maanantai 23. kesäkuuta 2014

Annan vähän armoa itselleni

Tietokirjoittamisen kurssi on vihdoinkin valmis. En viitsi edes laskea, montako viikkoa tein sitä, tulos masentaisi.

Oppimistehtävästä tuli aika pitkä, noin 65500 merkkiä. Tällä kertaa myös tunsin kirjoittaneeni, sen verran tuskaista kurssin valmistuminen oli. Huono keskittymiskyky vaivasi koko ajan ja sain tosissaan pinnistellä, että ajatukseni pysyivät edes hetkittäin kasassa, että edes tiesin, mitä piti tehdä. Vaikka voi olla, että kirjoitin asian vierestäkin. Ainakin kun viimeiseksi tein sisällysluettelon huomasin sotkeneeni tehtävien järjestyksen, enkä millään tahtonut saada sisällysluetteloa vastaamaan sitä, mitä itse työssä oli.

Tällaisten(kin) rutistusten jälkeen, sitten, kun tuntee kahlanneensa liian isoissa saappaissa vetelässä suossa tovin jos toisenkin, voi yllättyä. Kun lukee sitä, mitä tuon umpiraskaan kahluumaratonin jälkeen on saanut aikaan, voi joutua ihmettelemään, olenko minä todella kehittänyt noinkin fiksuja ajatuksia vai kuka tässä on ollut asialla?

En pystynyt vielä palauttamaan tehtävää, sillä Kopassa (netissä oleva yliopiston systeemi) on joku ongelma, jonka takia kurssini ei näy siellä ollenkaan. Odotan, että tekemääni tukipyyntöön vastataan. Tehtävä on huolellisesti varmuuskopioitu, menneiden vahinkojen viisastuttamana.

Nyt en ilmoittaudu heti uudelle kurssille vaan pidän vähän opiskeluvapaata. Olen painanut ilman taukoja syksystä 2012 jolloin aloitin aikuiskasvatustieteen opinnot. Nyt keskityn muutaman viikon puutarhaani ja muihin töihin. Kaivan myös vanhat ruotsinkirjani esiin ja valmistaudun elokuiseen ruotsin kurssiin.

Tämä päätös tarkoittaa sitä, että aikataulu, jonka olen itselleni tehnyt, ei pidä. Mutta lieneekö tuo kovin vakavaa?

maanantai 2. kesäkuuta 2014

Ei kulje eikä toimi

Olisipa nyt jotain uutta kerrottavaa opiskelusta. Eipä ole. Juuri mitään, sillä kirjoitin sentään äsken kolme lausetta tietokirjoittamisen oppimistehtävääni.

Nyt ei vaan kulje tämä juttu.

Syitä:

- Kesä.
- Ruoho kasvaa.
- En pysty keskittymään.
- Perunat ovat suurimmaksi osaksi istuttamatta.

Mikään näistä syistä ei olisi edes mainitsemisen arvoinen sille, joka puskee uljaasti läpi kaikkien esteiden, käy aamuviideltä salilla, tekee tyhjällä vatsalla satakahdeksankymmentä kaiken lajin jumppaliikettä, juoksee töihin jne. mutta tällaisen kuten minä jonka vatsa lakkaa toimimasta heti, kun ympäristö vaihtuu, on mahdotonta keskittyä mihinkään ajattelua vaativaan.

Toivon tuntevani itseni jo niin hyvin, että tästä vielä seuraa jotain hyvää. Että nyt, kun olen monta päivää kasvattanut syyllisyyttä, saan sen äkkiä tiivistettyä päättäväisyydeksi ja tarmoksi ja viimein valmiiksi työksi.
Sitä odotellessa.

Sitä odotellessa luen muuten SuviSirkku Talaksen kokoamaa Rakas äitini! -teosta, Järnefeltien perheen kirjeenvaihtoa.

Ihailen vanhoja kulttuurisukuja, ihailen ja vähän kadehdinkin. Rahan takia heitä ei kuitenkaan kannata kadehtia, sillä vanhat kulttuurisuvut olivat enimmäkseen persaukista väkeä. Suurimmalla osalla Järnefelteistäkään ei näytä koskaan olleen rahaa ja aikuiset, jo naimisissa olevat lapset olivat isältä saatujen almujen varassa.

Raha ja todellinen sivistys eivät asu samoissa osoitteissa. Tässä suhteessa voin sentään olla erinomaisen toiveikas, minäkin.
Rahaa minulla nimittäin ei ainakaan ole.