutta jos ja kun luovutamme ne yliopiston kirjastoon, on mukava, jos pisteet ovat oikeilla paikoilla. Mistä pääsenkin siihen, että lähdeviittausteni pisteet olivat väärin. Nyt, kun katson työtäni, en voi käsittää mitä olen ajatellut pisteitä roiskiessani.

Mitä tästä opimme?
Sen, että kun mielesi tekee painaa palautusnappia ja olet umpikyllästynyt omaan työhösi
malta mielesi
ja lue työ huolellisesti vielä kerran.

Tämä vinkiksi uusille opiskelijoille.

Saimme töistämme arvosanat ja kaikesta huolimatta sain omastani kiitettävän. Ehkä uskallan tämän tässä kertoa, vaikka arvosanoja ei ole vielä kirjattu opintosuoritusotteisiin. Arvosanaan vaikutti myös "huolellinen opponointi", kuten opettaja huomautti.

Olen tietysti tyytyväinen. Jopa onnellinen, jos oikein rohkeaksi heittäydyn.

Kirjoittamisen aineopinnoissa kandidaatintutkielma on ainoa, mitä ei voi tehdä etänä. Proseminaariin (4 op) ja Kandidaatintutkielmaan (6 op) jaettu jakso oli kuitenkin todella hyvin ja opiskelijaystävällisesti järjestetty: ryhmämme kokoontui fyysisesti Jyväskylässä vain kolme kertaa ja loput kokoontumiset hoidettiin Connect-istuntoina eli etänä. Säästimme aikaa ja rahaa mutta säilytimme tärkeän tuntuman ryhmään ja opettajaan. Kiittelimme järjestelyä jo paikan päällä eilen, mutta haluan vielä sanoa kiitos Jyväskylän yliopiston avoimelle yliopistolle ja opettajallemme Nora Ekströmille.

Terv. nimim. tyytyväinen opiskelija


keskiviikko 18. toukokuuta 2016

Vapaa-ajan ongelma

Olen valmistautunut Jyväskylässä viikonloppuna odottavaan opponointiin. Tarkoitus on, että me opponointiparit tarkastelemme toistemme töitä ja annamme niistä palautetta myönteisessä hengessä.

Ei muuten ole ihan vasemman käden hommaa. Miksi onkin aina paljon helpompi nähdä toisen tekemisissä se mikä ei toimi kuin se, mikä toimii?

Omasta kandidaatintyöstäni tiedän jo nyt, että siellä on pari-kolme kappalejakoa koskevaa virhettä, yksi kömmähdys lähdeluettelossa ja sokerina pohjalla todennäköisesti lähdeviittausten pisteet väärissä paikoissa. En näköjään pysty opiskelemaan niin paljon enkä niin uutterasti, että oppisin laittamaan pisteet paikoilleen. Olen täysin alistunut tähän seikkaan joka on vaivannut minua yliopisto-opintojeni alusta asti.

Tällä viikolla, kandidaatintyön jättämisen jälkeen, olen muutaman kerran havahtunut ihmeelliseen tunteeseen: en tiedä, mitä tekisin. Edessä on monta tuntia vapaata aikaa, eikä minulla ole mitään pakollista kirjoitettavaa. Lehtijututkin on siinä kohtaa kaikki tehty. Vielä ihmeellisempää on se, että tästä on tulossa pysyvää, kirjoittamiset on ainakin tältä erää kirjoitettu.

Tätä asiaa täytyy vakavasti miettiä, mutta ehkä teen sen vasta Jyväskylän jälkeen.

Englanninkurssilla on mennyt ihan hyvin. Huomenna puhumme joistain tilastoista ja sen semmoisista. Tai ainakin yritämme.

lauantai 14. toukokuuta 2016

Lopullista ja kiistanalaista



Kandidaatintyö on valmis, niin valmis kuin tässä vaiheessa voi olla. Se tarkoittaa sitä, että opponoinnin jälkeen saatan joutua vielä viilaamaan jonkun pilkun, mutta isoja muutoksia ei voi eikä saa tulla. Palautin työni äsken Optimaan. Ensi viikolla opettajat lukevat sen ja viikon päästä olen itse Jyväskylässä kuulemassa, mitä opponoijani ynnä muut sanovat siitä.

Nyt olen kirjoittanut - maturiteettia lukuunottamatta - kaikki suomeksi kirjoitettavat, kirjoittamisen aineopintoihin kuuluvat opiskelutehtävät.

Englannin suullinen kurssi jatkuu. Viime viikolla me keskustelimme siellä mm. siitä, pitääkö lasten saada olla koulusta pois lomamatkojen takia. Osallistuin keskusteluun neljän hengen ryhmässä ja olin siinä ainoana sitä mieltä, ettei pidä. Miksikö? Siksi, että lomalle lähtö kesken koulutyön osoittaa koulutyön väheksymistä, opettaa lapsille, että vanhemmat arvostavat lomanviettoa enemmän kuin lastensa tärkeintä työtä ja myös siksi, että lasten eriaikainen lomailu aiheuttaa opettajille lisätyötä ja voi jättää lapset jälkeen opinnoissaan.

En ymmärrä, miksi lomamatkat olisivat kansalaisoikeus, vieläpä niin, että niille lähdetään milloin tahansa milloin halvimmalla päästään.

Tunsin todellakin olevani yksin tämän mielipiteen kanssa. Kuulin, miten sammal ja jäkälä kasvoivat pääni päällä.

Kärsivällisyys, itsekieltäymys ja velvollisuus ovat hienoja ja kannatettavia asioita: kannatamme lämpimästi, joskus jopa kiivaasti sitä, että muut elävät niiden mukaan.