perjantai 30. tammikuuta 2015

Soita minulle, Annabella

Opinnoista ei ole mitään uutta kerrottavaa, en ole tehnyt niiden eteen mitään. Syy on se, että minulla on ollut niin paljon muuta hommaa, mutta myös se, että minua vaivaa rimakauhu. Nyt vain ollaan siinä kohtaa ja se on hyväksyttävä. Kyllä tämä tästä.

Hain äsken R-kioskilta uuden passini. Muistutan passikuvaani elävästi. Ja viime yönä näin unta, jossa yritin epätoivoisesti sopia haastattelua Annabellan kanssa.

Se meni jotenkin näin:

olin kylpylähotellin respassa ja yritin soittaa lankapuhelimella, mutta minulla ei ollut kolikkoa. Otin puhelimen mukaani kaupungille, mutta kuuluvuus ei parantunut. Deadline oli lauantaina eikä Annabella tiennyt koko asiasta. Toimitus oli toisessa kerroksessa, ovi lukossa eikä minulla edelleenkään ollut kolikoita. Jos haastattelu ei onnistu, menetän maineeni ja kaikki olevat ja tulevat työni.
Lankapuhelin oli valkoinen.

Tällaisten kauheiden öiden vastapainona on ollut kiireisiä, mutta hauskoja päiviä. Olen saanut viettää paljon aikaa pienen tyttärentyttäreni kanssa jolle elämisen huippua edustaa seisominen ilman tukea ja kaikenlainen sydäntäsärkevän soma veikistely. Siinä sivussa olen myös tehnyt juttuja ja pitänyt kursseja - ymmärtäähän sen, että koulutöihin ei riitä aikaa?

Huomenna on töitä ja sunnuntaina olen - onneton minä! - luvannut mennä erään kulttuuriseuran kokoukseen. "Vain katsomaan", kuten puheenjohtaja sanoi kun houkutteli minua mukaan. Tietäähän sen, mitä tästä seuraa.

Mutta sihteeriksi en rupea.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti