Suunnitelmat uusiksi

Vetkuttelin virkamiesruotsin kurssi-ilmoittautumisen kanssa niin kauan, että toukokuun kurssi on tullut täyteen. Ilmoittauduin elokuun kurssille. Minullahan on jopa apuraha odottamassa tuon kurssin suorittamista, joten on syytä mennä. Muutenkin on, tietysti.

Sain eilen arvion kirjallisuuden analyysikurssista. Verkkokurssi päättyy virallisesti vasta toukokuussa, mutta koska olen tehnyt kaikki tehtävät, oli opettajakin ollut ripeä ja antanut arvionsa. Sain nelosen. Nyt olen siis suorittanut myös kirjallisuuden perusopinnot, koskapa analyysikurssi oli viimeinen. Opintopisteita on nyt yhteensä 113.

Varauduin opiskelemaan ruotsia toukokuussa. Nyt suunnitelmani menevät uusiksi. Juuri nyt minulla ei ole työn alla muuta kuin kirjoittamisen aineopintojen ensimmäinen kurssi, Kirjoittamisen tutkimus ja historia ja sekin on viittä vaille valmis. Mitähän kaikkea tässä nyt ehtisi?

Ruotsia täytyy kyllä kerrata. Taitoni ovat muodollisesti kohtalaiset, sillä kirjoitin muutaman vuoden takaisissa ylioppilaskirjoituksissa ruotsista M:n ja vain muutama piste erotti sen Eximiasta. Käytännön taitoni ovat kuitenkin lähes olemattomat. Jag heter Pirkko, jag är en flicka. Näillä ei pitkälle päästä, edes virkamiehenä.

Mihin runoilija tarvitsee apurahaa

Harvoin mikään dokumentti on koskettanut yhtä paljon kuin eilen Teemalla esitetty Vivian Maierin salaisuus. Tarina salaperäisestä ja taitavasta katuvalokuvaajasta oli haikea, kaunis ja jotenkin pelottava: Maier on ollut jonkinlainen pimeällä puolella varustettu Maija Poppanen. Huh. Katsokaa Areenasta jos ehditte, tästä päivästä on vielä kuukausi aikaa.

Maier tallensi kuviinsa tavallista elämää. Tavallisen elämän tallentaminen on niin sanoakseni lähellä sydäntäni. Eikä se suinkaan ole vierasta monille muillekaan, katsotaan vaikka Facebookia.

Kirjoittaminen on hyvä tapa tallentaa elämää. Valokuva tosin on rehellisempi, se ei juuri valehtele.

Kirjoittakaa! Päiväkirjaa. Pieniä merkintöjä kalenteriin. Kirjeitä, joita ei lähetetä. Muistoja. Tarinoita. Jotain edes.

Ja säästäkää ne huolellisesti. Arvokkaampaa perintöä ette voi jättää.

Arkisempaa kirjoitustyötä tein äsken kun kirjoitin kirjoittamisen aineopintojen ensimmäisen kurssin tehtävää. Kurssin nimi on Kirjoittamisen tutkimus ja historia. Sain äsken valmiiksi osan, jossa kerron, miten nykytutkimus lähestyy kirjoittamista ja kirjoittajia. Luin sitä varten kaksi kirjaa, Juri Joensuun toimittaman Luovan lajin sekä Elina Jokisen väitöstutkimuksen Vallan kirjailijat.

Jokinen tutki sitä miten apurahat vaikuttavat kirjailijan työhön. Tulos ei yllätä, apurahoilla on tärkeä merkitys ja usein ne ovat jopa edellytyksenä kirjojen syntymiselle.

Selvä se. Kuinka moni pystyy tekemään pitkäjänteistä työtä jos ei tiedä, saako siitä euroakaan? Ja jos saakin, saa  vuosien päästä ja hyvin vähän.

Olen joskus ilkeästi ja kateellisesti ajatellut, tainnut jopa sanoa ääneen, etteivät runoilijat sentään tarvitsisi pitkiä apurahoja. Ettei runoileminen voi millään olla niin vaativaa työtä, etteikö sitä pystyisi rahoittamaan tavallisella palkkatyöllä.

En ole runoilija, en siis tiedä. En tiedä sitäkään, olenko muuttanut mieleni.

Kirjailijoiden apurahat ovat muuten mielestäni perusteltuja ja välttämättömiä. On tietysti ikävää, että apurahojen ja satunnaistöiden varassa eläminen on epävarmaa, mutta mikä oikeastaan on varmaa?

Teatteriapurahoja olen joskus kritisoinut kovastikin, erityisesti niitä, joita annetaan harrastajateattereille. Käytäntö kun on ainakin ollut se, että kuka tahansa voi perustaa teatteriryhmän ja ryhtyä vaatimaan sille omia toimitiloja ja kaupungin avustuksia (tämä Turun näkökulmasta, josta omat kokemukseni ovat).

Mitä vikaa siinä sitten on? Eikö nuorten ihmisten hyviä harrastuksia pitäisikin tukea?

Pitäisi. Mutta mitä vikaa nuoret ihmiset näkevät siinä, että liittyisivät jo olemassa oleviin teatteriryhmiin? Ei jokaista seitsenvuotiasta varten uutta kouluakaan perusteta, kyllä ne joutuvat menemään kiltisti jo toimiviin kouluihin.

Mutta nyt eksyin aiheesta, anteeksi.

Kirjallisuuden verkkokurssin viimeisen ryhmätehtävän deadline on tänään. Ryhmämme on analysoinut Canthin Työmiehen vaimoa. Nyt täytyy kyllä sanoa, että analyysi on sujunut laiskanpuoleisesti. 

Muuten kirjallisuuskurssilla on jäljellä enää lopputehtävä, runo- ja novellianalyysi. Olen jo tehnyt ne mutta en vielä palauttanut.

Seuraavaksi selvitän, missä sijaitsee Turun yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan kirjasto. Se on nimittäin ainoa paikka, missä pääsen lukemaan kirjaa, jota tarvitsen kirjoittamiskurssin seuraavaa tehtävää varten. Niitä - kirjoja - on Turussa yksi kappale eikä sitäkään anneta lainaksi.

Tämmöistä. Monitieteellistä.

Asioilla on taipumus järjestyä

Otsikko on yksi lempilauseistani. Uskon siihen lujasti ja olen monta kertaa kokenut sen todeksi. Kuten nyt.

Mietin pari päivää sitten työasioitani. Olen viime kuukausina keskittynyt enemmän opiskeluun kuin työntekoon ja se tietysti näkyy pankkitilillä. Nyt oli aika tehdä asialle jotain.

Siinä pohtiessani päähäni pälkähti soittaa erääseen paikkaan ja kysyä, olisiko heillä minulle käyttöä. Ja kuinka ollakaan, heillä oli käyttöä juuri minunlaiselleni työntekijälle. Ihminen jolle soitin, sanoi, että kysymykseni tuli kuin taivaan lahjana.

Ei hassumpaa olla taivaan lahja jollekin.

Muutenkin on ollut myötätuulta. Anoin Journalistiliitolta apurahaa kesäyliopiston virkamiesruotsin kurssiin ja sain sen. Sinne sitten toukokuussa.

Lasken opintopisteitäni ja suunnittelen tulevaisuutta. Juuri nyt olisi hyvää aikaa suorittaa yhtä ja toista, mutta kirjallisuudessa sen paremmin kuin kirjoittamisessakaan en pääse eteenpäin. Kirjallisuuden verkkokurssi kestää vääjäämättä aikansa enkä vielä ole saanut lupaa aloittaa kirjoittamisen tekstikokoelmaa. "Lupa" tarkoittaa sitä, että opettaja hyväksyy suunnitelmani.

Selasin kurssitarjontaa ja siellä olisi paljon kiinnostavaa. Olen tähän asti pysynyt uskollisesti yhdellä polulla mikä tarkoittaa sitä, että kun olen aloittanut jonkin aineen perusopinnot, olen vienyt ne johdonmukaisesti loppuun mihinkään poikkeamatta. Olisiko nyt poikkeamisen aika?

Seuraavaksi yritän selvittää, miten saisin uutisotsikot ja muut sen semmoiset näkymään näytölläni ruotsiksi. Tuossa yläreunassa vilkkuu nytkin vaihtuvia otsikoita ranskaksi. En muista, minkä takia olen valinnut ranskan mutta huomaan, että olen alkanut ymmärtää noista otsikoista yhtä ja toista.