Kirja julkaistiin - mitä sen jälkeen on tapahtunut

 Tänään on tasan kaksi vuotta siitä, kun Tätiratsastajan tarinoita julkaistiin.

Mikä yllätti?

Ei mikään. Kaikki on mennyt kuten sen kuvittelinkin menevän, eli ilman suuria käänteitä tai tunteita.

Olen saanut pääasiassa kiittävää palautetta. Joku on sanonut kirjaa tylsäksi, mutta enemmistö kuitenkin hyvin kirjoitetuksi, hauskaksi ja mikä tärkeintä, kannustavaksi. Parhaat palautteet ovat niitä, joissa lukija kertoo saaneensä rohkeutta tehdä jotain, jonka tekemistä on pelännyt.

Odotin, että joku olisi puuttunut hevosihmisten ilkeyteen tai tallien kurjiin ilmapiireihin, mutta kukaan ei ole sanonut niistä mitään. Ehkä kirjassa kuvaamani asiat eivät olleet tarpeeksi rajuja tai sitten asiat ovat kerta kaikkiaan muuttuneet paremmiksi. Sopii toivoa.

Minulla on ollut muutamia esiintymisiä kirjan takia. Ensin olin kustantajan kutsumana Helsingin Kirjamessuilla ja sitten Helsinki International Horse Show´ssa omasta ehdotuksestani. Olen myös ollut hevostarvikeliikkeen asiakasillassa esiintymässä. 

Kirjasta on tehty juttuja Hevosurheilu Ratsastukseen, Maaseudun Tulevaisuuteen, Turun Sanomiin, Laitilan Sanomiin ja Uudenkaupungin Sanomiin. Itse lähestyin juttuehdotuksella ET-lehteä, sillä heidän lukijakuntansa olisi mitä otollisinta kohdeyleisöä, mutta sieltä ei ole kuulunut mitään.

Kustantaja ei ole markkinoinut kirjaani yhtä Facebook-postausta enempää, eikä sellaista luvannutkaan. Heti alussa oli selvää, että minun on itse markkinoitava minkä pystyn. Aika uutterasti sitten tuuppasinkin kirjani kantta Facebookiin, Instagramiin ja blogeihini. Olisin voinut tehdä vielä paljon enemmän, teipata autoni kirjan kuvilla, tarjoutua kirjastovierailuille tai esiintymisiin muissa hevosihmisiä tavoittavissa paikoissa. Suomen lukuisat hevostallit olisivat mainioita paikkoja, mutta niistä olen pysynyt poissa.

Markkinoinnissa on pidettävä järki ja maltti mukana. Kuinka paljon kannattaa käyttää aikaa ja rahaa siihen, että joku lukee kirjan ja minä saan siitä muutamia kymmeniä senttejä tai jopa pari euroa? En kirjoittanut kirjaani rikastumisen toivossa ja jos olisin niin tehnyt, pettymys olisi hirmuinen.

Kirjaa on myyty, mutta tarkkaa lukua en tiedä. Käsittääkseni kustantaja on kuitenkin saanut omansa pois ja minäkin muutaman kympin. Lainauskorvauksia tulee nyt syksyllä ensimmäisen kerran, kokonaista 150 euroa.

Nyt on siis kulunut kaksi vuotta kirjan ilmestymisestä. Sen jälkeen olen kirjoittanut kahta uutta käsikirjoitusta. Toinen kävi jo kustantamoissa, mutta ei kelvannut heille. Toinen on vielä enemmän kesken.

Välillä - ei niin harvoinkaan - tulee mieleen, että mihin tämä maailma minun kirjoituksiani tarvitsee? Silloin yritän ryhdistäytyä ja muistaa, etteivät ne muut kirjoittajat ole sen kummempia. Tavallisia ihmisiä me kaikki olemme ja jos joku kirjoittaa kirjoja, se johtuu vain siitä, että hän toden totta kirjoittaa kirjoja eikä vitkuttele.

Minusta tuli kuin tulikin kirjailija

 Vähän nyt on kieli poskessa tehty otsikko, mutta on se totta. Kaikkien kirjoittamisvuosien, kirjoittamistuskien, hylkäysten ja sen sellaisten jälkeen minulta julkaistaan kirja ihan justiinsa. Se on niin iso juttu, että sen takia kannatti palata tänne Kirjoittamoon pitkän hiljaisuuden jälkeen.

Kuis se sitten kävi?

Sillä tavalla, että tarvitsin itse kirjaa, joka kertoisi, mitä vanheneminen vaikuttaa ratsastukseen. En löytänyt sellaista opusta ja ajattelin, että pitää itse ryhtyä asialle. Esitin idean kirjasta kustantamoon lokakuussa 2023, kirjoitin kustannussopimuksen tammikuussa 2024 ja kirja ilmestyy syyskuussa 2024 eli tätä kirjoittaessani ihan pian.

Miltä nyt tuntuu? Elämäni suurin unelma on toteutunut.

Ei tunnu oikein miltään. Ehkä sitten alkaa tuntua, kun saan kirjan käteeni, mutta tässä vaiheessa lähinnä ihmettelen, miten helposti kaikki sujui. Kirjan kirjoittamisen piti olla tuskaa ja vaivaa, helvetillisen raskasta ja upottaa tekijänsä näkyjen ja harhojen maille, arkielämän ulottumattomiin. Ei se ollut lähellekään sitä, joskin se melko vaatimaton tarinallinen tietokirja, jonka keväällä tein, ei ehkä vaatinut samanlaista heittäytymistä kuin joku kunnianhimoisempi teos. Esimerkiksi sellainen kuin Knausgårdin Kolmas valtakunta, jonka juuri luin ja jota lukiessani tunsin kyllä selkeästi oman paikkani kirjoittajien yhteisössä. Tässä katsannossa se on vähän niin kuin pöydän alapäässä, pylvään takana.

Tässä on  linkki kirjani esittelyyn. Kuva on kirjan kansiehdotuksesta, jonka muutama viikko sitten sain ja tuollainen kannesta tulikin, en muuttanut siitä mitään. Kuvassa olen minä itse ja vuonohevostamma Line. Hevonen ei ole minun, sen omistaa Viivi Varjonen.