lauantai 14. toukokuuta 2016

Lopullista ja kiistanalaista



Kandidaatintyö on valmis, niin valmis kuin tässä vaiheessa voi olla. Se tarkoittaa sitä, että opponoinnin jälkeen saatan joutua vielä viilaamaan jonkun pilkun, mutta isoja muutoksia ei voi eikä saa tulla. Palautin työni äsken Optimaan. Ensi viikolla opettajat lukevat sen ja viikon päästä olen itse Jyväskylässä kuulemassa, mitä opponoijani ynnä muut sanovat siitä.

Nyt olen kirjoittanut - maturiteettia lukuunottamatta - kaikki suomeksi kirjoitettavat, kirjoittamisen aineopintoihin kuuluvat opiskelutehtävät.

Englannin suullinen kurssi jatkuu. Viime viikolla me keskustelimme siellä mm. siitä, pitääkö lasten saada olla koulusta pois lomamatkojen takia. Osallistuin keskusteluun neljän hengen ryhmässä ja olin siinä ainoana sitä mieltä, ettei pidä. Miksikö? Siksi, että lomalle lähtö kesken koulutyön osoittaa koulutyön väheksymistä, opettaa lapsille, että vanhemmat arvostavat lomanviettoa enemmän kuin lastensa tärkeintä työtä ja myös siksi, että lasten eriaikainen lomailu aiheuttaa opettajille lisätyötä ja voi jättää lapset jälkeen opinnoissaan.

En ymmärrä, miksi lomamatkat olisivat kansalaisoikeus, vieläpä niin, että niille lähdetään milloin tahansa milloin halvimmalla päästään.

Tunsin todellakin olevani yksin tämän mielipiteen kanssa. Kuulin, miten sammal ja jäkälä kasvoivat pääni päällä.

Kärsivällisyys, itsekieltäymys ja velvollisuus ovat hienoja ja kannatettavia asioita: kannatamme lämpimästi, joskus jopa kiivaasti sitä, että muut elävät niiden mukaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti