Ilahduin kovasti kun näin, että tänne on jo ilmoittautunut kaksi julkilukijaa, tervetuloa! Vaikka en ole erityisen vuorovaikutteinen bloggari - en siis esimerkiksi järjestä arvontoja enkä kyselyjä - olen kuitenkin yhtä iloinen kuin kaikki muutkin jos huomaan, että joku haluaa lukea Kirjoittamoa. Teksti on olemassa vain jos joku lukee sen.
Olen taas edistynyt opinnoissani. Kuunnelma on ainakin puolessa välissä; sitähän ei voi tarkasti tietää, ennen kuin kaikki on kirjoitettu. Jos mitään yllätyksiä ei tule, saan sen valmiiksi viimeistään ensi viikonloppuun mennessä. Sitten lähetän sen arvioitavaksi. On mahdollista, että saan sen vielä takaisin muutoehdotuksilla varustettuna, mutta jos en saa se tietää sitä, että kirjoittamisen perusopinnot tulivat valmiiksi.
Kaipasin hyvää opaskirjaa kuunnelmien tekemisestä. Toistaiseksi en ole löytänyt. Kirja, jota suositeltiin lähdeteokseksi (Aro & Viljanen, Korville piirretyt kuvat, Like 2011) kertoo kuunnelman tekemisestä sen jälkeen kun se on kirjoitettu. On siellä myös osia, joissa joku käsikirjoittaja kertoo työstään, mutta ainakaan minulle se ei avannut kuunnelman kirjoittamisen tekniikkaa.
Parasta, mitä tähän hätään löysin on teoksessa Oriveden uudet opit (Kansanvalistusseura 2003), jossa Radioteatterin toimituspäällikkö, ohjaaja ja tuottaja Ari Kallio kertoo aiheesta osuudessaan Käsikirjoitus ja kuunnelma. Luovan kirjoittamisen opettamisesta ja oppimisesta kertova kirja on muutenkin mielenkiintoinen.
Kirjallisuuden analyysikurssilla on menossa novellianalyysi. Teemme verkkokurssilla ryhmätyötä ja jokainen ryhmässä saa oman tehtävänsä, vaikka kaikki lukevat samat novellit. Minun tehtäväkseni lankesi kertojien ja kerronnan analysointi.
Kirjoittamisen ja kirjallisuuden opinnot sopivat tavattoman hyvin yhteen. Nytkään en aina tiedä, kumpi kurssi minulla on menossa, sillä molemmilla voidaan käsitellä samoja asioita. Erilaisia kertojia analysoitiin kirjoittamisen opinnoissa juuri muutama viikko sitten mikä helpotti kovasti niiden hahmottamista nyt luettavana olevista novelleista.
Kirjallisuuden analysointi on kiinnostavaa vaikka se välillä tuntuu turhalta. Varsinkin runojen kohdalla tuntuu hölmöltä yrittää väkisin keksiä jotain syvällisiä merkityksiä vaikka ei ole mitään tietoa siitä, onko runoilija edes yrittänyt välittää niitä. Ehkä hän vain riimitteli mukavan riimin kun sattui runottamaan?
Jyväskylän avoimen yliopiston kirjoittamisen ja kirjallisuuden opiskelijan opiskelupäiväkirja. Sivupoluilla kuljetaan kirjailijoiden jalanjäljillä ja puhutaan kirjoista.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kirjoittajaoppaat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste kirjoittajaoppaat. Näytä kaikki tekstit
sunnuntai 9. maaliskuuta 2014
maanantai 20. tammikuuta 2014
Motivaatio ratkaisee opiskelijavalinnassa
Sovin kansalaisopiston rehtorin kanssa, että aloitan ensi syksynä luovan kirjoittamisen opettamisen. Nyt ohjaan muistelukirjoittajien ryhmää, joka sekin jatkuu.
36 tuntia luovalle kirjoittamiselle on hirveän vähän, mutta tositosi paljon, kun tunnit pitää suunnitella. Siispä aloitin jo nyt ja kävin taas kerran mainiossa Turun pääkirjastossa.
Yksi lainaamistani kirjoista on Nora Ekströmin väitöskirja Kirjoittamisen opettajan kertomus. Ekström työskentelee Jyväskylän yliopistossa ja on nyt yksi kirjoittajaopiskelijoiden opettajista, siis myös minun. Hän oli ensimmäinen kirjoittamisen oppiaineen väittelijä, joka suoritti kirjoittamisen opinnot perusopinnoista alkaen. Jos olen ymmärtänyt oikein, vuonna 2011, jolloin hän väitteli, kirjoittaminen oli Jyväskylässä oma oppiaineensa, nythän se kuuluu kirjallisuuden opintoihin.
Selasin väitöskirjasta vasta kiinnostavimmat kohdat. Kaikkein kiinnostavin oli luku Keitä koulutuksessa opiskelee ja opettaa? Tämä kiinnostanee myös niitä, jotka harkitsevat kirjoittajakoulutukseen pyrkimistä.
"---Jyväskylän yliopiston kirjoittajakoulutukseen valittiin alkuvuosina ensisijaisesti opiskelijoita, joilla oli jo kokemusta tai "näyttöä kirjoittajantaidoistaan". Myöhemmin valintaperusteita on painotettu toisin ja annettu aiempaa enemmän arvoa perustellulle motivaatiolle opiskella kirjoittamista" (s. 79-80).
Tulkitsen tämän niin, että hyvä ja kokenut kirjoittaja ei välttämättä pääse opiskelemaan kirjoittamista, ellei hän osaa vakuuttavasti perustella haluaan opiskella kirjoittamista. On eri asia haluta opintoihin, joista taidon ja kokemuksen perusteella kuvittelee selviävänsä helposti ja saavansa mukavasti suorituksia, kuin haluta todella kehittyä kirjoittajana.
Tärkeimpiä syitä Jyväskylän kirjoittajakoulutukseen hakeutumiselle kirjan mukaan ovat opiskelu harrastuksen vuoksi, halu lisätä ammatillista pätevyyttä, kirjoittamisen opintojen liittäminen osaksi korkeakoulututkintoa ja tavoite elättää itsensä kirjoittamalla.
Itse allekirjoitan nuo kaikki, erityisesti tuon viimeisen.
Ekströmin väitöskirjassa on monta muutakin kiinnostavaa lukua. Toinen, jota pikaisesti silmäilin on otsikoitu: Tehokas palaute voi tappaa. Kuten arvata saattaa, siinä puhutaan palautteen antamisen vaikeudesta ja herkkyydestä. Luvusta löytyy mainio esimerkki tavasta, jolla palautetta ei ainakaan kannata kirjoittaa. Tämän palautteen jollekin kirjailijanurasta haaveilevalle on aikanaan antanut kirjailija Hannu Salama ja se kuuluu näin:
"Kyllähän tämä semmoista perkeleen lässytystä on että heittäkää tällä nivaskalla heti vesilintua. Missä maailman kolkassa te tuommoisia ihmisiä olette tavannut kuin nämä Erikit ja Magnukset ja Gustafsonit sun muut kummalliset --- Muutamasta käsikirjoituksenne kohdasta sain sen kalpean kuvan, että lukemanne paskakirjallisuus ei ole täysin pilannut omaa realiteettien tajuanne."
Nyt naurattaa, mutta kuinka hirvittävän musertavalta käsikirjoituksen tekijästä on mahtanut tuntua? Toivottavasti hän kuitenkin otti opikseen.
36 tuntia luovalle kirjoittamiselle on hirveän vähän, mutta tositosi paljon, kun tunnit pitää suunnitella. Siispä aloitin jo nyt ja kävin taas kerran mainiossa Turun pääkirjastossa.
Yksi lainaamistani kirjoista on Nora Ekströmin väitöskirja Kirjoittamisen opettajan kertomus. Ekström työskentelee Jyväskylän yliopistossa ja on nyt yksi kirjoittajaopiskelijoiden opettajista, siis myös minun. Hän oli ensimmäinen kirjoittamisen oppiaineen väittelijä, joka suoritti kirjoittamisen opinnot perusopinnoista alkaen. Jos olen ymmärtänyt oikein, vuonna 2011, jolloin hän väitteli, kirjoittaminen oli Jyväskylässä oma oppiaineensa, nythän se kuuluu kirjallisuuden opintoihin.
Selasin väitöskirjasta vasta kiinnostavimmat kohdat. Kaikkein kiinnostavin oli luku Keitä koulutuksessa opiskelee ja opettaa? Tämä kiinnostanee myös niitä, jotka harkitsevat kirjoittajakoulutukseen pyrkimistä.
"---Jyväskylän yliopiston kirjoittajakoulutukseen valittiin alkuvuosina ensisijaisesti opiskelijoita, joilla oli jo kokemusta tai "näyttöä kirjoittajantaidoistaan". Myöhemmin valintaperusteita on painotettu toisin ja annettu aiempaa enemmän arvoa perustellulle motivaatiolle opiskella kirjoittamista" (s. 79-80).
Tulkitsen tämän niin, että hyvä ja kokenut kirjoittaja ei välttämättä pääse opiskelemaan kirjoittamista, ellei hän osaa vakuuttavasti perustella haluaan opiskella kirjoittamista. On eri asia haluta opintoihin, joista taidon ja kokemuksen perusteella kuvittelee selviävänsä helposti ja saavansa mukavasti suorituksia, kuin haluta todella kehittyä kirjoittajana.
Tärkeimpiä syitä Jyväskylän kirjoittajakoulutukseen hakeutumiselle kirjan mukaan ovat opiskelu harrastuksen vuoksi, halu lisätä ammatillista pätevyyttä, kirjoittamisen opintojen liittäminen osaksi korkeakoulututkintoa ja tavoite elättää itsensä kirjoittamalla.
Itse allekirjoitan nuo kaikki, erityisesti tuon viimeisen.
Ekströmin väitöskirjassa on monta muutakin kiinnostavaa lukua. Toinen, jota pikaisesti silmäilin on otsikoitu: Tehokas palaute voi tappaa. Kuten arvata saattaa, siinä puhutaan palautteen antamisen vaikeudesta ja herkkyydestä. Luvusta löytyy mainio esimerkki tavasta, jolla palautetta ei ainakaan kannata kirjoittaa. Tämän palautteen jollekin kirjailijanurasta haaveilevalle on aikanaan antanut kirjailija Hannu Salama ja se kuuluu näin:
"Kyllähän tämä semmoista perkeleen lässytystä on että heittäkää tällä nivaskalla heti vesilintua. Missä maailman kolkassa te tuommoisia ihmisiä olette tavannut kuin nämä Erikit ja Magnukset ja Gustafsonit sun muut kummalliset --- Muutamasta käsikirjoituksenne kohdasta sain sen kalpean kuvan, että lukemanne paskakirjallisuus ei ole täysin pilannut omaa realiteettien tajuanne."
Nyt naurattaa, mutta kuinka hirvittävän musertavalta käsikirjoituksen tekijästä on mahtanut tuntua? Toivottavasti hän kuitenkin otti opikseen.
maanantai 30. joulukuuta 2013
Kirjoittaja tarvitsee oppia tullakseen paremmaksi
Eilen moitin Rimmon-Kenanin Kertomuksen poetiikka -kirjaa. Tänään avasin Asko Martinheimon kirjan Parempi lause. Kirjat kertovat samoista asioista, mutta siinä, missä Rimmon-Kenan on piinallisen sekava ja vaikeaselkoinen, Martinheimon teksti oikein houkuttelee lukemaan. Että voikin olla kaksi niin erilaista opusta samasta asiasta.
Sanon nyt todella painokkaasti, että jos joku kaipaa hyvää kirjoittamisopasta, hankkikoon Martinheimon kirjan. Se on ilmestynyt vuonna 2000 WSOYn kustantamana.
Valitettavasti kiitokseni ei enää tavoita kirjoittajaa itseään.
Hyvästä kirjoittamisoppaasta on paljon apua. Samoin hyvistä kirjoittajakursseista. Yksi kirjoittajanuran tärkeimmistä kilometripylväistä on se, jonka kohdalla tunnustaa lisäopin tarpeellisuuden.
Lääkärinurasta haaveilevat nuoret tuskin kyseenalaistavat opiskelun tarpeellisuutta. Opettamisesta kiinnostuneet pyrkivät niin ikään yliopistoon. Ratsastuksenohjaajiksi tahtovat hakevat kiltisti Ypäjän Hevosopistolle.Mutta mitä tekevät kirjailijoiksi tahtovat nokkelat kynäniekat?
Eivät mitään. Haaveilevat ja jättävät perusopinnotkin sikseen. Mistä ei tietenkään seuraa mitään hyvää, sillä todella harvat, jos ketkään, ovat niin lahjakkaita, ahkeria, määrätietoisia ja sinnikkäitä, että tekevät haaveistaan totta ilman kenenkään apua.
Jostain syystä kirjoittamista taiteenlajina ajatellaan ikään kuin sitä ei voisi opiskella. Lapsia kannustetaan ja kuljetetaan soittotunneille ja kuvataidekouluihin siinä toivossa, että heistä tulisi alan ammattilaisia, ehkä kuuluisiakin. Kirjoittaminen nähdään jonain luonnonilmiönä, joka "tulee" jostain. Yksi syy on tietysti se, ettei sanataideopetusta ole tarjolla niin paljon kuin muiden taiteenlajien kouluja. Arvostuksen puutteesta tuskin on kyse, sillä kirjailijan ammatti on tietääkseni ainakin yhtä arvostettu kuin muusikon tai kuvataiteilijan.
En ole tehnyt mitään tutkimusta asiasta, enkä lukenut toisten tekemiä. Tämä oli pelkkää mutu-tuntumaa. Joku on ehkä eri mieltä?
Martinheimo oli kuitenkin tämän päivän ilopilkku. Todiste siitä, että kun osaa kirjoittaa, osaa kirjoittaa mistä tahansa siten, että lukija ymmärtää.
Sanon nyt todella painokkaasti, että jos joku kaipaa hyvää kirjoittamisopasta, hankkikoon Martinheimon kirjan. Se on ilmestynyt vuonna 2000 WSOYn kustantamana.
Valitettavasti kiitokseni ei enää tavoita kirjoittajaa itseään.
Hyvästä kirjoittamisoppaasta on paljon apua. Samoin hyvistä kirjoittajakursseista. Yksi kirjoittajanuran tärkeimmistä kilometripylväistä on se, jonka kohdalla tunnustaa lisäopin tarpeellisuuden.
Lääkärinurasta haaveilevat nuoret tuskin kyseenalaistavat opiskelun tarpeellisuutta. Opettamisesta kiinnostuneet pyrkivät niin ikään yliopistoon. Ratsastuksenohjaajiksi tahtovat hakevat kiltisti Ypäjän Hevosopistolle.Mutta mitä tekevät kirjailijoiksi tahtovat nokkelat kynäniekat?
Eivät mitään. Haaveilevat ja jättävät perusopinnotkin sikseen. Mistä ei tietenkään seuraa mitään hyvää, sillä todella harvat, jos ketkään, ovat niin lahjakkaita, ahkeria, määrätietoisia ja sinnikkäitä, että tekevät haaveistaan totta ilman kenenkään apua.
Jostain syystä kirjoittamista taiteenlajina ajatellaan ikään kuin sitä ei voisi opiskella. Lapsia kannustetaan ja kuljetetaan soittotunneille ja kuvataidekouluihin siinä toivossa, että heistä tulisi alan ammattilaisia, ehkä kuuluisiakin. Kirjoittaminen nähdään jonain luonnonilmiönä, joka "tulee" jostain. Yksi syy on tietysti se, ettei sanataideopetusta ole tarjolla niin paljon kuin muiden taiteenlajien kouluja. Arvostuksen puutteesta tuskin on kyse, sillä kirjailijan ammatti on tietääkseni ainakin yhtä arvostettu kuin muusikon tai kuvataiteilijan.
En ole tehnyt mitään tutkimusta asiasta, enkä lukenut toisten tekemiä. Tämä oli pelkkää mutu-tuntumaa. Joku on ehkä eri mieltä?
Martinheimo oli kuitenkin tämän päivän ilopilkku. Todiste siitä, että kun osaa kirjoittaa, osaa kirjoittaa mistä tahansa siten, että lukija ymmärtää.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)