Näytetään tekstit, joissa on tunniste paikallislehtityö. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste paikallislehtityö. Näytä kaikki tekstit

lauantai 16. elokuuta 2014

Olisi kamalaa olla julkkis

Lauantai-ilta ja tulin äsken töistä. Ihan pikku juttu vain lähellä meitä, eräs luokkakokous paikallislehden alkuviikon numeroon. Aamupäivällä kävin jututtamassa kanadalaista ringettevalmentajaa samaiseen lehteen.

Epäsäännöllinen työ ei ole koskaan haitannut minua, päinvastoin.Säännöllinen työ varmaan haittaisi, ajatuskin siitä, että tietäisin viikkojen ja kuukausien tarkkuudella milloin olen töissä, uuvuttaa.

Tässä on nyt ollut vähän työruuhkaa. Nytkin minun pitäisi kirjoittaa juttuja, huomisiltaan mennessä pitää saada neljä juttua tehtyä. Mutta en jaksa juuri nyt, onhan se päivä huomennakin ja huomenna ei tarvitse mennä minnekään.

Paikallislehtityö - olen nyt kesän ajan tehnyt sitä - on hauskaa ja jotenkin hämmentävää. Lukijat tuntuvat olevan kauhean lähellä. Lehti ja sen tekijät tunnetaan tarkkaan ja uusi kasvo herättää tietysti uteliaisuutta ja vähän epäluuloakin: osaako se muka mitään?

En olisi kovin hyvä julkkis. En todellakaan rakastaisi julkisuutta, sitä, että kaikki tuntisivat. Se on ristiriitaista, kun en koskaan ole epäröinyt kirjoittaa asioistani ja näyttää naamaani vaikkapa nyt tässä blogissa. Sillä ei tunnu olevan mitään merkitystä. Sillä taas on, että joku voi luulla, että kirjoittaja on yhtä kuin hänen kirjoituksensa. Että jos vaikka minä kirjoitan jotain hauskaa, minä myös olen tavattoman hauska ihminen. Ja tällainen ajatus, jos mikä, on kiusallinen.

Virkamiesruotsin kurssista on nyt puolet käyty. En ihan tajunnut, kuinka paljon aikaa siihen menee eikä sitä ollut väliksi ajatellakaan kun se kuitenkin on käytävä. Mutta siihen kuluu kuitenkin kuusi tuntia neljä kertaa viikossa, matkoineen. Ei se mikään läpihuutojuttu ole.

Olen selvinnyt tähän asti ihan hyvin. Minulla on onneksi mukava vieruskaveri, jonka kanssa on hyvä harjoitella puhumista. Kurssiin kuuluu sekä suullinen että kirjallinen tentti kuin myös suullinen esitys omasta alasta. Sekin on sitten edessä ihan kohta, seuraavat kaksi viikkoa menevät nopeasti. Olen nyt keksinyt harjoitella ääneen puhumista samalla, kun ajan kurssille Laitilasta Turkuun ja takaisin. Jag kör en bil. Öööh, ööh. Näin se menee, joten harjoitus tulee tarpeeseen.

Nyt en kyllä jaksa muuta kuin lähteä koiran kanssa ulos. Se on ehdottomasti parempi vaihtoehto kuin vajota sohvalle.  

sunnuntai 13. heinäkuuta 2014

Kuin huviretkellä koko ajan

Sain lopultakin tietokirjoittamisen kurssin tehtävän palautettua, Koppa toimi kunnolla.

Ruotsinkirjat odottavat pöydän kulmalla ja pari kertaa olen jopa avannut ne. Suurin puutteeni ruotsin suhteen on sen kirjoittaminen, sitä minun pitäisi treenata. Ymmärrän tekstiä aika hyvin ja saan jopa lauseita muodostettua, kun aikani yritän. Haluaisin osata ruotsia kunnolla, mutta samalla tiedän, että minulla ei ole kielelle mitään käyttöä. Ei ruotsalaisia ystäviä, ei ruotsin tarvetta työssä, ei matkoja Ruotsiin.

Ihan kokonaan totta tämäkään ei ole. Työssä olen kerran tarvinnut ruotsia, yli kolmenkymmenen vuoden aikana. Silloin haastattelu jäi tekemättä, kun en osannut puhua.

Olen nyt tehnyt juttuja kesäkuntani paikallislehteen. Se on kuin olisi huviretkellä koko ajan. On tavattoman mielenkiintoista päästä tutustumaan paikkoihin, joihin en muuten pääsisi/tulisi menneeksi ja ihmisiin, joita en muuten tapaisi. Kaiken lisäksi hommasta maksetaan - ei paljon, mutta kuitenkin. Tänään menen tapaamaan erästä venäläistä pariskuntaa ja keskustelemaan heidän kanssaan villivihannesten käytöstä. He ovat nykyään paikkakuntalaisia ja puhuvat kyllä suomea.

Muutaman kirjan olen lukenut myös. Aloitin kesän Elisabeth Järnefeltin lasten kirjeillä (Äiti), jatkoin Arvid Järnefeltin Vanhempieni romaaniin ja sitten Panu Rajalan Juhani Aho -elämäkertaan. Nyt on menossa viihteellisempi jakso. Luin Mikko Reitalan Päähenkilön ja pidin kovasti. Kirjan päähenkilö, Terho, on harvinaisuus miespuoliseksi olennoksi: hänellä on ihan vanhanaikaista kunnian- ja häveliäisyydentuntoa eikä hän sorru, vaikka hemaisevat naiset houkuttelevat. Käsittääkseni kyse ei kuitenkaan ole tieteiskirjasta?

Luin myös Mirja Kuivaniemen Siantappajat. Aika mielenkiintoinen ja ovela tarina joka lähti vetämään vasta kun olin jo melkein puolessa välissä. Psykologinen jännitysromaani joka sai taas ajattelemaan, että kaikesta sitä kirjoja tehdään.

Nyt luen Kishwar Desain Postimyyntilapsia. Tartun harvoin ulkomaisten tekijöiden kirjoihin kun kerran kotimaiset kirjailijat ja erityisesti vanha kotimainen kirjallisuus kiinnostaa enemmän. Nyt päätin, että täytyy vähän laajentaa näköaloja ja lukea enemmän muualla maailmassa kirjoitettuja tarinoita.

Joko muuten kerroin, että tuo blogin kansikuva on otettu Brasiliassa? Paikka on Salvador de Bahia ja juuri tässä, kuvan paikassa, suunnilleen siinä, missä kuvaaja seisoo, on jalkapallon MM-kisojen aikana seissyt valtava screeni jonka edessä paikalliset varmaan viimeksi eilen ovat jännittäneet omiensa peliä. Rassukat.