Taas tajusin jotain uutta

Ei vieläkään tietoa proseminaarin aikataulusta ja pian on jo lokakuu...

Ennen seminaaria pitää tehdä ennakkotehtävä. Se ei ole sen kummempi kuin miettiä, mikä kirjoittamisen alueista kiinnostaisi noin tutkimusmielessä eniten. Minulle se on selvää: eniten kiinnostaa kirjoitusprosessi ja toiseksi eniten kirjoittamisen opettaminen.

Oma kirjoitusprosessini on nyt siinä vaiheessa, että lisäilen uutta tekstiä kertaalleen kirjoitettuun käsikirjoitukseen. Eilen sinne putkahti yksi uusi henkilökin.
En ole koskaan aikaisemmin tehnyt tällaista. Tai ei, nyt valehtelen: olen tehnyt yhden kerran, mutta siitä on kaksikymmentä vuotta aikaa eikä kai sitä enää lasketa.

Jossain kirjoittamisen opintojen vaiheessa joku opettajistani - tai joku muu - sanoi, että tärkeintä on saada teksti kirjoitettua kerran alusta loppuun. En silloin ihan ymmärtänyt, mitä hän tarkoitti. Olen aina ollut kärsimätön ja huono muuttamaan kirjoittamaani. Ei niin, ettenkö hyäksyisi ajatusta tekstin muokkaamisesta tai että kuvittelisin (enää) olevani niin hyvä kirjoittaja, että kirjoitan yhdellä istumalla täydellisen tekstin. Ei. Olen vain liian laiska. Nyt kuitenkin huomaan, miten mukavaa on muokata käsikirjoitusta, kun tietää, mitä siinä tapahtuu, näkee kokonaisuuden. Taidan nyt käsittää paremmin niitä, jotka hiovat käsikirjoituksiaan hiomasta päästyään eivätkä malttaisi luopua niistä.

Voi sentään.
 Freelance-toimittaja voi kitistä palkkioistaan ja olla sitä mieltä, että häntä riistetään, mutta kirjailijaa vasta riistetäänkin jos tuntipalkkoja lasketaan. Rahan takia ei kannata kirjailijaksi pyrkiä, ennemmin vaikka perhepäivähoitajaksi tai linja-autoa kuljettamaan.
Kävin eilen ostamassa tyttärenpojalle syntymäpäivälahjaksi kirjan. Kassalla huomattiin, että kirja myytiin alennuksella, vaikka sitä ei ollut hintalapussa. Lopullinen hinta oli kolme euroa. Kolme euroa jonkun vuosien tai ainakin kuukausien työn tuloksesta. Mahtaako kirjailijalle päätyä edes yhtä euroa?

Kirjakauppa oli puolillaan Sofi Oksasen Normaa. Mietin kassajonossa seistessäni, että jos Norma olisi jonkun tuntemattoman kirjoittajan esikoinen niin mahtaisiko se olla piankin alennusmyynnissä vai kuinka kävisi? En ole tietenkään vielä lukenut kirjaa.

Norman voisi laittaa ostoslistalle. Samoin Anja Snellmanin uusimman. Ostan kirjoja itselleni tosi harvoin, niitä on jo muutenkin paljon. Unelmapäivä olisi kuitenkin sellainen, että voisi mennä kirjakauppaan ja valita vapaasti kiinnostavia kirjoja minkä jälkeen saisi ryömiä jonnekin mukavaa ja pehmeään koloon lukemaan.
Siinä voisi mennä muutama viikko niin ettei huomaakaan.

Henkilöjuttu ei kerro koskaan totuutta

Lehtityöjakson haastatteluparini lähetti kirjoittamansa jutun minulle tarkistettavaksi. Tehtävämme siis oli haastatella pareittain toisiamme ja kirjoittaa toisistamme henkilöjuttu. Seuraavaksi annamme palautetta muutamista jutuista ja tämä jakso on siinä.

Parini oli onnistunut tosi hyvin. Olin ihan ihmeissäni siitä, miten tarkkaan hän oli lukenut muistiinpanot ja kirjoittanut kaiken kertomani juuri sellaisena, kuin sen kirjoitin chattiin. Olin mielissäni, lähes imarreltu, sillä antoihan juttu minusta sellaisen kuvan kuin olin halunnut.

Tässä tullaankin jutunteon sudenkuoppaan. Miten toimittaja voi huolehtia siitä, ettei haastateltava vedätä häntä ja lasketa luikuria ja palturia ja pidä pilkkanaan reportterirukkaa?

Ei oikein mitenkään. Sen tähden ei kannata ottaa henkilöjuttuja kovin vakavasti eikä tosissaan.

En tarkoita, etteikö se juttu jonka juuri luin ja joka kertoi minusta, olisi totta. On se. Mutta ei se silti minusta paljon mitään kerro kuten ei kerro sekään juttu, jonka minä kirjoitin paristani. Juttu on aina vain osa totuutta, yksi näkökulma ja sekin totta vain parhaassa tapauksessa.

Ja vaikka tiedän tämän, menin taas lankaan kun erehdyin ostamaan perjantain Iltalehden. Siihen minut houkutti kannen kuva Sofi Oksasesta ja lupaus, jonka mukaan kirjailija paljastaa menestyksensä salaisuuden. Vihdoinkin, riemastuin minä ja kiiruhdin kassalle.

Itse juttu oli suurimmaksi osaksi puhetta sananvapaudesta (tärkeää, kyllä) sekä pieni mainospala  Oksasen uusimmasta aluevaltauksesta, huonekalujen suunnittelusta. Luin jutun kahteen kertaa löytääkseni paikan, jossa menestyksen salaisuus paljastetaan, mutta turhaan. Ehkä sillä tarkoitettiin kohtaa, jossa väitettiin jotain sellaista kuin että Oksanen kirjoittaa sitä mitä ihmiset haluavat lukea.

Kumma juttu. Minäkin olen aina, ilman sanottavampaa menestystä, yrittänyt kirjoittaa vain sellaista, mitä kuvittelen jonkun haluavan lukea.

Oksanen kirjoittaa erittäin hyvin. Osa hänen menestyksestään johtuu kuitenkin erikoisesta ulkonäöstä ja persoonallisuudesta. Miten keski-ikäinen perheenäiti siis voi edes kuvitella kisaavansa samoilla areenoilla tuonkaltaisten ilmestysten kanssa? Ei mitenkään.

Kirjallisuuskurssi edistyy. Olen saanut kirjallisuusteorioita selvittävän käsitekartan valmiiksi, seuraavaksi syvennän muutamia keskeisiä teorioita. Uskon, että kurssi valmistuu viimeistään kahden viikon päästä.