Kuinka kirjoitan kuunnelman

Tämä ei ole mikään kuunnelmankirjoitusopas, vaikka otsikosta voi niinkin päätellä. Otsikko on ennemminkin kysymys kuin vastaus.

Sain draamakurssista nelosen ja samalla siunauksen suunnitelmalle, jossa hahmottelin viimeisen kurssin tehtävääni. Aion siis kirjoittaa kuunnelman.

Tehtävä tuntuu juuri nyt mahdottomalta. En kuitenkaan sure sitä sillä tiedän, että pian helpottaa. Kun joku kirjoitustehtävä tuntuu vaikealta lohdutan itseäni ajattelemalla, että koskaan mikään kirjoitustyö ei ole jäänyt tekemättä sen takia, etten olisi keksinyt mitään. Tuskin nytkään jää.

Kuunnelmani on jo nyt ollut prosessi. Kirjoitin proosakurssilla pienen tarinan, josta en aikonut tehdä sen enempää. Työn arvioinut opettaja oli kuitenkin sitä mieltä, että tarina oli kiinnostava ja siitä voisi kirjoittaa vaikka kirjan. Niinpä jalostin tarinastani draamakurssilla kuunnelma-aihion ja kirjoitin pari kohtausta.

Kun odotin palautetta draamakurssin tehtävästä luin joitain kuunnelmaselostuksia ja -arvioita. Niissä tunnuttiin puhuttavan niin taidokkaista töistä, että menetin jo uskoni omaan kuunnelmaideaani. Se alkoi tuntua liian yksinkertaiselta ja myös vanhanaikaiselta. Uskoni palasi, kun draamakurssin opettaja nimitti palautteessa ideaani "kiinnostavaksi" ja "herkulliseksi". 

Tästä kirjoittamisessa paljolti on kysymys: uskosta omiin ideoihin. Täytyy uskaltaa valita monien, tulevien ja menevien ideoiden joukosta yksi ja sitten uskoa siihen.

En vielä tiedä, voinko kirjoittaa kuunnelmani valmiiksi. Tehtävän sivumäärä on rajattu ja saattaa olla, että sivuja tarvittaisiin enemmän kuin niitä on lupa käyttää. Annetulla määrällä pääsen kuitenkin pitkälle.

Kunhan nyt ensin aloittaisin.

Romaanin kirjoittamisesta

Sain eilen illalla palautteen kirjoittamisen proosakurssista. Numeroksi tuli nelonen, kiitettävä vaan ei erinomainen.
Proosakurssi oli minulle tärkein tähänastisista, tein sen eteen tosi paljon työtä. Siksi tuntui hyvältä, että palautteen antanut opettaja oli paneutunut asiaan tai ainakin antoi sen vaikutelman; palaute oli viisi sivua pitkä ja sain siitä tärkeitä vinkkejä ja uusia näkökulmia kirjoittamiseen.

Yksi osa proosakurssin oppimistehtävästä oli hahmotella romaani ja kirjoittaa siitä muutaman sivun aloitus.

Suhtaudun romaanin kirjoittamiseen äärimmäisellä kunnioituksella. Olen ajatellut, että jos sellaiseen suurhankkeeseen kuin kirjan kirjoittaminen ryhtyisin, suunnittelu- ja valmistelutyöhön menisi tosi paljon aikaa. Kuka sitä nyt kylmiltään mitään romaaneja kirjoittaa.

Olikin sitten huojentavaa lukea opettajan palautteesta, että tärkeintä kirjan kirjoittamisessa ei ole saada heti valmista aikaiseksi vaan ylipäätään kirjoitettua koko juttu kerran. Vasta sitten on aika katsoa, mitä lisätään tai otetaan pois tai muokataan jotenkin muuten. Eikä haittaa, vaikka ei itse olisi heti tyytyväinen omaan tekstiinsä.

Romaanin kirjoittaminen vaatii saman (tai lähes saman) romaanin kirjoittamista moneen kertaan. Se on vaivalloista työtä ja vie paljon aikaa.

Tämä on se Juttu.

Romaanin kirjoittaminen on prosessi, johon kuuluu paitsi kirjoittamista, myös taustatyötä, muokkaamista ja kypsyttelyä.Oma esimerkkiromaanini sijoittuu 1900-luvun alkuun ja sitä varten - jos sen todella kirjoittaisin - minun pitäisi opetella muun muassa entisajan maanviljelystä ja karjanhoitoa, jotta voisin uskottavasti kirjoittaa niistä.

Toinen hyvä ja herättävä asia eilisessä palautteessa koski oppimistehtävään kuulunutta kertomusta. Kirjoitin siis kertomuksen, johon olin aika tyytyväinen enkä nähnyt siinä juuri mitään korjaamisen varaa. Opettaja puolestaan ehdotti yhtä ja toista muutosta ja kun ajattelin asiaa huomasin, että sillä tavalla kertomuksestani tulisikin paljon kiinnostavampi.

Tämä on paljon sanottu, siis minulta. Tätä ei ehkä pitäisi tunnustaa, mutta eihän toisaalta ole mikään salaisuus, että kirjoittajat ja toimittajat eritoten voivat olla aika ärhäköitä tekstiensä päältä. "Sen kirjoitin minkä kirjoitin," lienee melko yleinen ajatus ainakin vanhemman toimittajapolven keskuudessa. Nuoret ovatkin jo tehneet enemmän ryhmätöitä ja opiskelleet prosessikirjoittamista.

Nykyään on muotia sanoa, että mennään nöyrällä asenteella jonnekin. Se on enimmäkseen ihan höpönhöpöä, sillä yrittäminen ja uhmakkuus kantavat paljon pidemmälle kuin nöyristely.
Nyt olen kuitenkin itse valmis yhtymään tähän nöyrästi menevien joukkoon. Kirjoittamisen opiskelusta saa ymmärtääkseni eniten irti, jos on valmis vähän nöyrtymään ja ottamaan opit kiltisti vastaan.

Edes sen verran, että ottaa vakavasti huomioon sen mahdollisuuden, ettei olekaan aina oikeassa.