Näytetään tekstit, joissa on tunniste proseminaari. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste proseminaari. Näytä kaikki tekstit

lauantai 21. toukokuuta 2016

Varovasti kerron, että...




Tämä maisema jäi eilen taakseni kun kävelin Jyväskylän yliopiston Agorasta kohti rautatieasemaa. Jyväskylä-viikonloput on nyt käyty, ainakin tältä erää.

Aloitimme kandidaatintutkielmien opponoinnin perjantaina ja jatkoimme lauantaina. Oma työni oli viimeisenä. Mitään uusia kehittämisehdotuksia, sellaisia, joita en olisi jo tiennyt, ei tullut. Työn korjailu ei enää vaikuta arvosanoihin, mutta jos ja kun luovutamme ne yliopiston kirjastoon, on mukava, jos pisteet ovat oikeilla paikoilla. Mistä pääsenkin siihen, että lähdeviittausteni pisteet olivat väärin. Nyt, kun katson työtäni, en voi käsittää mitä olen ajatellut pisteitä roiskiessani.

Mitä tästä opimme?
Sen, että kun mielesi tekee painaa palautusnappia ja olet umpikyllästynyt omaan työhösi
malta mielesi
ja lue työ huolellisesti vielä kerran.

Tämä vinkiksi uusille opiskelijoille.

Saimme töistämme arvosanat ja kaikesta huolimatta sain omastani kiitettävän. Ehkä uskallan tämän tässä kertoa, vaikka arvosanoja ei ole vielä kirjattu opintosuoritusotteisiin. Arvosanaan vaikutti myös "huolellinen opponointi", kuten opettaja huomautti.

Olen tietysti tyytyväinen. Jopa onnellinen, jos oikein rohkeaksi heittäydyn.

Kirjoittamisen aineopinnoissa kandidaatintutkielma on ainoa, mitä ei voi tehdä etänä. Proseminaariin (4 op) ja Kandidaatintutkielmaan (6 op) jaettu jakso oli kuitenkin todella hyvin ja opiskelijaystävällisesti järjestetty: ryhmämme kokoontui fyysisesti Jyväskylässä vain kolme kertaa ja loput kokoontumiset hoidettiin Connect-istuntoina eli etänä. Säästimme aikaa ja rahaa mutta säilytimme tärkeän tuntuman ryhmään ja opettajaan. Kiittelimme järjestelyä jo paikan päällä eilen, mutta haluan vielä sanoa kiitos Jyväskylän yliopiston avoimelle yliopistolle ja opettajallemme Nora Ekströmille.

Terv. nimim. tyytyväinen opiskelija


maanantai 8. helmikuuta 2016

Tapasin romaanihenkilön

Sain palautteen lopullisesta tutkimussuunnitelmastani. Se hyväksyttiin ja sain arvosanaksi hyvän, kolmosen käsittääkseni. Olin muuten taas tehnyt virheitä lähdeviittausten merkitsemisessä, synti, josta en näköjään pääse millään eroon.

Tutkimusaihe ja -kysymys ovat nyt aika selkeinä mielessäni, samoin se, mitä seuraavaksi pitää tehdä. Menen huomenna kirjastoon, pitää muutenkin päästä hoitamaan kaikenlaisia asioita

Asiasta toiseen.

Joskus äkkiä katsoen epäonniset tapahtumat voivat tuottaa jotain hyvää. Näin kävi minulle edellispäivänä, kun ajoin aika pitkän matkan juttukeikalle vain saadakseni tietää, ettei mitään juttua tule. Kun sitten ajoin takaisin kotiin - pimeää, sateista, liukasta, ei mikään kesäkeli tosiaan - keksin äkkiä aivan ihanan kohtauksen, jonka voisin kirjoittaa niihin raameihin, joista juuri lähdin. Hitsi vieköön, siitä tulee kaunis!

Se ihminen, jonka tapasin tuolla tuulimunaksi osoittautuneella juttukeikalla, saa kunnian olla romaanihenkilö. Ehkä hän ei piittaa. Ehkä hänen ei tarvitse edes tietää?

Ihmiset, jotka ovat tekemisissä kirjoittavien lajikumppaniensa kanssa, ovat aina vaarassa tulla ryöstetyiksi.

Enkä sitten muuten väittänyt, että ryhdyn romaania kirjoittamaan! Mutta jotain teen, se on varmaa.

lauantai 16. tammikuuta 2016

Yhteys ei toimi ja naapuri säikähti

Mikäs nyt on, en pääse Koppaan? Koppa on opiskelijoiden tehtävänsaanti- ja palautuspaikka ja olisin katsonut sieltä jonkun videon, jonka piti ilmestyä eilen.

Muuten nettisivut ja muut yhteydet ovat opintojeni aikana toimineet hyvin.

Valmistelin tulevaa kandityötä sen verran, että lähestyin erästä kirjailijaa sähköpostilla ja kysyin, voisiko hän olla minun haastateltavani. Onnistuin säikyttämään hänet, asumme nimittäin naapuritaloyhtiöissä täällä Portsassa ja taloyhtiöillämme on yhteinen roskis tai roskiksia, monta niitä on. Aloitin sähköpostini jotenkin niin, että "Hei vaan täältä aidan takaa, taidamme jakaa yhteisen roskiksen..." Hän oli pelästynyt, että on laittanut jotain sopimatonta roskikseen ja nyt tulee valituksia.

Asia selvisi ja hän suostui. En voi tietenkään vielä tehdä mitään haastatteluja ennen kuin saa suunnitelmani hyväksyttyä.

Viime tai edelliskerralla taisin hehkuttaa sitä, miten mukavaa on aloittaa työ uuden kurssin kanssa - tarkoitin haastattelu ja havainnointikurssia, jota teen yhtä aikaa proseminaarin kanssa. Tuon hehkutuksen jälkeen en ole tehnyt yhtään mitään kurssin eteen. Nyt yritin, tuo Kopassa oleva video kuuluu kurssiin, mutta sekäään ei siis onnistunut.

Tammikuusta on mennyt jo puolet.

Mutta:

puolet on vielä jäljellä!

perjantai 25. joulukuuta 2015

Kunhan kirjastot avautuvat

Joulu on osaltani juhlittu. Kaikki sujui hyvin ja perinteisesti lukuun ottamatta sitä, että kinkkupussi oli huolimattomasti asteltu ja kinkunrasvat pitkin keittiön lattiaa sekä sitä, että eräs pienimmistä jouluvieraista oksensi eteisen lattialle.  Ei siis mitään ihmeitä.

Ja nyt alkaa arki. Rakastan sitä!

Varasin aamulla ennen jouluvieraiden tuloa majapaikan seuraavaa Jyväskylän-reissua varten. Ostin myös junaliput. Viimekertainen yöpymispaikkani oli jo täynnä, joten päädyin tällä kertaa oikeaan hotelliin. Matka on edessä vasta helmikuussa. Silloin ollaan jo jaksolla KIKA419 eli kandidaatintutkielmaa tekemässä. Nyt teen vasta tutkimussuunnitelmaa.

Kunhan kirjastot taas avautuvat, käyn hakemassa muutamia kirjoja tutkielmaani varten.

Kaiken järjen mukaan minun pitäisi saada tutkinto valmiiksi ensi vuonna. Kursseja puuttuu enää noin neljä tutkielman lisäksi. Ainoa, mikä voi tuottaa hankaluutta, on englannin kurssi tai kurssit, niitä kun ei pääse koska tahansa suorittamaan enkä edes ole varma, pitääkö niitä suorittaa kaksi vai riittääkö yksi. Pitänee kysyä. Kysymällä asiat selviävät.

Nyt, kun vuosi on lähellä loppuaan, minulla on sellainen olo, että tämä vuosi on todella loppuun kulutettu, hyvin käytetty.

lauantai 28. marraskuuta 2015

Ensimmäistä kertaa yliopistolla

Proseminaarin aloitus on ohi, terveisiä vaan Jyväskylästä.

Kokoonnuimme ensin perjantaina yliopiston kirjastossa tiedonhankintakoulutukseen (RefWorks) ja siirryimme sitten uusiin Ruusupuiston tiloihin (hienot).
Lauantaina kävimme toistemme ennakkotehtävät läpi ja saimme vähän eväitä tulevan tutkimuksen varalle. Viikonlopun paras anti oli kuitenkin se, että tapasi muita opiskelijoita ja opettajamme Nora Ekströmin silmätysten.

Lähdin perjantaina Turusta yhdeksän junalla kohti Tamperetta, jossa vaihdoin Jyväskylän junaan. Juna oli Turusta lähtiessään noin puoli tuntia myöhässä ja sama toistui takaisin tullessa.
Perjantaina minulle jäi monta tuntia aikaa ennen yliopistolle menoa ja käytin sen kaupungilla. Joskus ennen vanhaan, nuorena, tässä kohtaa olisi mielessä ollut  kaljabaari, nyt piti löytää apteekki, josta saisi silmätippoja ja Hirudoid-voidetta. Tätä on aikuisen opiskelijaelämä.

Kävelykadulla muuan herra pysäytti minut ja tiedusteli, saako hän ilahduttaa päivääni lausumalla runon. Ilman muuta. Hän lausui eikä se mikään huono runo ollut. Kehuin sitä, sanoin, että se oli hyvä.

- Valitettavasti tiedän sen, sanoi mies apeasti.

Annoin miehelle kolme euroa. Hän ilahtui. Luulen, että minä ilahdutin häntä eikä toisinpäin.

Olin yötä Hotel Pension Kampuksessa, Kauppakadulla. Kodikas pieni paikka.




     Aamiainen katettiin käytävälle, mistä sen sai hakea omaan huoneeseensa. Huoneessa oli kaikki, mitä tarvitaan lyhyeen asumiseen pannulapuista silityslautaan. 68 eurolla sai paljon enemmän kuin kalliiden hotellien hienoissa huoneissa, joissa ei ole muuta kuin sänky. Voin suositella.

Tuleva tutkimusaiheeni ei selvinnyt. Ne, joiden kanssa keskustelin, olivat yhtä pihalla omista aiheistaan. Aihe on kuitenkin keksittävä ja aika nopeasti, sillä muutaman päivän päästä meillä on connect-tapaaminen, jossa aiheita jo esitellään.

Eilen illalla, kotona, piirsin yksinkertaisen miellekartan niistä alueista, joista voisin tehdä tutkimuksen. Toivoin, että asia jotenkin selkiintyisi yön aikana.

Näin kävi. Herätessäni minulla oli mielessä Aihe. Nyt täytyy selvittää, onko joku muu hiljattain tutkinut sitä. Jos ei ole, aihe on minun.

tiistai 24. marraskuuta 2015

Takana häämöttää muuan seikka

Kaiken pitäisi olla valmista proseminaaria varten. Ennakkotehtävä palautettu, junaliput ostettu, huone varattu. Vielä pitää tulostaa muutama toisten seminaarilaisten tekemä ennakkotehtävä mukaan.

Tämän valmistelun takana häämöttää se seikka - ei ihan pieni - että kandidaatintyö on tehtävä ensi keväänä. Siis ihan oikeasti tehtävä, saatava valmiiksi.
En epäile, etten pystyisi siihen, isompi ongelma on se, etten yhtään tiedä, mistä tekisin tuon työn. Toivottavasti se nyt selviää kun pääsen puhumaan asiasta muiden samalla asialla olevien kanssa.

Olen jo lukenut muut ennakkotehtävät - ne palautettiin kaikki Optimaan - ja huomannut, että me olemme aika kirjavaa joukkoa. Kaikki eivät suinkaan ole ammattikirjoittajia tai sellaiseksi aikovia. Olisinko minä peräti ainoa, joka ei ole tehnyt mitään muuta työkseen? Siellä on myös ihmisiä, jotka sanovat olevansa kiinnostuneita tieteestä ja tieteellisestä ajattelusta. Se on minulle vierasta eikä tunnu vähääkään kiinnostavalta. On hauska selvittää asioita, mutta tutkimuksen tekeminen on liian hidasta minulle. Tai sitten olen vain tyhmä.

On ollut paljon töitä. Olen väsynyt. Iltaisin luen pari sivua Tove Janssonin elämäkertaa ja nukahdan. Aina viimeiseksi ajattelen, että voi hyvänen aika kun minä olen väsynyt. En voi ymmärtää, miten jotkut jaksavat kirjoittaa öisin.

Kalenterissani lukee, että pitää muistaa ilmoittautua englanninkursseille. Mutta minne?

sunnuntai 1. marraskuuta 2015

Alkaa olla valmista


Lastenkirja alkaa nyt olla siinä vaiheessa, että voisin palauttaa sen ohjaajalleni. En nyt kuitenkaan palauta, sillä minun pitää vielä kirjoittaa lisäksi muutaman sivun tutkielma siitä, miten kirjani istuu genreensä. Tämä siksi, että käsikirjoitus ei yllä teksteiltä vaadittuun minimipituuteen, 70 liuskaan. En halua silti venyttää tekstiä vain venyttämisen takia.

Selvennykseksi vielä se, että tuo 70 sivua oli vähimmäispituus Genreenharjaantumis A -kurssilla. Tällä B-kurssilla teksti on tehtävä valmiiksi, olipa sivuja kuinka paljon tahansa. Tämä minun tekstini nyt ei täytä pituusvaatimuksia mitenkään päin. Jos siitä kuitenkin joskus syntyisi ihan oikea lastenkirja, siinä olisi reippaasti toistasataa sivua.

Kahden viikon päästä pitää palauttaa proseminaarin aloitustehtävä. Olen jo aloittanut sitä ja jatkan tänään.

Aloitustehtävässähän piti mm. kertoa, mikä kirjoittamiseen liittyvä aihe kiinnostaisi tutkimusmielessä eniten. Taisin jo kertoakin täällä, että minua kiinnostaa kirjoitusprosessi.

Varmaan tulen myös hiomaan käsikirjoitusta vielä. Parasta, mitä sille voisi tehdä, olisi antaa sen nyt olla jonkun aikaa, muutama kuukausi, vuosi, ja mennä sitten jonnekin rauhaan ja yksinäisyyteen kirjoittamaan se kerran vielä uusiksi.

Haaveilen siitä, että voisin joskus vetäytyä jonnekin ihan yksin kirjoittamaan. Luulen, että puolivalmiin käsikirjoituksen muokkaaminen olisi juuri sopivaa työtä sinne yksinäisyyteen.

Ehkä menen joskus.

sunnuntai 4. lokakuuta 2015

Innoittava tutkimus löytyi


Proseminaarin ennakkotehtävässä on kuten viimeksi kerroin, määrä esitellä ainakin yksi tieteellinen tutkimus, johon "olet elämäsi aikana tutustunut ja joka on innoittanut sinua". Viimeksi sellaisesta ei vielä ollut tietoa, mutta nyt on. Ostin Turun Kirjamessuilta viidellä eurolla Gia Virkkusen väitöskirjan Köyhyyden kokemus ja selviytyminen 1930-luvun pulan oloissa Suomen maaseudulla. Aloin heti innoittua sen lukemisesta.

On muuten tosissaan kiinnostavaa tietoa. Ihmiset ovat olleet käsittämättömän sitkeitä pysytellessään hengissä ja ruokkiessaan vielä lapsensa oloissa, joita meidän on vaikea edes kuvitella.

Otin kirjamessuille mennessäni pankkiautomaatista neljäkymppiä käteistä ja annoin itselleni luvan tuhlata kaikki. Melkein tuhlasinkin. Ostin väitöskirjan lisäksi Kantelettaren, James Joycen Dublinilaisia ja Henri Terhon toimittaman Kohtaamisia Olavi Paavolaisen kanssa. Lisäksi ostin Osuuskunta Kulttuuriteon (oma osuuskuntani) osastolta keramiikkataiteilija Pipa Hytinkosken kynärintakorun. Minulla on niitä ennestään kaksi, mutta tykkään niistä tosi paljon. Itse en ollut osuuskunnan osastolla töissä, sillä toimittajana minulla ei ole mitään messuilla myytävää.

Tapasin messuilla myös erään blogituttuni ensimmäistä kertaa livenä. Tunnistin hänet helposti, vaikka hän onkin luonnossa nätimpi kuin kuvissa.

Tänään olen kirjoittanut yhden jutun, vähän kirjaani ja surkeahkon kolumnin. Olen vähän kipeä, flunssassa. Harvoin olen. Nyt kuitenkin yskittää niin paljon, että peruin paitsi kovasti odottamani huomisen tapaamisen ystävieni kanssa, myös illalla odottaneen työkeikan jolla minun oli määrä kuunnella muuan luento ja tehdä siitä juttu.
Aion olla kotona seuraavat kaksi päivää ja kirjoittaa kirjaani. Kovasti jo kiinnostaa tietää, mitä Genreenharjaantumiskurssi B:llä tehdään, nythän on A menossa. En kai kuitenkaan saa vielä ilmoittautua sille, kun A on kesken.

Antaa pölyjen kerääntyä ja pyykkitelineen olla täysi, minä aion nyt kirjoittaa.

torstai 1. lokakuuta 2015

Proseminaarin aikataulu on nyt selvillä

 No nyt on proseminaarin aikataulu tiedossa. Hätäilin taas turhaan, sillä seminaarin ilmoittautumisaika päättyi  keskiviikkona ja torstaina tieto jo tuli sähköpostiin. Taas kerran olisin voinut lukea ohjeet tarkemmin...

Seminaaripäivä on muuttunut, mutta en valita. Nyt myös koko homman toteutustapa on muuttunut siten, että tänä vuonna on pakko käydä Jyväskylässä vain yhden kerran, muuten tapaamme netin välityksellä connect-istunnoissa. Kiitos siitä.

Proseminaari on 27. - 28. marraskuuta. Tilasin saman tien junaliput ja yöpaikan. Hintaa tälle kaikelle tuli  128 euroa. En valita siitäkään. Nyt täytyy vielä toivoa, että junat kulkevat, siihen kun ei viime aikoina ole voinut luottaa.

Huomaan olevani kuin pimennossa kasvatettu pieni mummo, pelkään ja varon kaikkea. Olenkin varmaan.

Ennakkotehtävä ei muuten ole aivan niin yksinkertainen kuin ensin luulin, siitäkin saimme tarkemmat ohjeet eilen. Sitä varten pitäisi nyt löytää joki tieteellinen tutkimus, joka on innoittanut minua ja kuvailla sitä sekä kertoa vähän muutakin.

Ei nyt heti tule mieleen yhtään innoittavaa tutkimusta.

Ihanaa, kun nyt on aikataulu. Se antanee taas lisäpontta lastenkirjani käsikirjoituksen tekemiseen. On myös aika kutkuttavaa tuntea, että opinnot ovat todella kallistumassa kohti loppuaan.

 Ei, eivät kallistumassa, nousuahan tuo merkitsee.

tiistai 29. syyskuuta 2015

Taas tajusin jotain uutta

Ei vieläkään tietoa proseminaarin aikataulusta ja pian on jo lokakuu...

Ennen seminaaria pitää tehdä ennakkotehtävä. Se ei ole sen kummempi kuin miettiä, mikä kirjoittamisen alueista kiinnostaisi noin tutkimusmielessä eniten. Minulle se on selvää: eniten kiinnostaa kirjoitusprosessi ja toiseksi eniten kirjoittamisen opettaminen.

Oma kirjoitusprosessini on nyt siinä vaiheessa, että lisäilen uutta tekstiä kertaalleen kirjoitettuun käsikirjoitukseen. Eilen sinne putkahti yksi uusi henkilökin.
En ole koskaan aikaisemmin tehnyt tällaista. Tai ei, nyt valehtelen: olen tehnyt yhden kerran, mutta siitä on kaksikymmentä vuotta aikaa eikä kai sitä enää lasketa.

Jossain kirjoittamisen opintojen vaiheessa joku opettajistani - tai joku muu - sanoi, että tärkeintä on saada teksti kirjoitettua kerran alusta loppuun. En silloin ihan ymmärtänyt, mitä hän tarkoitti. Olen aina ollut kärsimätön ja huono muuttamaan kirjoittamaani. Ei niin, ettenkö hyäksyisi ajatusta tekstin muokkaamisesta tai että kuvittelisin (enää) olevani niin hyvä kirjoittaja, että kirjoitan yhdellä istumalla täydellisen tekstin. Ei. Olen vain liian laiska. Nyt kuitenkin huomaan, miten mukavaa on muokata käsikirjoitusta, kun tietää, mitä siinä tapahtuu, näkee kokonaisuuden. Taidan nyt käsittää paremmin niitä, jotka hiovat käsikirjoituksiaan hiomasta päästyään eivätkä malttaisi luopua niistä.

Voi sentään.
 Freelance-toimittaja voi kitistä palkkioistaan ja olla sitä mieltä, että häntä riistetään, mutta kirjailijaa vasta riistetäänkin jos tuntipalkkoja lasketaan. Rahan takia ei kannata kirjailijaksi pyrkiä, ennemmin vaikka perhepäivähoitajaksi tai linja-autoa kuljettamaan.
Kävin eilen ostamassa tyttärenpojalle syntymäpäivälahjaksi kirjan. Kassalla huomattiin, että kirja myytiin alennuksella, vaikka sitä ei ollut hintalapussa. Lopullinen hinta oli kolme euroa. Kolme euroa jonkun vuosien tai ainakin kuukausien työn tuloksesta. Mahtaako kirjailijalle päätyä edes yhtä euroa?

Kirjakauppa oli puolillaan Sofi Oksasen Normaa. Mietin kassajonossa seistessäni, että jos Norma olisi jonkun tuntemattoman kirjoittajan esikoinen niin mahtaisiko se olla piankin alennusmyynnissä vai kuinka kävisi? En ole tietenkään vielä lukenut kirjaa.

Norman voisi laittaa ostoslistalle. Samoin Anja Snellmanin uusimman. Ostan kirjoja itselleni tosi harvoin, niitä on jo muutenkin paljon. Unelmapäivä olisi kuitenkin sellainen, että voisi mennä kirjakauppaan ja valita vapaasti kiinnostavia kirjoja minkä jälkeen saisi ryömiä jonnekin mukavaa ja pehmeään koloon lukemaan.
Siinä voisi mennä muutama viikko niin ettei huomaakaan.

tiistai 22. syyskuuta 2015

Tarina on kerrottu

Genreenharjaantumiskurssin tehtäväni eli lastenkirja on nyt kertaalleen kirjoitettu. Tuntuu hyvältä, kun sai tarinan kerrottua, vaikka valmiiksi tuota ei missään tapauksessa voi sanoa.

Seuraavaksi kirjoitan kirjaa uudestaan. En alusta loppuun vaan lisäilen sinne tänne. Kirjoitan jonkun aivan uuden kohtauksen ja laajennan joitain vanhoja. Nyt olisi oikein into päällä kirjoittamiseen, mutta ei aikaa. Tämä aika, jonka nyt käytän tämän tekstin kirjoittamiseen, on pois laskuista; on jo lähes nukkumaanmenoaika enkä pysty tekemään työtä väsyneenä.

Odotan joka päivä tietoa proseminaarin aikataulusta. Pahin vaihtoehto on se, että seminaaripäivä on siirtynyt maanantaista torstaiksi tai perjantaiksi, kummatkaan päivät eivät käy minulle. Mitäs sitten tehdään?

Aikaisempi huoleni siitä, että matka Turusta Jyväskylään on hankala, taitaa olla turha. Täältä pääsee Pieksämäen junalla reilussa kolmessa tunnissa. Omalla autolla en lähde, edestakainen matka yhtenä päivänä on liian pitkä. Jos junalipun ostaa ajoissa, se ei edes ole kovin kallis.

Ei sillä, ettenkö matkustamisesta tykkäisi - istumisesta on kysymys. Paikoillaan istuminen on piinallista. Olen joskus ja itse asiassa aika monta kertaa katsellut joissain seminaareissa tms. istuvia ihmisiä, heitä, jotka istuvat samassa asennossa koko ajan ja ihmetellyt, miten taivaan tähden nuo ihmiset kykenevät tuohon? En ymmärrä.

Nytkin on takamus sen verran kovilla, että parasta vetäytyä makuuasentoon.

keskiviikko 9. syyskuuta 2015

Taas seminaarista ja freelancerin työehdoista

Syksyn proseminaariin on nyt ilmoittautunut ainakin kuusi ihmistä, joten se toteutuu. Nyt pitää selvittää, miten pääsen helpoimmin Turusta Jyväskylään ja takaisin. Missä tahansa liikennevälineessä istuminen on joka tapauksessa ihan kamalaa.

Muuten opiskelu on nyt siinä vaiheessa, ettei siitä ole paljon kerrottavaa. Kirjoitan sitä lastenkirjaa ja sain juuri välipalautteen ohjaajaltani sekä ns. vertaispalautteen ystävältäni Äidinkielenopettajalta. Niiden pohjalta jatkan kirjoittamista. Olen ollut todella hidas ja myös laiska, mutta oikeastaan siitä on vain hyötyä. Kun en turhaan hoppuile tekstin kanssa, näen sen aina välillä uusin silmin.

Kansalaisopiston kurssit alkavat ja oma kirjoittajakurssini on niin ikään alkamassa. Keväällä pidin kolmea kurssia, nyt pidän vain yhtä. Olen totta puhuen vähän helpottunut, sillä muuta työtä on sen verran, etten juuri lisää kaipaa. Kirjan kirjoittamiselle täytyisi myös jäädä aikaa.

Asiasta toiseen: tänään on kohkattu hallituksen ilmoittamista leikkauksista mm. ylityökorvauksiin. Näin freelancerina kuuntelen kaikkea ulkopuolisena, sillä freethän eivät tietenkään saa sen paremmin ylityö- kuin sunnuntaikorvauksiakaan. Olisi ihan ihmeellistä, jos sunnuntaina tehdystä työstä voisi laskuttaa vaikka puolet enemmän kuin yleensä, saati että palkkio olisi kaksinkertainen. "Oikeilla" työmarkkinoilla on paljon sellaisia asioita, jotka minusta tuntuvat kummallisilta.

On freelancereillakin sentään huomautettavaa työehdoissa. Palkkiot ovat pysyneet aika lailla samoina vuodesta toiseen ja usein jopa laskeneet. Esimerkiksi 1990-luvun puolivälissä sain aikakauslehtijutusta summan, joka vastasi 500 euroa. Hiljattain sain samantapaisesta aikakauslehtijutusta 500 euroa ja senkin pitkän tinkimisen jälkeen ja saatteella, jonka mukaan:"Tämä on ehdottomasti yli normaalitaksojen". Huomautan vielä, että aika monien freelancerien, myös minun, tulot muodostuvat yleensä paljon pienemmistä palkkioista kuin tuo minkä otin esimerkiksi.

Eipä muuta. Näillä mennään.

 

keskiviikko 19. elokuuta 2015

Pääsenkö proseminaariin?


Yritin lisätä tuohon sivuun luettelon, jossa listaisin lukemiani kirjoja. Katsotaan, jos saan sen näkyviin.
Olen lukenut viime kuukausina paljon, mutta en muista nimeltä juuri yhtään kirjaa. Olisinpa tallettanut jonnekin kaikkien lukemieni kirjojen nimet! Sitä voisi katsella silloin kun tuntuu, ettei ole ikinä tehnyt mitään.

Kirjat unohtuvat. Tuskin olen ainoa, joka voi ottaa kirjan käteensä, lukea sitä ja tuntea hämärästi, että on saattanut joskus ennenkin lukea saman kirjan?
Miksi oikeastaan edes oletan, että kun kerran lukee kirjan, muistaa sen aina? Eihän se niin mene. Etenkään oppikirjojen kohdalla se taatusti menee ihan toisin.

Ilmoittauduin kirjoittamisen aineopintojen proseminaarikurssille. Olin ensimmäinen ilmoittautuja. Joku toinen on ilmoittautunut myös, mutta ainakin kolme tarvittaisiin vielä, että kurssi järjestettäisiin.

Kirjoitin taas tänään sivun verran pientä kirjaani. Yllätin itseni nauramasta omille jutuilleni. Se on hyvä merkki. Luin kaiken kirjoittamani läpi eikä se tuntunut ihan kauhealta.

Eipä muuta.

Katson iltahämärässä ikkunasta ja näen, kun kullanvärisellä viljapellolla kulkee kullanvärinen olento.

Mistä sen erottaa?

Liikkeestä.